Paul Painlevé
Paul Painlevé (5. joulukuuta 1863 Pariisi – 29. lokakuuta 1933 Pariisi)[1] oli ranskalainen matemaatikko ja poliitikko, joka toimi lyhyen aikaa Ranskan pääministerinä vuosina 1917 ja 1925.
| Paul Painlevé | |
|---|---|
 |
|
| Ranskan pääministeri | |
| Presidentti | Raymond Poincaré |
| Edeltäjä | Alexandre Ribot |
| Seuraaja | Georges Clemenceau |
| Presidentti | Gaston Doumergue |
| Edeltäjä | Édouard Herriot |
| Seuraaja | Aristide Briand |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. joulukuuta 1863 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 29. lokakuuta 1933 (69 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | PRS |
Matemaatikko muokkaa
Painlevé opiskeli École Normale Supérieuressa, valmisteli funktioteoriaa käsitelleen väitöskirjansa Göttingenin yliopistossa Saksassa ja väitteli Pariisissa 1887. Samana vuonna hänet nimitettiin professoriksi Lilleen. Painlevé palasi Pariisiin ja toimi opettajana École Polytechniquessa vuodesta 1892, Collège de Francessa vuodesta 1896 ja École Normale Supérieuressa vuodesta 1897. Hän oli alallaan arvostettu ja voitti 1890 Grand Prix des Sciences Mathématiques sekä 1894 Prix Bordin -palkinnon. Hänet valittiin vuonna 1900 myös Ranskan tiedeakatemian jäseneksi.[1]
Painlevén merkittävimmät matemaattiset saavutukset liittyivät differentiaaliyhtälöiden teoriaan. Ruotsin kuningas Oskar II kutsui hänet vuonna 1895 luennoimaan Tukholman yliopistoon. Painlevé julkaisi Tukholmassa pitämänsä luennot kaksi vuotta myöhemmin nimellä Leçons sur la théorie analytique des équations differentielles (”Oppitunteja differentiaaliyhtälöiden analyyttisestä teoriasta”). Teos sisälsi muun muassa joitain merkittäviä näkökohtia kolmen kappaleen probleemaan.[1][2] Painlevén mukaan on nimetty hänen kuvaamansa Painlevén yhtälöt.
Dynamiikan kautta Painlevé kiinnostui myös ilmailuun liittyvistä tieteellisistä haasteista ja kehitti teoriaa lentämisestä ilmaa raskaammilla välineillä. Kun Wilbur Wright vuonna 1908 vieraili Ranskan Auvoursissa, Painlevé oli yksi ensimmäisiä hänen kyydissään lentokoneella matkustaneita ranskalaisia. Vuonna 1909 Painlevé järjesti ensimmäisen ilmailun mekaniikkaa käsitelleen yliopistokurssin.[1]
Poliitikko muokkaa
Painlevén poliittinen ura alkoi, kun hänet valittiin Ranskan edustajainkamariin Pariisin edustajana vuonna 1906. Hänestä tuli sittemmin pienikokoisen tasavaltalaissosialistien puolueen johtava hahmo. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän osoitti suurta kiinnostusta Ranskan sodanjohtoon ja strategiaan.[3] Painlevé tuli lokakuussa 1915 opetus- ja keksintöministeriksi Aristide Briandin hallitukseen ja maaliskuusta syyskuuhun 1917 hän toimi sotaministerinä Alexandre Ribot’n hallituksessa. Sotaministerinä Painlevé asettui vastustamaan ylipäällikkö Robert Nivellen suunnittelemaa hyökkäystä Aisnejoella, mutta suunnitelma oli jo niin pitkällä ettei hän voinut enää peruuttaa sitä. Huhti–toukokuussa 1917 toteutettu niin sanottu Nivellen offensiivi epäonnistui, minkä jälkeen Painlevé järjesti kenraali Philippe Pétainin nimityksen ensin huhtikuussa yleisesikunnan päälliköksi ja toukokuussa uudeksi ylipäälliköksi Nivellen tilalle.[3][1]
Kun Ribot’n hallitus menetti vasemmiston tuen ja erosi, Painlevésta tuli uusi pääministeri 12. syyskuuta 1917. Seuraavassa kuussa hän hyväksyi ympärysvaltojen ylimmän sotaneuvoston perustamisen ja valitsi kenraali Ferdinand Fochin Ranskan edustajaksi siihen. Painlevén hallitus ei onnistunut saavuttamaan sosialistien tukea ja oikeisto taas syytti sitä ponnettomuudesta tappiomielialan torjumisessa. Hallituksen kärsittyä tappion edustajainkamarin äänestyksessä 13. marraskuuta Painlevé joutui eroamaan pääministerin paikalta ja hän oli sen jälkeen lopun sodan ajan ulkona Ranskan hallituksesta.[3][4]
Painlevé oli perustamassa sosialistien ja radikaalien vaaliliittoa (Cartel des Gauches), joka voitti oikeiston Bloc Nationalin vuoden 1924 parlamenttivaaleissa.[1] Hänet valittiin edustajainkamarin puhemieheksi ja hän oli myös vasemmistoliittouman presidenttiehdokas, mutta hävisi vaalin Gaston Doumerguelle.[4] Painlevé toimi uudelleen pääministerinä huhtikuusta marraskuuhun 1925, jolloin Ranskaa vaivasi frangin arvon alenemisesta aiheutunut talouskriisi. Painlevé erosi kertaalleen lokakuun lopussa, mutta kokosi saman tien uuden hallituksen, jossa toimi samalla myös valtiovarainministerinä. Hän erosi kuitenkin uudelleen jo kuukauden päästä, koska hallitus ei päässyt yhteisymmärrykseen tarvittavista toimenpiteistä talouskriisin ratkaisemiseksi.[1][5] Painlevé oli 1925–1929 sotaministerinä Aristide Briandin, Edouard Herriotin ja Raymond Poincarén hallituksissa. Tässä asemassa hän tuki Maginot-linjan rakentamista. Ilmailusta kiinnostuneen Painlevén johdolla perustettiin vuonna 1930 Ranskan ilmailuministeriö ja hän toimi kahdesti ilmailuministerinä vuosina 1930–1932, minkä jälkeen jäi eläkkeelle.[1][3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Paul Painlevé (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 18.8.2013.
- ↑ Nordisk familjebok (1914), s. 1249 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.8.2013.
- ↑ a b c d Paul Painleve (englanniksi) Firstworldwar.com. Viitattu 18.8.2013.
- ↑ a b Nordisk familjebok, täydennysosa (1925), s. 958–959 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.8.2013.
- ↑ Nordisk familjebok, täydennysosa (1926), s. 426 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.8.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul Painlevé Wikimedia Commonsissa
