Oskar von Hutier
Oskar von Hutier [yt'je] (27. elokuuta 1857 Erfurt – 5. joulukuuta 1934 Berliini) oli saksalainen kenraali, joka palveli komentajana ensimmäisessä maailmansodassa. Hän käytti tehokkaasti pieniin iskujoukkoihin perustunutta hyökkäystaktiikkaa, joka tunnetaan hänen mukaansa Hutier-taktiikkana, vaikka hän ei todellisuudessa keksinytkään sitä itse vaan ainoastaan sovelsi brittien ja ranskalaisten aiempia taktiikoita.[1]
Hutier oli sotilassuvusta, ja hän oli sukua myös kenraali Erich Ludendorffille.[1] Hän valmistui jalkaväenupseeriksi vuonna 1875 ja yleni 1905 everstiksi, 1910 kenraalimajuriksi sekä 1912 kenraaliluutnantiksi. Hän toimi 1911–1912 pääesikunnan päämajoitusmestarina ja sen jälkeen ensimmäisen kaartindivisioonan komentajana, jota johti myös sodan alussa.[2] Kaartindivisioonan komentajana Hutier osallistui muun muassa Marnen taisteluun. Huhtikuussa 1915 hän siirtyi itärintamalle 21. armeijakunnan komentajaksi. Tammikuussa 1917 Hutier’n komentoon annettiin erityisosasto D Dunajoella Latviassa. Huhtikuussa 1917 hän siirtyi kahdeksannen armeijan komentajaksi.[1] Samana vuonna hänet myös ylennettiin kenraaliksi.[2]
Hutier’n kahdeksas armeija valtasi Riian 3. syyskuuta 1917 käyttäen ensi kerran menestyksekkäästi niin sanottua Hutier-taktiikkaa. Kuukautta myöhemmin hänen joukkonsa valtasivat maihinnousulla myös Viron saaret.[1] Joulukuussa 1917 Hutier siirrettiin länsirintamalle komentamaan uutta 18. armeijaa,[2] joka toimi Saksan maaliskuussa 1918 aloittaman suurhyökkäyksen kärkenä. Hutier’n armeija käynnisti hyökkäyksen 21. maaliskuuta ja saavutti aluksi suurta menestystä Hutier-taktiikan ansiosta. Armeija eteni nopeasti 60 kilometriä ja sai otettua 50 000 sotavankia, mutta lopulta britit ja ranskalaiset onnistuivat pysäyttämään sen. Hutier uudisti hyökkäyksensä kesäkuussa 1918, huonommalla menestyksellä.[1]
Hutier vetäytyi palveluksesta pari kuukautta sodan päättymisen jälkeen, tammikuussa 1919. Hän toimi sen jälkeen Saksan upseeriliiton puheenjohtajana vuoteen 1934.[1]