Paleogeenikausi

(Ohjattu sivulta Paleogeeni)
Paleogeenikauden jako
kausi epookki vaihe Ikä (mvs)
Neogeeni mioseeni Akvitania nuorempi
Paleogeeni oligoseeni Khatt 23,03–28,1
Rupel 28,1–33,9
eoseeni Priabona 33,9–38,0
Barton 38,0–41,3
Lutetia 41,3–47,8
Ypres 47,8–56,0
paleoseeni Thanet 56,0–59,2
Selandia 59,2–61,6
Dania 61,6–66,0
Liitu myöhäis Maastricht vanhempi
Paleogeenikauden jako ICS:n mukaan tammikuussa 2013.[1]

Paleogeenikausi oli geologinen ajanjakso 65,5–23,03 miljoonaa vuotta sitten. Kausi oli kenotsooisen maailmankauden ensimmäinen kausi ja sitä seurasi neogeenikausi. Paleogeenikausi jaetaan paleoseeniin, eoseeniin ja oligoseeniin, joita pidettiin aiemmin tertiäärikauden epookkeina. Paleogeenikausi alkoi liitukauden lopun joukkotuholla. Paleogeenikautta voidaan kutsua myös alatertiääriksi.[2]

Linnut ja nisäkkäät olivat olennainen osa paleogeenikautta. Nisäkkäät kehittyivät sen aikana ja niiden lajimäärä kasvoi huomattavasti. Myös lintulajisto lisääntyi ja runsastui. Ilmasto oli hyvin lämmin paleogeenikauden alussa paleoseenijakson loppupuolella. Lämpötila nousi tuolloin huippuunsa. Maahan iskeytyi kauden keskivaiheilla eoseenijakson lopussa kaksi valtavaa asteroidia, jotka tuhosivat suuren osan planeetan eliöstöstä.

LähteetMuokkaa

  1. K.M. Cohen, S. Finney, P.L. Gibbard: International Chronostratigraphic Chart 2020. International Commission on Stratigraphy.
  2. Paleogene Period – geochronology Encyclopaedia Britannica Online. Viitattu 8.1.2018. (englanniksi)
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paleogeenikausi.
Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.