Avaa päävalikko
Panssarintuhoojan merkki kenraaliluutnantti W E Tuompon käskylehdessä numero 16, annettu 28. kesäkuuta 1944

Panssarintuhoojan merkki on 29. kesäkuuta 1944 perustettu suomalainen erityiskunniamerkki. Käskyn antoi kenraaliluutnantti V. E. Tuompo ylipäällikön, Suomen marsalkka Mannerheimin aloitteesta. Mallia siihen on otettu Saksan armeijan vuonna 1941 käyttöön ottamasta panssarintuhoajan merkistä.

MyöntäminenMuokkaa

Merkki perustettiin venäläisten suurhyökkäyksen aikana rohkaisemaan taitavia ja rohkeita panssarintuhoojia. Merkki myönnettiin jokaiselle sotilaalle, joka oli tuhonnut vihollisen panssarivaunuja aktiivisesti eli panssarivaunun tai panssarintorjuntatykin ampujana, rakettiaseella, polttopullolla, kasapanoksella tai heitetyllä miinalla – mutta ei samaan tulokseen passiivisesti päässeelle eli esimerkiksi ennakkoon useita miinoja vaunujen tuloreitille asettaneelle. Joitakin merkkejä myönnettiin myös panssarivaunun valtaamisesta.

KäyttöMuokkaa

Merkki oli pula-ajan johdosta yksinkertainen: valkoinen noin 7 × 3 senttimetrin kokoinen kangasnauha, johon oli mustalla piirretty ääriviivapiirros osuman torniinsa saaneesta T-34-panssarivaunusta. Merkkiä kannettiin sotilaspuseron oikeassa hihassa noin 10 senttimetriä olkapäästä.

Merkin sai ensimmäisestä tuhotusta panssarista; seuraavista myönnettiin noin 7 × 1 senttimetrin kokoisia valkeita nauhoja jotka kiinnitettiin kuviollisen merkin yläpuolelle 1 senttimetrin välein. Niiden myöntövälit kasvoivat sitä mukaa mitä korkeammasta asteesta oli kysymys eli ensimmäisen sai kolmannesta tuhotusta, toisen viidennestä, kolmannen kymmenennestä ja ylimmän viidestätoista.

SaajatMuokkaa

Ainoan säännön määräämän maksimimäärän eli yhden leveän ja neljä kapeaa sai korpraali Toivo Ilomäki, Suomen historian menestynein panssarintorjuntatykin ampuja. Hänen virallinen tuloksensa on 21 tuhottua vaunua joista 17 yhdessä taistelussa. Hänestä tulikin Mannerheim-ristin ritari. Hänen käyttämänsä tykki on Panssarimuseossa.

Toinen ansioitunut panssarintuhoojamerkin saaja on StuG III -rynnäkkötykin ampujana toiminut korpraali Olli Soimala, joka tuhosi 11 vaunua saaden yhden leveän ja kolme kapeaa nauhaa. Soimalan vaunu, StuGIII Ps 531-10 on muistomerkkinä Parolassa Panssarivaunupataljoonan kasarmin edessä. Vaunuun liittyy erillinen testamentti jonka allekirjoittivat Soimalan ohella vaunun päällikkö, ylikersantti (myöh. vänrikki) Börje Brotell, lataaja, panssarimies Armas Launikko sekä ajaja, panssarimies Sulo Kauppi.[1] Koska tuhoojamerkki oli nimenomaan kannustusmerkki, sitä ei myönnetty muista kunniamerkeistä poiketen postuumisti.

KunniamerkkiMuokkaa

Kun vuonna 1992 tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivästä, Panssarikilta ja puolustusvoimat tekivät yhteistyössä professori, vänrikki Pekka Soilan (itsekin alkuperäisen tuhoojamerkin saanut) kanssa hopeiset merkit numeroituina kappaleina. Ne jaettiin saman vuoden lippujuhlan päivänä eli 4. kesäkuuta 1992 Parolassa paikalla olleille alkuperäisen merkin saajille. Päämajan koulutusosasto on 6.10.1944 päivätyllä käskyllään tehnyt esityksen laatia panssarituhoojamerkki lujemmaksi ja kestävämmäksi ja siten kunniamerkkiluonnettaan vastaavammaksi. Kuitenkin vasta 1992 se toteutui, kun puolustusvoimain komentaja oli hyväksynyt uuden merkin. Kyseessä on kunniamerkki. Myöhemmin merkistä tehtiin myös replika, joka on samankaltainen, mutta siinä ei ole irrallisia lisänauhoja, kuten virallisessa kunniamerkissä.

Merkin nolla- eli tekijänkappale on Panssarimuseossa. Panssarikillan mukaan se on omistettu ritari Ilomäelle, joka ei enää ollut vastaanottamassa kunniamerkkiä.

Panssarintuhoojan merkin vaunukuviota on sittemmin käytetty panssarintorjunta-aselajin varusmiesten hihamerkissä. Siinä se on hopeanvärisenä mustalla hopeareunustetulla kilven muotoisella pohjalla.

LähteetMuokkaa

  • Pohjamo, Eino: Ihantalan murskattu teräs. Karisto, 1981. ISBN 951-23-1811-3.
  • Ruotuväkeen 1970; Puolustusvoimien tiedotelehti kutsuntaan tulevalle
  • Pauli Thomenius: Iske ja murra - Panssarikilta 50 vuotta 1951-2001. Panssarikilta ry/Karisto Oy, Hämeenlinna 2001.
  • TV-ohjelma Marskin nyrkki YLE 1992.

ViitteetMuokkaa

  1. Iske ja murra, s. 102-103.