Paperitehdas

tuotantolaitos, jossa valmistetaan paperia

Paperitehdas on paperin valmistamiseen tarkoitettu tehdas. Paperitehtaassa valmistetaan paperia kasvikuiduista, kuten selluloosasta, vanhoista vaatteista tai muista raaka-aineista. Paperitehtaissa käytetään paperikoneita, kuten fourdrinier.

Stora Enson Veitsiluodon paperitehdas

Historia

muokkaa

Paperitehtaiden historian tutkimista vaikeuttaa tutkijoiden käyttämän terminologian ja määritelmien hajanaisuus. Useat käyttävät termiä tehdas erottelematta sitä, onko tehtaan käyttövoimana ihminen, eläin vai vesi. Tämän seurauksena on ollut vaikeata määrittää milloin vesivoimaa ryhdyttiin käyttämään hyödyksi paperinvalmistuksessa. Tämä on ollut merkittävä muutos paperin valmistuksessa käytettävissä menetelmissä.

Käsityönä ja eläinvoimalla tapahtunut paperinvalmistus

muokkaa

Kiinalaiset ja muslimipaperivalmistajat hyödynsivät ihmis- ja eläinvoimaa paperin valmistuksessa. Ei kuitenkaan ole varmoja lähteitä sille, että he olisivat hyödyntäneet vesivoimaa. Tämän johdosta paperitehtaista käytettiin yleensä nimitystä paperimylly.

Tutkijat ovat löytäneet paperimyllyjä Bagdadista Abbasidien aikakaudelta vuosilta 794–795. Vesivoiman käytöstä ei kuitenkaan ole vielä tältäkään ajalta varmoja viitteitä.

Vesivoimalla toimivat paperitehtaat

muokkaa

Al-Andaluksessa tehty kattava tutkimus alueen paperinvalmistuksesta ei paljastanut merkkejä vesikäyttöisistä tehtaista. Myöskään reconquistan jälkeen tapahtuneessa omaisuuden jaossa ei ole mainittu vesivoimalla toimineita paperitehtaita. Arabialaisissa teksteissä ei koskaan mainita termiä mylly paperinvalmistuksen yhteydessä ja Ziridien sulttaanin Al-Muizz ibn Badisin kirjoittamassa kuvauksessa puhutaan ainoastaan käsin tapahtuvasta paperinvalmistuksesta. Englantilainen insinööri ja historioitsija Donald Hill on tunnistanut mahdollisen vesivoimalla toimineen paperitehtaan Samarkandista 1000-luvulta. Hillin lähteenä on persialaisen tiedemiehen Al-Biruniin muistiinpanoihin, mutta hän myöntää, että muistiinpanoissa mainitaan liian lyhyesti, jotta asia voitaisiin varmuudella päätellä. Tätä kuitenkin pidetään ensimmäisenä lähteenä vesivoimalla tapahtuneesta paperinvalmistuksesta.

Hill mainitsee, että paperitehtaita on mainittu varhaisissa kristillisissä katalonialaisissa lähteissä 1150-luvulta lähtien, joka voi viitata islamilaisiin perinteisiin, mutta varmoja lähteitä tälle ei ole.

Ensimmäinen varma viite vesivoimalla toimineesta paperitehtaasta on vuodelta 1282 Aragonian kuningaskunnasta. Pietari III antamassa julistuksessa mainitaan kuninkaallisen vesimyllyn perustaminen paperinvalmistuksen keskuksena toimineeseen Xàtivaan. Alueen paikalliset muslimipaperinvalmistajat näyttävät vieroksuneen uutta keksintöä, sillä julistuksessa annetaan heille oikeus jatkaa paperinvalmistusta perinteisellä tavalla.

Ensimmäinen Alppien pohjoispuolella toiminut pysyvä paperitehdas perustettiin 1390 Nürnbergiin. 1300-luvun puolivälin jälkeen paperinvalmistus Euroopassa kehittyi nopeasti.

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Paper mill