Pariisit (lat. Parisii) olivat Seine-joen keskijuoksun tienoilla asunut kelttiläisheimo toisen vuosisadan eaa. puolivälistä Rooman valtakunnan aikoihin. Heidän tärkeimpiä kaupunkejaan oli keskellä jokea sijainneelle saarelle – nykyinen Île de la Cité – rakennettu Lutetia Parisiorum.[1][2] Latinan sana Lutetia merkitsi suunnilleen 'Asumus keskellä virtaa'. Roomalaisten saapuessa alueelle pariisit olivat jo kyllin vauraita ja kehittyneitä lyömään omia kultakolikoitaan. Julius Caesar kirjoitti vuonna 52 eaa., että pariisit polttivat mieluumin kaupunkinsa kuin antautuivat roomalaisille.[3] Svessionien kanssa pariisit osallistuivat Vercingetorixin johtamaan kapinaan vuonna 52 eaa.[4]

Pariisien kultakolikoita Cabinet des Médaillesissa, Pariisissa

Ensimmäisellä vuosisadalla jaa Lutetiasta oli jo tullut täysin roomalainen kaupunki, joka oli laajentunut Seinen vasemmalle rannalle. Kaupungissa oli tuolloin roomalaistyyliset suorat kadut ja julkisia rakennuksia, kuten forum, useita kylpylöitä sekä amfiteatteri. Seinen rannalla oleva asutus tuhottiin 200-luvun puolivälissä, ja asukkaat vetäytyivät turvaan saarelle, jonka ympäri rakennettiin kivimuuri. Tätä kaupunkia ryhdyttiin jo 300-luvun alussa kutsumaan Pariisiksi pariisien heimon mukaan.[3]

Britannian ja Gallian parisit

muokkaa

Britanniassa asui brittiheimo parisit. On mahdollista, että Britannian parisit ja Gallian pariisit olivat saman kelttiläisen kantaheimon kaksi eri haaraa, joista toinen asettui Galliaan ja toinen Britanniaan.[5]

Lähteet

muokkaa
  • Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Gaius Julius Caesar: Gallian sota. Suomentanut Gunnar Rancken. Hämeenlinna: Karisto oy, 2000. ISBN 951-23-2445-8.

Viitteet

muokkaa
  1. Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, s. 404
  2. Strabo: Geography - Chapter III Perseus Digital Library. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  3. a b Ardagh, John Anthony Charles , Daul, Kimberly and Ehrlich, Blake: Paris Encyclopedia Britannica. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  4. Gallian sota 75–76 s. 369–371
  5. Kingdoms of British Celts – Parisi The History Files. Viitattu 14.5.2021. (englanniksi)