Wikipedia

James Macpherson

James Macpherson (27. lokakuuta 1736 Ruthven, Inverness-shire – 17. helmikuuta 1796 Belville, Inverness-shire)[1] oli skotlantilainen runoilija ja kansanrunouden kerääjä. Hänet tunnetaan parhaiten eeppisestä runoelmastaan Ossianin laulut, joka ilmestyi ensi kerran englanniksi vuonna 1765. Hän väitti sen olevan kokoelma Skotlannin ylämailta suullisena kansanperinteenä keräämäänsä ja gaelin kielestä kääntämäänsä ikivanhaa runoutta, joka oli peräisin 300-luvulla eläneeltä Ossian-nimiseltä runoilijalta, vaikka todellisuudessa Macpherson oli kirjoittanut runot pääosin itse aidoista kansanrunoista lainaamiensa ideoiden pohjalta. Huijaus paljastui lopullisesti vasta hänen kuolemansa jälkeen. Macphersonia on kuitenkin arvostettu runoilijana Ossianin laulujen ansiosta ja hänen työnsä nostatti Euroopassa yleisen kiinnostukseen vanhaan kansanrunouteen.

James Macpherson, George Romneyn maalaama muotokuva.

Elämä muokkaa

Varhaisempi ura muokkaa

James Macphersonin vanhemmat olivat maanviljelijöitä, jotka olivat etäistä sukua Macphersonin klaanin päämiehelle.[2] Ei ole varmaa, oliko Macphersonin alkuperäinen äidinkieli gaeli vai englanti, mutta joka tapauksessa hän ei osannut lukea tai kirjoittaa gaeliksi kovinkaan hyvin. Vanhemmat toivoivat hänestä pappia, joten hänet lähetettiin opiskelemaan jumaluusoppia ja klassisia kieliä ensin Aberdeenin ja sitten Edinburghin yliopistoon,[3] jossa hän luultavasti sai vaikutteita kaunopuheisuuden professori Hugh Blairilta. Suorittamatta tutkintoa hän palasi 1756 kotikaupunkiinsa Ruthveniin ja ryhtyi koulunopettajaksi.[4]

Macphersonin ensimmäinen runokokoelma The Highlander ilmestyi 1758, mutta ei herättänyt suurempaa huomiota. Tämän jälkeen hän muutti uudelleen Edinburghiin ja suuntasi huomionsa vanhaan skotlantilaiseen kansanrunouteen. Kohtuullisen gaelintaitonsa turvin hän alkoi kerätä vanhoja gaelinkielisiä runoja sekä kirjoittaa ylös kotiseudullaan säilynyttä suullista kansanperinnettä.[3][4][1] Hän näytti vuonna 1759 filosofi Adam Fergusonille englanninkielisiä versioita skotlantilaisista kansanrunoista, jotka hän kertoi keränneensä ja kääntäneensä itse gaelinkielisistä alkuteksteistä. Ferguson esitteli Macphersonin muille oppineille kuten runoilija John Homelle, joka kannusti häntä jatkamaan työtä. Edinburghin valistuneet kulttuuripiirit halusivat tukea nuorukaista, joka kykenisi keräämään Ylämaiden kansanperinnettä ja kääntämään sitä ”sivistyksen kielelle” eli englanniksi.[3] Macphersonin Homelle toimittamat runot julkaistiin Edinburghissa professori Blairin taloudellisen tuen avulla vuonna 1760 kokoelmana Fragments of Ancient Poetry collected in the Highlands of Scotland (”katkelmia Skotlannin ylämailta kerätystä muinaisesta runoudesta”).[4][5][1] Tämä kokoelma käsittää 16 elegisellä ja sentimentaalisella tyylillä kirjoitettua runoa, joiden aiheet olivat samantapaisia kuin vanhoissa kelttiläisissä kansantaruissa.[4]

