Peder Anker

Peder Anker (8. joulukuuta 174910. joulukuuta 1824) oli norjalainen kamariherra, kartanonomistaja, Eidsvollin kansalliskokousedustaja ja maansa ensimmäinen pääministeri Tukholmassa Ruotsi-Norja-unionin aikana.[1]

Peder Anker
Peder Anker Anna-vaimonsa ja Karen-tyttärensä kanssa kuvattuna vuonna 1792.
Peder Anker Anna-vaimonsa ja Karen-tyttärensä kanssa kuvattuna vuonna 1792.
Norjan pääministeri Tukholmassa
Seuraaja Mathias Sommerhielm
Henkilötiedot
Syntynyt8. joulukuuta 1749
Kristiania, Norja
Kuollut10. joulukuuta 1824 (75 vuotta)
Kristiania
Tiedot
Puolue Unionipuolue

Ankerin suku oli aikansa merkittävimpiä norjalaisia liikemiessukuja, jonka muita edustajia olivat hänen serkkunsa Carsten Anker ja Peter Anker. Peder oli eräs rautatie- ja puunkuljetusalan päätoimijoita. Hän omisti Bogstadin kartanon ja Bærumin tehtaat, rautatehtaita Mossissa ja Hakadalissa ja paljon metsää. Hän oli myös tärkeässä tielaitoksen virassa (norj. generalveiintendant) ja toimi armeijan kenraalisotakomissaarina 1788. Hän oli myös aktiivinen aikansa tärkeissä yhdistyksissä, esimerkiksi isänmaallisessa Norges Vel -yhdistyksessä.[1]

Eidsvollin kansalliskokousedustusMuokkaa

Kielin rauhan jälkeen tammikuussa 1814 Anker näki välittömän tarpeen siirtyä Ruotsi-unioniin. Eidsvollin kansalliskokouksessa hän oli yhdessä vävynsä kreivi Herman Wedel-Jarlsbergin kanssa niin sanotun unionipuolueen keulahahmoja. Huolimatta tästä oppositioon jääneestä kannastaan hänet valittiin kansalliskokouksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Jälkikäteen asiaa on spekuloitu, että puheenjohtajaksi haluttiin aluksi opposition edustaja, jotta tärkeiden asioiden tullessa päätettäviksi, olisi puheenjohtajan vuoro siirtynyt unionipuolueen vastustajan itsenäisyyspuolueen haltuun.[1]

Norjan ensimmäinen pääministeri 1814–1822Muokkaa

Anker ei tullut valituksi Stortingiin syksyllä 1814, mutta sen sijaan hänet valittiin maan ensimmäiseksi pääministeriksi Tukholmaan, edustamaan Norjaa Ruotsi-Norja-unionissa. Tässä roolissa Anker toimi pääasiassa välittäjänä kruununprinssi Kaarle Juhanan ja vävypoikansa kreivi Wedel-Jarlsbergin välillä, joka oli Norjassa toimivan hallituksen keulahahmoja.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Peder Anker www.eidsvoll1814.no. Viitattu 25.1.2008. (norjaksi)