Avaa päävalikko

Paarlahti

Näsijärven lahti Tampereella

Paarlahti on kapea Näsijärven lahti Kämmenniemessä Tampereella. Kapean muotonsa takia se on joskus määritelty myös vuonoksi. Se on noin kymmenen kilometriä pitkä ja enimmillään noin 60 metriä syvä[1]. Näsijärveltä Paarlahteen pääsee Aunessillan salmen ja Kaitaveden kautta. Pitkän Paarlahden sivuilla olevia vesialueita ovat Kuuslahti, Matehinen ja Sisaruspohja. Paarlahdessa on Isosaari ja Kulkkilan Isosaari nimiset saaret.[2]

Paarlahti
Aunessilta ylittää Paarlahden.
Aunessilta ylittää Paarlahden.
Sijainti Tampere (Teisko)
Valtio  Suomi
Koordinaatit 61°39′N, 23°57′E
Pituus 10 km
Paarlahti

Suomessa ei vallitsevan käsityksen mukaan ole varsinaisia vuonoja, kuten vaikkapa Norjassa. Paarlahtea on kuitenkin monesti kutsuttu Pohjolan pisimmäksi sisämaavuonoksi ja tietyllä tavalla se täyttääkin vuonon määritelmän, sillä se on kapea ja pitkä ja hyvin syvä ja jyrkkärantainen. Vuonoissa ei kuitenkaan yleensä ole saaria, joita Paarlahdessa taas on muutama[3].

LähteetMuokkaa