Ossian muokkaa

Ensimmäisen kansanrunokokoelmansa saatua myönteisen vastaanoton Macpherson lähti syksyllä 1760 uudelle keruumatkalle ja kierteli useita viikkoja Ylämaalla ja Hebrideillä. Tuloksena syntyivät vuonna 1762 julkaistu kuusiosainen eepos Fingal ja 1763 ilmestynyt kahdeksanosainen Temora. Vuonna 1765 seurasi kokoomateos The Poems of Ossian (Ossianin laulut), joka käsitti kahden edellisen teoksen sisällön sekä eräitä muita yksittäisiä runoja. Sen yhteydessä Macpherson julkaisi selostuksen väitetysti 200- ja 300-lukujen taitteessa eläneestä Ossian-nimisestä bardista, joka oli kirjoittanut muun muassa isänsä, soturikuningas Fingalin uroteoista sekä yleensä Skotlannin kelttien urhoollisuudesta. Macpherson väitti rekonstruoineensa ja kääntäneensä englanniksi todellisesta Skotlannin historiasta kertovat Ossianin runoeepokset, jotka olivat säilyneet suullisena kansanperinteenä Ylämailla. Julkaisut saivat monilta innostuneen vastaanoton, sillä ajatus Ylämailla löytäjäänsä odottavasta suuresta kansanrunoudesta voimisti huomattavasti skottien kansallistunnetta, joka oli vajonnut pohjiin maan jouduttua 1700-luvun alkupuolella alistetuksi Englannille.[4][3][5] Ossianin laulut julistettiin Skotlannin kansalliseepokseksi.[4] Fingalin esipuheessa Macpherson sanoi pitävänsä Skotlannin kelttiläistä kansanrunoutta jopa Homerosta parempana. Blair yhtyi tähän arvioon Ossianista vuonna 1763 kirjoittamassaan katsauksessa, jossa hän myös professorin arvovallallaan vakuutti eeposten olevan aitoja.[5][3]

Nykykäsityksen mukaan Fragments of Ancient Poetry ja Fingal saivat innoituksensa aidosta kansanrunoudesta, mutta Macpherson muutti rajusti sekä runojen tyyliä että sisältöä, yhdisteli toisiinsa liittymättömiä aiheita sekä keksi uusia henkilöitä ja tapahtumia. Hän lainasi vaikutteita muun muassa Homeroksen kuvailevasta runoudesta, jolloin lopputulos ei enää muistuttanut aitojen skotlantilaisten kansanrunojen lakonista tyyliä. Temora on ilmeisesti kokonaan Macphersonin omaa sepitettä.[3] Jo monet aikalaiset alkoivat epäillä Ossianin olemassaoloa, koska 900-lukua edeltävältä ajalta ei tunneta yhtään toista gaelinkielistä käsikirjoitusta. Epäilijöihin kuuluivat muun muassa skotlantilainen filosofi David Hume ja varsinkin englantilainen kirjailija Samuel Johnson, joista kumpikaan ei tosin itse osannut gaelia.[1] Johnson hyökkäsi Macphersonia vastaan vuonna 1775 julkaisemassaan kirjassa, jossa hän kuvaili Skotlantiin kaksi vuotta aiemmin tekemäänsä matkaa. Johnsonin kritiikkiä tosin väritti ylimielinen ja halveksiva suhtautuminen skotlantilaisiin yleensä.[3] Kun Macphersonia vaadittiin näyttämään alkuperäiset gaelinkieliset käsikirjoitukset, hän väitti välillä kadottaneensa ne, välillä taas ettei hänellä ollut aikaa tai varaa niiden julkaisemiseen. Hän julkaisi gaeliksi vain pieniä näytteitä, jotka oli todellisuudessa kääntänyt englannista eikä päinvastoin.[5] Debatin varhaisvaiheessa vuonna 1762 hän ilmoitti Fingalin alkuperäiskäsikirjoituksen olevan nähtävillä kustantajan tiloissa Lontoossa, mutta ilmeisesti kukaan gaelintaitoinen ei käynyt lukemassa sitä eikä siitä myöhemmin kuulunut mitään.[3]

