Pekka ja Susi (yhtye)

suomalainen pop rock -yhtye

Pekka ja Susi oli poprock-yhtye, joka voitti Rockin Suomen mestaruuden vuonna 1993. 1990-luvun alkupuolelle saakka yhtyeen nimi oli Yhdeksäs Hetki. Yhtye aloitti gospel-yhtyeenä. Yhtyeen kappaleet sävelsi ja sanoitti pääosin laulaja-basisti Anssi Kela.

Pekka ja Susi
Tiedot
Toiminnassa 1986–1999
Tyylilaji poprock
Kotipaikka Vihti, Uusimaa
Laulukieli suomi
Entiset jäsenet

Anssi Kela
Pete Prauda
Antti Nieminen
Ville Kela
Zarkus Poussa

Levy-yhtiö

BMG

Historiaa

muokkaa

Pekka ja Susi aloitti nimellä Yhdeksäs Hetki vuonna 1986 jäsenten ollessa teini-ikäisiä. Ensimmäisellä keikalla lokakuussa 1986 laulusolistina vieraili Mikko Kuustonen. Aluksi yhtye soitti kitarapoppia kristillistä sanomaa välittävillä sanoituksilla, mutta musiikkityyli muuttui alkuaikojen jälkeen raskaammaksi. Kesällä 1989 yhtye julkaisi 8-raitastudiossa äänitetyn omakustannekasetin nimeltään Kasetti. Keväällä 1991 Anssi Kela siirtyi yhtyeen laulajaksi ja rumpaliksi tuli Anssin pikkuveli Ville. Vuonna 1993 nimeksi vaihtui Pekka ja Susi ja yhtyeeseen liittyi taustalaulaja-perkussionistiksi Markus ”Zarkus” Poussa. Anssi Kela toimi yhtyeen pääasiallisena laulunkirjoittajana ja musiikkityyli muuttui rauhallisemmaksi.[1]

Vuonna 1993 Pekka ja Susi menestyi valtakunnallisessa Nuorten taidetapahtumassa ja se lähetettiin Suomen edustajana Ranskan Niortiin l’Europe d’Art d’Art -festivaalille. Ranskassa yhtyeellä oli kolme esiintymistä. Vihdin kunta kustansi yhtyeelle 24-raitastudiossa äänitetyn demon ja yhtye osallistui Rockin SM-kisojen karsintaan, josta selviytyi finaaliin. Pekka ja Susi voitti Tampereen Pakkahuoneella 15. lokakuuta 1993 järjestetyn Rockin SM-finaalin. Sen jälkeen yhtye solmii levytyssopimuksen BMG:n kanssa.[1]

Helmikuussa 1994 yhtye äänitti studiossa neljä kappaletta ja heinäkuussa lisää kappaleita. Ensisingle ”Karhun elämää” sai radiosoittoa ja albumi julkaistiin 18. lokakuuta 1994. Vaikka "Karhun elämää" ja seuraava single ”Aurinkosade” saivat radiosoittoja, albumi sai kriitikoilta murska-arvioita eikä menestynyt kaupallisesti. Yhtye keikkaili harvakseltaan ja äänitti maaliskuussa 1996 tuottajanaan Hiili Hiilesmaa kappaleet ”Tuulet” ja ”Tähtilaulu”. Jälkimmäinen kappale julkaistiin singlenä seuraavana vuonna. Tammikuussa 1999 Pekan ja Suden jäsenet päättivät lopettaa yhtyeen. Vuonna 2001 Anssi Kela julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Nummela. Vuonna 2002 Pekka ja Susi palasi studioon ja yhtyeeltä julkaistiin tupla-CD-kokoelma, jolle studiossa äänitettiin kolme kappaletta uusina versioina. Tämän jälkeen Pekan ja Suden kappaleita on satunnaisesti kuultu Anssi Kelan keikoilla.[1]

Pekka ja Susi teki yhden keikan comebackin syksyllä 2019 Espoon kulttuurikeskuksessa juhlistaakseen yhtyeen 25 vuoden takaista esikoisalbumia.

Kokoonpano

muokkaa

Pekka ja Susi

Yhdeksäs hetki

  • Arto Uotila – laulu, saksofoni
  • Petri Prauda – kitara
  • Antti Nieminen – kitara
  • Anssi Kela – basso
  • Petri Nieminen – rummut

Diskografia

muokkaa

Studioalbumit

muokkaa
Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Pekka ja Susi
  • Julkaistu: 18. lokakuuta 1994
  • Levy-yhtiö: BMG
  • Formaatti: CD

Kokoelmat

muokkaa
Nimi Julkaisutiedot Lista
Albumilista
Rannalla
  • Julkaistu: 8. maaliskuuta 2002
  • Levy-yhtiö: BMG
  • Formaatti: CD, digitaalinen

Singlet

muokkaa
Vuosi Single 50 hittiä
-lista
Albumi
1994 "Karhun elämää" 46 [2] Pekka ja Susi
1994 "Aurinkosade"
1997 "Tähtilaulu"

Musiikkivideot

muokkaa
  • "Tähtilaulu" (1997)

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Mari Lehmonen, Harhaa.com: Pekka ja Susi anssikela.com. Anssi Kelan kotisivut. Viitattu 25.10.2021.
  2. Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1961: PAU - PER suomenlistalevyt.blogspot.com. Viitattu 4.6.2018.

 Aiheesta muualla

muokkaa