José Pedro Castillo Terrones (s. 19. lokakuuta 1969) on perulainen opettaja ja Perun entinen presidentti.[1] Hän tuli kuuluisaksi vuoden 2017 opettajien lakon johtohahmona Perussa. Castillo oli ehdolla vasemmistolaisen Vapaa Peru -puolueen ehdokas presidentiksi vuoden 2021 vaaleissa. Hän sijoittui ensimmäisellä kierroksella pienellä ääniosuudella ensimmäiseksi ja eteni toiselle kierrokselle oikeistolaista Keiko Fujimoria vastaan.

Pedro Castillo
Perun presidentti
Edeltäjä Francisco Sagasti
Seuraaja Dina Boluarte
Henkilötiedot
Syntynyt19. lokakuuta 1969 (ikä 54)
Puña, Cajamarca, Peru
Puoliso Lilia Paredes
Tiedot
Puolue Vapaa Peru
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
gob.pe

Castillo ja Fujimori saivat yhteensäkin alle kolmanneksen äänistä vuoden 2021 vaalien 1. kierroksella, mutta kansa piti muitakin ehdokkaita huonoina. Castillo lupasi kansallistaa luonnonvarat ja lakkauttaa perustuslakituomioistuimen.[2]

Kesäkuun 6. päivä järjestetyn toisen kierroksen tulokset vahvistettiin vasta 20. päivä. Castillo voitti Fujimorin vain 44 000 äänen erolla. Castillon varapresidenttinä oli Dina Boluarte.[3]

Perun kongressi erotti Castillon virastaan 7. joulukuuta 2022 äänin 101–6 ja poliisi pidätti hänet. Varapresidentti Dina Boluarte on kutsuttu astumaan virkaan Castillon tilalle.[4]

Poliittiset kannat muokkaa

Analyytikot ovat kuvanneet Castilloa agraariseksi, etnonationalistiksi, populistiksi ja sosialistiksi.[5][6][7] Monet kansainväliset uutistoimistot ovat luokitelleet Castillon äärivasemmistolaiseksi,[8][9][10][11][12][13][14], vaikka hän on ottanut etäisyyttä puolueensa äärivasemmistolaisiin sanoen, että hänen hallintonsa ei tule olemaan "kommunistinen".[15][16][17]

Ensimmäisen presidentinvaalikierroksen voitettuaan Castillo esitteli ideoitaan maltillisemmin yrittäen ylläpitää tasapainoa Vapaa Peru -puolueen vasemmistolaisten ihanteiden ja perulaisten mielipiteiden välillä.[18][19] Vaikka hän ajaa vasemmistolaisia arvoja valtion menoissa ja ulkopolitiikassa, hän suhtautuu oikeistolaisemmin sosiaalisissa kysymyksissä ja ilmaisee suoraan vastustavansa "abortin, samaa sukupuolta olevien avioliittojen tai eutanasian laillistamista" ja "sukupuolten tasa-arvoa" koulutuksessa.[20][7][21][22] Castillon mukaan abortit ja LGBT-oikeudet Perussa "eivät ole prioriteetteja".[5]

Ulkopolitiikka muokkaa

Castillo puolusti Nicolás Maduron hallitusta Venezuelassa kuvailemalla sitä "demokraattiseksi hallitukseksi"[22][23][24] kun taas hänen Vapaa Perun puolueensa on jakanut kiitosta Fidel Castron ja Hugo Chávezin politiikasta.[25]

Ensimmäisen presidentinvaalikierroksen voitettuaan Castillo kehotti Maduroa viemään venezuelalaiset pakolaiset takaisin kotimaahansa sanoen, että venezuelalaiset saapuivat Peruun "tekemään rikoksia". Castillo on kuvannut Venezuelan pakolaiskriisiä "ihmiskaupaksi" ja sanonut antavansa rikosta tekeville venezuelalaisille seitsemänkymmentäkaksi tuntia aikaa lähteä Perusta.[7][23]

Kiistoja muokkaa

The Economist -lehden mukaan Castillo kyllä teki opettajalakossa yhteistyötä Loistava polku -terroristijärjestöön liittyvien ryhmien kanssa mutta myös Keiko Fujimorin puolueen kanssa.

Muuan muassa sanomalehti Peru.21 syytti Castilloa yhteyksistä Loistavaan polkuun[26] julkaisemalla asiakirjoja, joiden oletetaan vahvistavan Castillon suhde liikkeeseen.[27][28] Peru.21 toi uudelleen esiin Castillon väitetyt yhteydet MOVADEFiin, koska hän osallistui virtuaalikokouksiin organisaation johdon kanssa COVID-19-pandemian aikana Perussa.

