Pekka-koira

Emil Cedercreutzin pronssiveistos Kaivopuistossa Helsingissä

Pekka-koira (myös Vahti-Pekka) on Emil Cedercreutzin vuonna 1932 valmistunut ja silloisen Salus-sairaalan edessä vuonna 1934 paljastettu pronssiveistos. Suurikokoinen belgianpaimenkoira malinois on Helsingin Kaivopuistossa Kalliolinnantiellä.

Emil Cedercreutz, Pekka-koira, (1932)1934.

Älyä, alttiutta ja kauneutta huokuvan veistoksen mallina oli taiteilijan oma Pekka-koira 1930-luvulla.[1] Sairaalan henkilökunta kutsui veistosta Vahti-Pekaksi.

Toisen maailmansodan jälkeen sotasokeita varten perustettu Opaskoirayhdistys lahjoitti ensimmäisen kouluttamansa opaskoiran, Turren, sodassa näkönsä menettäneelle veteraanille. Lahjoitus sai paljon julkisuutta ja monet luulivat Kaivopuiston Vahti-Pekan olleen Turre-koiran näköispatsas.

Veistoksen alkuperäinen kipsimalli (1932) on Harjavallassa Emil Cedercreutzin museossa.[2] Vuonna 2018 veistoksen täysikokoinen pronssivalos pystytettiin myös Emil Cedercreutzin museon veistospuistoon.[3]

Emil Cedercreutz tunnettiin eläinrakkaana ihmisenä ja eläinaiheisten teosten tekijänä. Hänen tuotantoonsa kuuluu useita hevosaiheisia julkisia teoksia kuten Helsingin Varsapuistikon tammaa ja varsaa esittävä Äidinrakkaus. Cedercreutz oli myös ensimmäisiä suomalaisia niin sanottuja kuvanveiston impressionisteja, jotka toivat arkipäiväiset tilanteet suomalaiseen veistotaiteeseen.[4]

Lähteet muokkaa