Avaa päävalikko
Vercingetorix heittää aseensa Caesarin jalkoihin, Lionel Royerin maalaus vuodelta 1899.

Vercingetorix (noin 82 eaa.46 eaa.) oli gallialaisten arvernien päällikkö. [1] Hän johti gallialaisten kapinaa roomalaisia vastaan 53 eaa.52 eaa. Hänen nimensä merkitsee galliaksi "soturien kuningas" [2].

Vercingetorix kävi menestyksellisesti sissisotaa roomalaisia vastaan, ja onnistui tekemään vahinkoa Julius Caesarin huoltoyhteyksille. Hän myös houkutteli ovelasti roomalaiset taisteluun maastossa, joka oli epäedullinen roomalaisten taktiikan kannalta. Vercingetorixin huomattavimpia voittoja oli Gergovian (nykyisin Clermont-Ferrand) mäkilinnoituksen puolustus Caesarin joukkoja vastaan.[3] Caesar kertoo kirjassaan Gallian sota kuinka Vercingetorix yhdisti gallialaiset kapinaan roomalaisia vastaan.

Tätä voittoa seurasi kuitenkin tappio, kun gallialaisten vastahyökkäys falangeilla roomalaisten kimppuun epäonnistui. Vercingetorixin oli sen jälkeen vetäydyttävä turvaan linnoitettuun Alesian kaupunkiin. Caesar piiritti Vercingetorixia ja tämän joukkoja Alesian kaupungissa, ja lopulta Vercingetorixin oli antauduttava. Luultavasti hänet surmattiin Tullianumin vankilassa kuristamalla vuonna 46 eaa., sen jälkeen kun häntä oli esitelty Rooman kansalle Caesarin Gallian triumfin yhteydessä[1].

Vercingetorixista kertoo elokuva Taistelu Galliasta (2001).

LähteetMuokkaa

  • Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Castrén ja Pietilä-Castrén 2000, s. 621
  2. Mike Campbell: Vercingetorix behindthename.com. Viitattu 7.6.2010. englanti
  3. Vercingetorix Encyclopædia Britannica Online. Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.6.2010. englanti
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vercingetorix.