Ossianin laulut

Ossianin laulut (The Works of Ossian) ovat kokoelma skotlantilaisen runoilijan James Macphersonin kirjoittamia, vuosina 1760–1765 englanniksi julkaistuja sankarirunoja. Macpherson väitti runojen olleen käännös hänen Skotlannin Ylämailta kokoamastaan, suullisena kansanperinteenä säilyneestä ikivanhasta gaelinkielisestä runoudesta, jonka alkuperäinen sepittäjä olisi ollut varhaiskeskiajalla elänyt Ossian-niminen bardi. Runot ruokkivat skottien kansallisuusaatetta ja saivat suuren suosion ympäri Eurooppaa siitä huolimatta, että niiden autenttisuudesta esitettiin alusta alkaen epäilyksiä. Ossianin laulut vaikuttivat merkittävästi varsinkin romantiikan kirjallisuuteen ja runouteen. Nykyisin niitä pidetään paljolti Macphersonin itsensä sepittäminä, vaikka hän lainasi niihin aiheita myös oikeasta kansanrunoudesta.

Runoeepoksen päähenkilöt ovat Skotlannin urhoollinen soturikuningas Fingal, tämän poika, teoksen kertojana toimiva bardi Ossian, sekä Ossianin poika Oscar, jotka taistelevat Skandinaviasta tulleita valloittajia vastaan Skotlannissa ja Irlannissa. Runoissa on usein traagis-romanttinen pohjavire.

Historia

Nuori opettaja Macpherson kiersi vuodesta 1759 keräämässä vanhaa kansanrunoutta Skotlannin Ylämailla ja Hebridien saarilla. Skotlannin perinteinen kulttuuri oli kokenut takaiskun vuoden 1746 jakobiittikapinan kukistamisen jälkeen, ja vuosisadan jälkipuoliskolla gaelin kieli oli puhuttuna kielenä jo väistymässä. Pääosa Skotlannin älymystöstä ei enää osannut gaelia, joten unohdetun kansanperinteen kokoamista ja kääntämistä englanniksi pidettiin isänmaallisena kulttuuritekona. Macpherson toimitti englanninkieliset, käännöksiksi väittämänsä runot Edinburghiin, jossa kaunopuheisuuden professori Hugh Blair auttoi niiden julkaisussa ja antoi niistä aitouslausuntoja. Vuonna 1765 julkaistu kokoelma Ossianin laulut käsittää kahden edellisen teoksen, juonellisten eeposten Fingalin (1762) ja Temoran (1763) sisällön sekä joukon muita, yksittäisiä runoja.

Vähitellen Ossian-runojen muinaista alkuperää alettiin epäillä, etenkin koska Macpherson ei antanut gaelinkielistä alkuperäistekstiä julkisuuteen. Epäilijöihin kuuluivat muiden muassa skotlantilainen filosofi David Hume sekä englantilaiset kirjailijat Horace Walpole ja Samuel Johnson, joista kukaan ei tosin osannut gaelia. Runojen aitoutta epäiltiin varsinkin Englannissa, jossa skotteihin ei muutenkaan luotettu, kun taas muualla Euroopassa niitä ihailtiin. Nykykäsityksen mukaan Fingal ja Macphersonin ensimmäinen kansanrunouskokoelma Fragments of Ancient Poetry (1760) saivat innoituksensa aidosta kansanrunoudesta, mutta hän muutti rajusti sekä runojen tyyliä että sisältöä, yhdisteli toisiinsa liittymättömiä aiheita sekä keksi uusia henkilöitä ja tapahtumia. Hän lainasi tyylivaikutteita muun muassa antiikin kreikkalaisen Homeroksen Iliaan ja Odysseian kuvailevasta runoudesta aitojen skotlantilaisten kansanrunojen yksinkertaisemman tyylin sijaan. Temoran sisältö on ilmeisesti kokonaan Macphersonin omaa sepitettä. The Highland Society of Scotlandin vuosina 1797–1805 teettämässä tiedonkeruussa yhdellekään Ossianin laulujen runolle ei kyetty löytämään gaelinkielistä vastinetta, vaikka mainintoja sen hahmoista tavattiinkin.

Vuonna 1783 joukko varakkaita skottilaisia kauppiaita lahjoitti Macphersonille tuhat puntaa alkuperäistekstien julkaisemiseksi, minkä jälkeen hän alkoi kääntää väärentämiään runoja englannista gaeliksi. Hänen ystävänsä saattoivat työn loppuun hänen kuoltuaan, ja Ossianin laulujen gaelinkielinen ”alkuperäisversio” julkaistiin vuonna 1807. Sen yli kymmenestätuhannesta runosta vain yksi on sittemmin kyetty osoittamaan aidoksi kansanrunoksi. Monet myöhemmät käännökset perustuvat tähän versioon.

Vaikutus

Ossian laulaa joutsenlauluaan, tanskalaisen Nikolai Abraham Abildgaardin maalaus 1780-luvulta.

Ossianin lauluilla oli valtava vaikutus romantiikan kirjallisuuteen ja ne säilyttivät suosionsa 1800-luvun lopulle asti. Teoksessa innoittavaksi koettiin muun muassa Skotlannin karuun maisemaan kytketyt luontoelämykset ja myyttisen menneisyyden tunnelmoiva henkiinherättäminen. Puhuttiin jopa ossianismista. Saksalainen Johann Wolfgang von Goethe sisällytti romaaninsa Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) osuuden, jossa tarinan hahmot lukevat Ossianin lauluja. Myös suomalaisen Johan Ludvig Runebergin muinaiseen Skandinaviaan sijoittuva runoelma Kuningas Fjalar (1844) sisältää vahvoja Ossian-vaikutteita, samoin eräät Frans Mikael Franzénin runot.

Ossianin laulut innoittivat osaltaan Suomessa C. A. Gottlundia ja sittemmin Elias Lönnrotia hahmottelemaan kalevalamittaisesta kansanrunoudesta eeposkokonaisuutta. Elina Vaara suomensi osia Carthon-runosta 1930-luvulla Englantilaisen kirjallisuuden kultaiseen kirjaan.

Etunimi Oscar tuli Pohjoismaissa suosituksi sen jälkeen, kun Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana nimesi poikansa Oscariksi Ossianin hahmon mukaan. Myös etunimi Selma tuli suosituksi Ossianin vaikutuksesta.

Lähteet

• Sanna Nyqvist & Outi Oja: Kirjalliset väärennökset – Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia, s. 119–153. Gaudeamus, Helsinki 2018.
• University of Delaware Library: James Macpherson and the Ossian Poems