Lähteet muokkaa

  1. Peru Libre: Ideario y Programa declara.jne.gob.pe. 2021.
  2. Perulaiset valitsevat sunnuntaina historiallisen epäsuositun presidentin kahdesta epäsuositusta ehdokkaasta Helsingin Sanomat. 5.6.2021.
  3. Socialist Pedro Castillo confirmed as Peru's president after weeks-long vote count RT International. Viitattu 28.7.2023. (englanniksi)
  4. Perun presidentti pidätetty – tämä tilanteesta tiedetään Iltalehti. Viitattu 7.12.2022.
  5. a b Students' struggles pushed Peru teacher to run for president Associated Press. 18.4.2021. Viitattu 22.4.2021.
  6. Ecuador gira a la derecha y la ultraizquierda pasa a segunda vuelta en Perú EFE. Viitattu 13.4.2021. es
  7. a b c Who is Peru’s Frontrunner Pedro Castillo? North American Congress on Latin America. 14.4.2021. Viitattu 17.4.2021. (englanniksi)
  8. Far-left activist Castillo leads in Peru presidential election upset The Irish Times. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  9. Peru’s presidential runoff pits far-left teacher against rightwing populist France 24. 14.4.2021. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  10. Far left candidate Pedro Castillo leads Peruvian presidential race: Ipsos fast count The Star. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
  11. Far-left activist leads in Peru presidential election upset Financial Times. April 12, 2021. Viitattu 18.4.2021.
  12. Peru Election for the 5th President in 5 Years Goes to Runoff New York Times. 12.4.2021. Viitattu 28.7.2023. (englanniksi)
  13. Peru Election Pits Fan of Castro Against Authoritarian Ex-Leader’s Daughter Wall Street Journal. 13.4.2021. Viitattu 28.7.2023. (englanniksi)
  14. Far left candidate Pedro Castillo leads Peruvian presidential race - Ipsos fast count Reuters. 12.4.2021. Viitattu 18.4.2021.
  15. Inequality fuels rural teacher’s unlikely bid to upend Peru Buenos Aires Times. 3.6.2021. Viitattu 4.6.2021. (englanniksi)
  16. 'No Chavismo here': Peru socialist candidate Castillo seeks to calm jittery markets Reuters. 22.4.2021. Viitattu 23.4.2021.
  17. Pedro Castillo arremete contra Nicolás Maduro: "que primero arregle sus problemas internos y que se lleve a sus compatriotas que vinieron a delinquir" Diario Expreso. 22.4.2021. Viitattu 23.4.2021. (espanjaksi)
  18. Minedu: huelga de maestros tuvo mayor impacto en cinco regiones El Comercio. Viitattu 13.2.2021. (espanjaksi)
  19. Contrasting Platforms in Peru's Presidential Runoff Americas Society. 1.6.2021. Viitattu 5.6.2021. (englanniksi)
  20. Perú se encamina a una lucha por la presidencia entre el radical Pedro Castillo y Keiko Fujimori El País. 12.4.2021. Viitattu 13.4.2021. (espanjaksi)
  21. Pedro Castillo está en contra del enfoque de género en el currículo escolar Gestion. 7.4.2021. Viitattu 12.4.2021. (espanjaksi)
  22. a b Pedro Castillo, el maestro con el que se identifica el otro Perú France 24. 12.4.2021. Viitattu 13.4.2021. (espanjaksi)
  23. a b Castillo and Fujimori, rivals vying for Peru's presidency France 24. 13.4.2021. Viitattu 17.4.2021. (englanniksi)
  24. Pedro Castillo califica de “democrático” el Gobierno de Nicolás Maduro Exitosa Noticias. 11.4.2021. Viitattu 13.4.2021. (espanjaksi)
  25. Peru Stocks Tumble as Presidential Vote Spooks Investors Bloomberg.com. 11.4.2021. Viitattu 28.7.2023. (englanniksi)
  26. Sendero organiza reuniones virtuales durante pandemia | PERU Peru21. 16.8.2020. Viitattu 11.2.2021. (espanjaksi)
  27. Este documento confirma nexo de Pedro Castillo con el Movadef | POLITICA Peru21. 29.6.2018. Viitattu 11.2.2021. (espanjaksi)
  28. Documento revelaría nexos entre Pedro Castillo y Movadef Panamericana. Viitattu 11.2.2021. (espanjaksi)