Avaa päävalikko

Paionioksen Nike on Paionioksen veistämä voitonjumalatar Nikeä esittävä antiikin kreikkalainen veistos. Se on tehty klassisella kaudella noin vuonna 425–420 eaa. Veistos sijaitsi Olympian pyhäkköalueella ja on nykyisin sijoitettu Olympian arkeologiseen museoon.[1][2]

Paionioksen Nike
Paionioksen Nike.
Paionioksen Nike.
Nimi Paionioksen Nike
Tekijä Paionios
Valmistumisvuosi n. 425–420 eaa.
Taiteenlaji veistos
Korkeus 1,98 m
Sijainti Olympian arkeologinen museo, Archaía Olympía, Kreikka
Ennallistuspiirros veistoksesta.

Veistoksen jalustassa olevan piirtokirjoituksen mukaan se on tehty juhlistamaan messenialaisten ja naupaktoslaisten voittoa sodassa. Kyseessä on joko voitto spartalaisista Olpain taistelussa tai Pyloksen ja Sfakterian vapauttaminen spartalaisten vallasta, mitkä kummatkin tapahtuivat ateenalaisten avustuksella 426–425 eaa. Pausaniaan mukaan piirtokirjoituksessa ei kuitenkaan mainita voiton kohdetta siksi, että messenialaiset pelkäsivät spartalaisia eivätkä halunneet kehuskella voittaneensa nämä.[2][3]

Veistos esittää siivekästä voitonjumalatarta, jonka peplos liehuu tuulessa. Teos on kuitenkin pahoin vaurioitunut, ja muun muassa sen kasvot, kaula, siivet ja osa käsistä puuttuvat. Veistos on tehty paroslaisesta marmorista ja sen korkeus on noin 1,98 metriä. Se on alun perin ollut sijoitettu Olympian suuren Zeuksen temppelin kaakkoiskulman edustalle noin 6 metriä korkean kolmikulmaisen pylvään päähään. Veistos löytyi saksalaisten suorittamissa Olympian arkeologisissa kaivauksissa 1875–1876. Se on entistetty useasta osasta.[1][2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Olympia Nike of Paionios (Sculpture) Perseus. Viitattu 22.8.2016.
  2. a b c Nike of Paionios Museum of Classical Archaeology Databases. University of Cambridge. Viitattu 22.8.2016.
  3. The Nike of Paionios mkatz.web.wesleyan.edu. Viitattu 22.8.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa