Paul Gustav Fischer alkuperäiseltä nimeltään Poul Gustav Fischer (22. kesäkuuta 1860 Kööpenhamina - 1. toukokuuta 1934 Gentofte) oli tanskalainen taidemaalari. Fischer oli tuottelias taidemaalari joka teki julisteita, kirjankuvituksia ja maalasi paljon näkymiä Kööpenhaminasta. [1] [2] [3] [3]

Paul Fischer: Omakuva Maalattu vuonna 1909.

Fischer syntyi varakkaaseen juutalaistaustaiseen perheeseen. Isä oli kiinnostunut taiteesta, mutta oli luonut uransa liike- elemässä. Suvun juuret olivat Puolassa. [3]

Vuodet 1876- 1878 Fischer opiskeli Kööpenhaminan taideakatemiassa. Hän ei suorittanut opintojaan loppuun, mikä uhkasi katkaista hänen uransa taiteilijana. Asiat muuttuivat kun kööpenhaminalainen Ude og Hjemme- lehti osti hänen piirroksiaan vuonna 1882. Hän oli kovin kiinnostunut aikansa uusista, kulttuurivirtauksista, erityisesti Ranskasta tulevista. Hän kuvitti tanskalaisen Georg Brandesin Berliiniä kuvanneen teoksen, mikä toi hänelle lisää kuvitustöitä. [3]

Fischerin ensimmäiset julkaistut piirrokset esittivät Kööpenhaminan elämää. Hänen kaupunkia esittäneet maalauksensa raivasivat hänen tiensä suuren yleisön tietoisuuteen. [3]

Pariisissa, jota pidettiin 1890-luvulla maailman taidepääkaupunkina, Fischer oleskeli kahdesti. Hän muutti siellä tanskalaisen Poul- etunimensä ranskalaiseksi Pauliksi. Pariisin matkojen jälkeen hänen teostensa värit muuttuivat lämpimämmiksi. Pariisin matkaa seurasivat matkat Italiaan, Saksaan ja Pohjoismaihin. [3]

Fischerin maalaukset menivät hyvin kaupaksi hänen elinaikanaan, mikä teki hänestä varakkaan miehen. Kriitikot suhtautuivat häneen penseämmin. Fischer kilpaili huomiosta Lauritz Tuxenin kanssa. Fischer sai hänestä merkittävän voiton, kun Norjan itsenäistyessä Norjan kuningas tilasi Fischeriltä asiaa kuvanneen maalauksen. [3] [4]

Fischer oli kahdesti naimisissa. Ensin Dagny Grønnebergin kanssa, mutta liitto päättyi avioeroon. Toisen avioliiton hän solmi vuonna 1914 laulaja Martha Vilhelmine Jensenin kanssa. [5]

Teoksia muokkaa

Lähteet muokkaa