Vuonna 1784 joukko varakkaita skottilaisia kauppiaita lahjoitti Macphersonille tuhat puntaa alkuperäistekstien julkaisemiseksi. Macpherson käytti elämänsä viimeiset 12 vuotta kääntämällä kirjoittamiaan englanninkielisiä runoja gaeliksi, jotta voisi julkaista ne alkuperäisinä Ossianin teksteinä. Kuollessaan hän oli ehtinyt saada valmiiksi kahdeksan kirjaa. Hänen ystävänsä jatkoivat työtä sen jälkeen, ja Ossianin laulujen gaelinkielinen versio julkaistiin lopulta Lontoossa vuonna 1807.[5][3] Sitä ennen The Highland Society of Scotland oli teettänyt vuonna 1805 julkaistun selvityksen Ossianin laulujen mahdollisesta alkuperäismateriaalista. Sen mukaan kuningas Fingal ja bardi Ossian esiintyivät kyllä hahmoina aidossa kansanperinteessä, mutta yhdellekään Ossianin laulujen englanninkieliselle runolle ei kyetty löytämään gaelinkielistä vastinetta. Vuoden 1807 gaelinkielisen edition yli 10 000 runosta vain yksi on kyetty tunnistamaan aidoksi kansanrunoksi.[3]

Myöhempi ura muokkaa

Kansanrunokokoelmien ohella Macpherson julkaisi vuonna 1771 skotlantilaista kansallismielisyyttä henkineen esityksen Ison-Britannian historiasta.[5] Hän käänsi myös Homeroksen Iliaan englanniksi. Macpherson toimi 1764–1766 Pohjois-Amerikassa Floridan kuvernöörin sihteerinä ja työskenteli sen jälkeen virkamiehenä kotimaassaan. Vuodesta 1781 hän oli rikkaan intialaisen Arcotin nawabin edustajana Lontoossa.[4] Macpherson oli myös vuodesta 1790 kuolemaansa asti parlamentin alahuoneen jäsenenä edustaen Cornwallin Camelfordia.[4][2] Kuoltuaan vuonna 1796 hänet haudattiin oman toiveensa mukaisesti kunniapaikalle Lontoon Westminster Abbeyyn.[5]

Jälkimaine muokkaa

Ossianin lauluilla oli suunnaton vaikutus romantiikan ajan eurooppalaiseen kaunokirjallisuuteen ja runouteen.[5] Englannissa niiden aitouteen suhtauduttiin epäillen, mutta Manner-Euroopassa niitä luettiin innolla.[4] Ne paljastuivat lopulta suurelta osin Macphersonin itsensä laatimaksi 1800-luvun lopulla. Teoksen taiteellista arvoa on pidetty niin suurena, että Macpherson on yleensä nähty ensisijaisesti lahjakkaana runoilijana eikä väärentäjänä. Macphersonin todennäköisenä motiivina väärennösten tekemiseen on pidetty hänen haluaan palauttaa Skotlannin menetetty kunnia.[5] Ossianin laulut lisäsivät myös kiinnostusta suullisen kansanperinteen keräämiseen ja väärennöskohu pakotti muuttamaan kansanperinteen keruumenetelmiä avoimempaan ja järjestelmällisempään suuntaan, mikä edisti folkloristiikan kehitystä tieteenalana.[3]

Tutkijoiden kiistely Macphersonin toiminnan luonteesta on jatkunut 2000-luvullakin. Eräiden nykytutkijoiden mukaan hän ei olisi ollut laskelmoiva huijari, vaan vilpitön mies, joka noudatti oman aikakautensa hyväksyttyjä toimintamalleja muunnellessaan lähdetekstejään.[3]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d James Macpherson (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 10.3.2015.
  2. ↑ a b James Macpherson (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Westminster Abbey. Viitattu 10.3.2015.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l Sanna Nyqvist & Outi Oja: Kirjalliset väärennökset – Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia, s. 119–141, 150–153. Gaudeamus, Helsinki 2018.
  4. ↑ a b c d e f g h i Nordisk familjebok (1912), s. 385–386 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 10.3.2015.
  5. ↑ a b c d e f g h i Juhani Sarsila: Historian väärennöksiä ja väärentämisen historiaa, s. 70–76. Otava 1988.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=James_Macpherson&oldid=22179114”