Paul Graener
Paul Graener (alun perin Paul Hermann Franz Gräner[1]; 11. tammikuuta 1872 Berliini – 13. marraskuuta 1944 Salzburg)[2][3] oli saksalainen säveltäjä. Hän oli Natsi-Saksan hallinnon suosiossa, mutta on sittemmin pitkälti vaipunut unohduksiin.[4]
_Suse_Byk_(1885%E2%80%931940).jpg)
Elämä ja ura muokkaa
Keisarikunnassa ja Weimarin tasavallassa muokkaa
Graener loi uraa 1890-luvulta lähtien. Hän sai paikat kapellimestarina Berliinistä, Königsbergistä ja Bremerhavenista. Vuosina 1898–1906 hän toimi Royal Haymarket -teatterin musiikillisena johtajana Lontoossa. Vuonna 1911 hän pääsi Mozarteumin johtoon, ja vuodesta 1914 hän toimi vapaana taiteilijana Münchenissä ja Dresdenissä. Vuonna 1920 Graener seurasi Max Regeriä Leipzigin konservatorion sävellysprofessorina. Vuodesta 1924 alkaen hän työskenteli jälleen vapaana säveltäjänä Münchenissä. Vuonna 1930 hän palasi Berliiniin saatuaan nimityksen Sternin konservatorion johtoon.[5]
Natsi-Saksassa muokkaa
Graener oli jo 1920-luvulla liittynyt natsipuolueen Kampfbund für deutsche Kultur -järjestöön. Hän oli puolueen jäsen vuodesta 1933 ja sai natsien valtaannousun (1933) jälkeen useita virallisia toimia puolueen tukemassa kulttuurielämässä. 9. helmikuuta 1933 Graener poistui protestiksi paikalta opiskelijakonsertista, jossa esitettiin Max Jarczykin (myöhemmin Michael Jary) teos. Hän ei katsonut Jarczykin musiikin olevan "saksalaista taidetta". Tällä hän asettui myös Jarczykin opettajia eli Franz Schrekeriä, Paul Hindemithiä, Arnold Schönbergiä ja Igor Stravinskya vastaan. Vuonna 1934 Graener seurasi Wilhelm Furtwängleriä Reichsmusikkammerin varapuheenjohtajana ja vuonna 1935 Richard Straussia saksalaisten säveltäjien ammatillisen järjestön johtajana. Huhtikuusta 1934 alkaen hän piti Preussin taiteiden akatemiassa sävellyksen mestarikursseja Arnold Schönbergin korvaajana.[5]
Tuotanto ja levytykset muokkaa
Graenerin tuotantoon kuuluu esimerkiksi 11 singspieliä ja oopperaa, joista yhtäkään ei ole levytetty.[5] Graenerin ooppera Der Prinz von Hamburg kantaesitettiin maaliskuussa 1935 Berliinin valtionoopperassa, mutta vaille huomattavaa suosiota jäänyt teos pysyi ohjelmistossa vain kahden kauden ajan, vaikka säveltäjä oli pyrkinyt luomaan kansallisesti, taiteellisesti merkittävän oopperan.[6] Köthenissä järjestettiin 1937–1940 vuosittain Graenerin musiikin festivaali.[7] Graener myös sävelsi musiikkia Reichsmusiktage-tapahtumaan.[5]
Graenerin viimeiseksi teokseksi jäi huilukonsertto (op. 116, 1944). Oopperalehti Opera Lounge on luonnehtinut Graenerin teoksia myöhäisromanttisiksi ja pitänyt niiden taustalla olevina vaikutteina Johannes Brahmsia, Anton Bruckneria, Edward Elgaria, Richard Straussia sekä Maurice Ravelia.[5]
Graenerin teosten levytyksiä on julkaistu CPO-[7] ja Sterling-levymerkeillä.[8] CPO:lle on levytetty esimerkiksi konsertot huilulle, viululle ja sellolle. Kapellimestareina CPO:n Graener-levytyksillä ovat toimineet Werner Andreas Albert, Alun Francis ja Ulf Schirmer.[7]
Kuolemanjälkeinen maine muokkaa
Vaikka Graener pitkälti unohdettiin Natsi-Saksan jälkeisenä aikana[4], hänen elämäänsä ja työtään on tutkittu jonkin verran. Knut Andreas julkaisi vuonna 2008 monografian Zwischen Musik und Politik: Der Komponist Paul Graener (1872-1944).[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ Paul Graener Complete Piano Trios
- ↑ Paul Graener Universal Edition
- ↑ Paul Graener AllMusic
- ↑ a b The Third Reich in Power, s. 345 Richard J. Evans
- ↑ a b c d e f Paul Graener – Vergessen Opera Lounge
- ↑ Futurism and Politics, s. 263 Günter Berghaus
- ↑ a b c Graener: Orchestral Works - Volume IV MusicWeb International
- ↑ Catalogue: Graener, Paul