Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo SAK:n lehdestä. Saman niminen lehti on ilmestynyt myös Duluthissa. Yhteiskuntaluokasta kerrotaan artikkelissa Palkansaaja.

Palkkatyöläinen oli SAK:n pää-äänenkannattaja. Lehden kappalemääräinen levikki oli vuonna 2015 noin 27 000 ja lukijamäärä noin 80 000. Ruotsinkielinen vastaava julkaisu oli Löntagaren (palkansaaja). Lehti on lakkautettu vuonna 2015.

Palkkatyöläinen
Lehtityyppi aikakauslehti
Julkaisija Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
ISSN ISSN 0782-3975
Levikki 27 000
Perustettu 1929
Päätoimittaja Aino Pietarinen
Sitoutuneisuus SAK
Kotipaikkakunta Helsinki
Kotimaa Suomi
Sivukoko leveys 225 mm
korkeus 300 mm
Ilmestymistiheys 5 kertaa vuodessa
Aiheesta muualla
www.palkkatyolainen.fi

HistoriaMuokkaa

Palkkatyöläinen perustettiin vuonna 1929, kun sosialidemokraatit erosivat Suomen Ammattijärjestöstä vastalauseena kommunistien johtaman järjestön linjalle. Aloitteen lehden perustamiseksi teki Ammatillisten Järjestöjen Valtuuskunta (AVJ), ja julkaisijaksi tuli aluksi Suomen Työläisliitto, SDP:n SAJ:sta eronneille perustama eri aloja koonnut ammattiliitto. Palkkatyöläisen kaksi näyte numeroa julkaistiin marras- ja joulukuussa, ja vuoden 1930 alusta se alkoi ilmestyä säännöllisesti kerran viikossa. Uusi lehti julistautui ei-kommunistisen ammattiyhdistysväen äänenkannattajaksi ja se ilmoitti taistelevansa kommunistien karkottamiseksi ay-liikkeestä. Palkkatyöläisen ensimmäinen päätoimittaja oli E. K. Louhikko ja toimitussihteeri K.-A. Fagerholm.[1] Nykyinen SAK pitää Palkkatyöläistä vuosina 1908–1930 ilmestyneen SAJ:n Suomen Ammattijärjestö -lehden perillisenä.[2] Loppuvuonna 1930 Palkkatyöläisestä tuli Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton äänenkannattaja.

Vuonna 2010 SAK pohti Palkkatyöläisen paperiversion lakkauttamista. Lehden tekemistä päätettiin kuitenkin jatkaa vähentämällä ilmestymiskertoja kymmenestä viiteen vuodessa.[3]

PäätoimittajatMuokkaa

  • Eero Kosonen ?–2006
  • Harri Järvinen 2007–2009
  • Aino Pietarinen 2009–2015

LähteetMuokkaa

  1. Jorma Virtanen: Suomen ammattijärjestö poliittisen työväenliikkeen eri suuntausten toimintakenttänä 1928–1930, s. 19. Sarja F: 1. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1983. ISBN 951-642-307-8 / ISSN 0359-0593.
  2. Palkkatyöläinen 1/2008 – Palkkatyöläinen aikakauslehdeksi (sivu 6) palkkatyolainen.fi. Viitattu 9.2.2008.
  3. Palkkatyöläinen ilmestyy viidesti ensi vuonna Kansan Uutiset 6.9.2010
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.