Pöytyän seurakunta

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta Varsinais-Suomen maakunnassa

Pöytyän seurakunta on Oripäässä ja Pöytyällä Varsinais-Suomessa toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Paimion rovastikuntaan ja Turun arkkihiippakuntaan.[2]

Pöytyän seurakunta
Suuntautuminen Luterilaisuus
Kirkkokunta Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Hiippakunta Turun arkkihiippakunta
Rovastikunta Paimion rovastikunta
Kirkkoherra Merelle Peltonen Galindo (2023–[1]
Aiheesta muualla
Sivusto
Seurakunnan vanhin kirkko on vuonna 1782 valmistunut Mikael Piimäsen rakentama Yläneen kirkko.

Vuoden 2024 elokuussa Pöytyän seurakuntaan kuului 6 946 jäsentä[3]. Jäsenmäärä on ollut 2000-luvulla selvässä laskussa: vuoden 2000 lopussa jäseniä oli 9 045, vuoden 2010 lopussa 8 724 ja vuoden 2020 lopussa 7 504.[4] Henkilöstöä seurakunnalla oli vuoden 2024 elokuussa 36.[5]

Historia

muokkaa

Seurakunnan historia alkaa vuodesta 1366, jolloin Pöytyän kirkkopitäjä mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa. Kirkkopitäjällä oli tuolloin oma kirkko ja kirkkoherra.[6]

Kuntaliitosten myötä Pöytyän seurakuntaan yhdistyi Karinaisten seurakunta vuonna 2005 ja Yläneen seurakunta vuonna 2009.[7]

Oripään seurakunta kirkkoalueeksi

muokkaa

Oripään ja Pöytyän seurakunnat aloittivat vuonna 2015 yhdistymisneuvottelut.[8]. Alkuvuodesta 2016 valmistunut aiesopimus käsiteltiin molempien seurakuntien luottamuselimissä[8]. Lopullisen päätöksen teki kirkkohallitus, joka kokouksessaan 7. kesäkuuta 2016 hyväksyi Oripään seurakunnan lakkauttamisen 31. joulukuuta 2016 ja liitoksen Pöytyän seurakuntaan sen kirkkoalueeksi 1. tammikuuta 2017 lukien. Yhdistymisen takia laajentuvassa Pöytyän seurakunnassa toimitettiin ylimääräiset seurakuntavaalit. Seurakuntaliitokseen ei liittynyt kuntaliitosta.[9][10]

Seurakunta on jaettu neljään kirkkoalueeseen: Karinainen, Pöytyä, Oripää ja Yläne. Niiden rajat vastaavat entisiä kunta- ja seurakuntarajoja, Oripään tapauksessa nykyistä kuntarajaa, koska kunta jatkoi itsenäisenä.

Seurakunnan toimitilat

muokkaa

Seurakunnalla on neljä kirkkoa, kaikki tyypiltään päätytornillisia pitkäkirkkoja:

Yläneen, Pöytyän ja Oripään seurakuntatalot ovat lähellä kirkkoa, Karinaisten seurakuntakoti on kirkosta hieman kauempana Kyrön taajamassa ja neljäs seurakuntatalo on Riihikoskella. Yläneellä on myös Kanttorila, kanttorin asunnosta kunnostettu kerhohuoneisto. Seurakuntatoimisto on Pöytyän kirkonkylässä.

Lähteet

muokkaa
  1. Papit Pöytyän seurakunta. Viitattu 25.1.2024.
  2. Lääninrovastit Turun arkkihiippakunta. Arkistoitu 11.7.2015. Viitattu 29.5.2014.
  3. Jäsentilasto 2024 kirkontilastot.fi. Viitattu 13.10.2024.
  4. Jäsentilasto 1999-2023 kirkontilastot.fi. Viitattu 13.10.2024.
  5. Henkilöstötilasto 2024 kirkontilastot.fi. Viitattu 13.10.2024.
  6. Väänänen, Kyösti (toim.): Pöytyä (Pöytis) (Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721) 2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 29.5.2014.
  7. Lakkautetut seurakunnat 2000–2012 Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 28.10.2014. Viitattu 29.5.2014.
  8. a b Kaarto, Jorma: Oripäästä tulossa oma kirkkoalue Pöytyälle – liitos toteutunee ensi vuoden alussa Avl.fi. 19.1.2016. Auranmaan Viikkolehti. Arkistoitu 22.2.2016. Viitattu 25.9.2018.
  9. Oripään ja Pöytyän seurakuntavaaleihin yli 50 ehdokasta Auranmaan Viikkolehti. 20.9.2016. Viitattu 25.8.2018.
  10. Oripään ja Pöytyän seurakuntien seurakuntajaon muuttaminen 1.1.2017 alkaen (PDF) (Kirkkohallituksen täysistunnon kokouspöytäkirja § 87/2016) 7.6.2016. Kirkkohallitus. Viitattu 25.9.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa