Orotšin kieli
Orotšin kieli on Venäjän Kaukoidässä asuvien orotšien puhuma tunguusilainen kieli. Nimitys orotši tarkoittaa ”poronhoitajaa”,[1] eikä sitä tule sekoittaa samankantaisiin nimityksiin orokit ja orotšenit, joista jälkimmäinen on tarkoittanut kaikkia poronhoitoa harjoittavia tunguuseja.[2]
Levinneisyys ja puhujamäärä muokkaa
Orotšit elävät etupäässä Habarovskin aluepiirissä. Suurin osa heistä asuu Tatariansalmen rannalla Sovetskaja Gavanin kaupungissa, sen lähiympäristössä sekä Vaninon piirissä. Pienempi ryhmä asuu Amurin rannoilla Amurskissa, Komsomolsk-na-Amuressa sekä Amurin ja Ultšan piireissä. Muutamia orotšiperheitä on Primorjen aluepiirissä.[3]
Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 883 orotšia.[4] Heihin oli kuitenkin luettu mukaan myös Sahalinilla asuvia orokkeja. Tarkennettujen tietojen mukaan orotšeja oli 671 ja orotšin kielen puhujia 133 henkeä.[5]
Vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin 686 orotšia[6] ja 257 orotšin puhujaa.[7] Todellisuudessa orotšin puhujia arvioidaan olevan huomattavasti vähemmän.[8] Tarkempi tilasto osoittaa, että Habarovskin aluepiirin 426 orotšista kaikki osaavat venäjää ja vain 18 henkeä ilmoitti puhuvansa orotšia.[9]
Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Venäjällä on 8 orotšin puhujaa[10].
Historia ja murteet muokkaa
Orotši kuuluu tunguusikielten pohjoishaaran amurilaiseen ryhmään.[11] Sen lähimpiä sukukieliä ovat nanai ja udehe. Kieli jakautuu kolmeen murteeseen. Hadin murre muistuttaa eniten udehea, Tumninin ja Hungarin murteet ovat lähempänä nanaita.[12]
Kirjakieli muokkaa
1930-luvulla orotšia pidettiin virheellisesti udehen murteena ja udehea yritettiin opettaa orotšeille koulussa muutaman vuoden ajan. 2000-luvun alussa ilmestyi yksi orotšin kielen oppikirja.[13]
Nykytilanne muokkaa
Orotšia voidaan pitää käytännöllisesti katsoen kuolleena kielenä. 1950-luvun lopulla vanhukset osasivat sitä vielä hyvin, mutta lapset ja nuoret puhuivat vain venäjää. Nykyään vanhukset muistavat muutamia lauseita ja sanoja, mutta hekään eivät käytä kieltä päivittäiseen kanssakäymiseen.[14]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2. Moskva: Nauka, 2001. ISBN 5-02-011268-2.
Viitteet muokkaa
- ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2: 382.
- ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2: 415.
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 419–420. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
- ↑ Narody Rossii: entsiklopedija, s. 442. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 417–418. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. perepis2002.ru. Arkistoitu 6.2.2009. Viitattu 30.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.4. Rasprostranjonnost vladenija jazykami (krome russkogo). perepis2002.ru. Arkistoitu 29.3.2012. Viitattu 1.7.2009. (venäjäksi)
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 418. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 13.2. Naselenije korennyh malotšislennyh narodov po territorijam preimuštšestvennogo proživanija KMN i vladeniju jazykami. perepis2002.ru. Arkistoitu 20.12.2007. Viitattu 30.6.2009. (venäjäksi)
- ↑ Naselenije Rossijskoi Federatsii po vladeniju jazykami gks.ru. Arkistoitu 6.10.2021. Viitattu 20.1.2012. (venäjäksi)
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 419. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
- ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 2: 382–383.
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 423. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 426–427. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.