Ounastunturin rengasaita
Ounastunturin rengasaita oli vuosina 1896-1901 Ounastunturin ympäri rakennettu noin 83 kilometrin pituinen aita, jonka tarkoituksena oli estää porojen vaeltaminen pois alueen sisältä ja toisaalta estää ulkopuolella vaeltavia poroja pääsemästä aidan sisäpuolella oleville hyville laidunmaille.[1] Aita kiersi koko Ounastunturin sekä Pallastunturin Enontekiön puoleisen osan. Nykyisellään sen sisälle mahtuisi lähes koko Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Suurin osa aidasta on vuosikymmenten kuluessa maatunut, niin että jäljellä on vain muutamia pystytolppia.[1]
Aidan sisälle jäi saamelaisten perinteisiä kotapaikkoja sekä porojen laidunalueita. Saamelaisten mukaan suomalaisten uudisasukkaiden rakentaman aidan tarkoituksena olikin vallata heille kuuluneita laitumia ja päästä eroon saamelaisista poronhoitajista. Aidan rakentumisen jälkeen alkoi "Ounastunturin terroriksi" kutsuttu kausi, jolloin suomalaisten poronhoitajien kerrotaan varastaneen saamelaisten poroja sekä polttaneen heidän asuinsijojaan. Neljän saamelaisen kerrotaan myös saaneen surmansa aidan läheisyydessä tapahtuneissa väkivaltaisuuksissa. Viranomaiset eivät milloinkaan tutkineet tapauksia, eikä ketään rangaistu. Tapahtumat ovat kulkeneet saamelaisten keskuudessa tarinoina ja joikuina sukupolvien ajan ja aita on kansanperinteessä saanut nimitykset "Kuolemanaita" tai "Veriaita".[1] Tutkija Anne-Maria Magga on pitänyt aitaa valtion toimenpiteiden mahdollistamana asuttajakolonialismina.[2]
Historia muokkaa
Ounastunturin rengasaidan rakentaneet suomalaiset olivat muuttaneet seudulle vasta 1880-luvulla Pohjois-Savosta. Omaksuttuaan poronhoidon he alkoivat kilpailemaan saamelaisten kanssa samoista laidunmaista, vaikkei se ollutkaan heidän päätoimeentulonsa. Saamelaisten perinteiset siidat korvattiin Enontekiössä valtiojohtoisesti organisoiduilla paliskunnilla vuonna 1893 voimaan astuneella poronhoidon ohjesäännöllä. Paliskuntien jäsenyys oli edellytys laidunnusoikeuden saamiseksi valtion omistamille maille. Pitäjään perustettiin kaksi saamelaista ja kaksi suomalaista paliskuntaa. Suomalaiset talonpojat perustivat Ounastunturin aitayhdistyksen, joka haki valtiolta rahaa Ounastunturin rengasaidan rakentamista varten. Aidan oli tarkoitus rajata sisäänsä saamelaisten talvilaidunalueita. Virallisen selityksen mukaan sen piti estää porojen pääsy maanviljelijöiden heinäniityille ja säästää aidan sisäpuolisia alueita kesälaitumiksi estämällä poroja vaeltamasta sen sisälle talvisaikaan. Rakentamista varten myönnettiin Enontekiön kunnan takamaa valtionlaina sekä valtion myöntämä avustus. Maggan mukaan aitayhdistys perustettiin valtaamaan saamelaisten käyttämiä alueita, sillä sen alkuperäiset säännöt sulkivat saamelaiset pois jäsenyydestä, mutta kruununvoudin päätöksellä kaikkien kuntalaisten oli päästävä osakkaaksi. REngasaidan rakentaminen aloitettiin 1896 ja se valmistui lopullisesti 1901.[2] Vanhempien lähteiden mukaan se olisi rakennettu vasta vuosina 1905-1908.[3]
Pohjoisosassaan rengasaita kiersi koko Ounastunturin ja sen eteläosan sisään jäivät vielä Pallastuntuturin Lumikeron ja Vuontiskeron huiput.[4] Rengasaita vaikeutti saamelaisten perinteistä jutaamista, kun heidän kotapaikkansa sekä porojen laidunalueet jäivät sen sisäpuolelle. Osa saamelaisista päätti jäädä poroineen perinteisille talvilaidunalueilleen aidan sisälle. Perimätiedon mukaan suomalaiset varastivat suurimman osan aidan sisällä olleista saamelaisten poroista, jonka lisäksi heidän kotasijojaan poltettiin ja poroerotteluun käytettyjä rakenteita tuhottiin. Perimätiedon mukaan aidan rakentamisen jälkeen vuosina 1907–1933 Ounastunturin alueella surmattiin neljä saamelaista ja tehtiin yksi murhayritys. Sarrin-Lassi (Lars Prost) katosi 1907, Keto-Juho (Johan Erik Ketola) kuoli väkivaltisesti ollessaan porotöissä 1910, Valkko-Lassi (Lauri Valkeapää) kuoli väkivallan aiheuttamiin vammoihin 1914 ja Niku Nutti kuoli väkivallan seurauksena 1933.[2]
Tapahtumien seurauksena useat saamelaisperheet muuttivat lopulta Kittilään tai Inariin. Rakentamisen jälkeen aitaa ei enää huollettu, koska se oli täyttänyt tehtävänsä eli saamelaisten maat oli vallattu. Laitumet puolestaan kulutettiin vuosikymmenessä loppuun, niin että aidan sisällä porojen pääasiallinen talviravintona toiminut jäkälä loppui kokonaan. Suomalaiset paliskunnat menettivät lähes kaikki poronsa, ja lopulta vuonna 1918 seudulle muodostettiin ainoastaan yksi paliskunta yhdistämällä suomalaiset paliskunnat toiseen jäljelle jääneeseen saamelaiseen paliskuntaan.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Koskinen, Vihtori: Tällainen on vaiettu kuolemanaita, jonka takana poronhoitajille kävi huonosti – historiankirjat eivät tapauksesta kerro 3.2.2024. Yle. Viitattu 5.2.2024.
- ↑ a b c d Magga, Anne-Maria: ”Ounastunturin terrori” ja uudisasutus Enontekiöllä. Saamelainen poronhoito suomalaisen asuttajakolonialismin aikakaudella. Politiikka, 2018, nro 3, s. 251–259. Journal.fi (PDF). Viitattu 5.2.2024.
- ↑ Enbuske, Matti: Lapinmaan maaoikeudet : asutus ja maankäyttö keskisessä Lapissa ja Enontekiöllä 1900-luvun alkuun, s. 282–283. Helsinki: Oikeusministeriö, 2006. ISBN 952-46629-3-0. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Viljanmaa Sami; Rautiainen, Pirjo: Kulttuuriperintökohteiden inventointi 2011 Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, s. 238–243. Helsinki: Metsähallitus, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF).