Ornitiinitranskarbamylaasin puutos
Ornitiinitranskarbamylaasin puutos (OTC-puutos) on ureakiertotauti, jossa ornitiinitranskarbamylaasi-nimisen entsyymin osittainen tai täydellinen puutos aiheuttaa hyperammonemiaa. Taudin taustalla on X-kromosomin OTC-geenin mutaatio. Osassa tapauksista mutaatio on uusi ja satunnainen. OTC-puutos aiheuttaa merkittäviä oireita lähinnä miespuolisilla mutaation kantajilla. Sairaus tunnistettiin ensimmäisen kerran 1960-luvulla.[1]
Oirekuva muokkaa
Ornitiinitranskarbamylaasin puutoksen oireet voivat alkaa jo vastasyntyneenä. Tyypillisiä oireita ovat imemisvaikeudet, hypotonia ja voimattomuus, joita seuraavat uneliaisuus ja mahdollinen kooma. Mahdollisiin oireisiin kuuluvat myös oksentelu, hyperventilaatio ja epilepsiakohtaukset. OTC-puutoksen varhainen tunnistaminen on tärkeää, koska ilman hoitoa voi kehittyä vaikea aivovaurio ja kuolleisuus on korkea. Sairaus voi aiheuttaa kehitysvammaisuuden, minkä lisäksi sen yhteydessä saattaa esiintyä muun muassa ADHD:ta ja toiminnanohjauksen häiriöitä. OTC-puutoksen vaikeusaste kuitenkin vaihtelee yksilöllisesti. Lievemmissä tapauksissa sairauden oireet voivat alkaa myöhemmin lapsuudessa tai joissain tapauksissa aikuisiällä. Isommilla lapsilla hyperammonemiatilat voivat aiheuttaa kehityksen taantumista, ataksiaa, psykiatrista oireilua ja sekavuutta. Jos oireiden puhkeamisikä on myöhäinen, diagnoosi herkästi viivästyy oireiden suhteellisen lievyyden ja epämääräisyyden johdosta. Runsas proteiinin saanti usein aiheuttaa ja vaikeuttaa OTC-puutoksen oireita. Myös paasto ja infektiot ovat oireita laukaisevia tekijöitä, koska ne lisäävät elimistön proteiinien käyttöä ja hajotusaineenvaihduntaa.[1]
Ornitiinitranskarbamylaasin puutoksen vaikeusasteeseen vaikuttaa taustalla olevan mutaation laatu. Jos mutaatio estää kokonaan entsyymituotannon tai -aktiivisuuden, oirekuva on vaikea. Jos entsyymiaktiivisuutta kuitenkin on jonkin verran jäljellä, oirekuva on lievempi ja myöhemmin puhkeava.[1] Yhdysvalloissa Johns Hopkins -sairaalassa vuosina 1974–1994 ureakiertotautidiagnoosin saaneiden potilaiden aineistosta laskettiin OTC-puutoksen ilmaantuvuudeksi 1/14 000.[2] Kyse onkin Euroopan ja Yhdysvaltain yleisimmästä ureakiertosairaudesta.[1]
Diagnostiikka ja hoito muokkaa
Jos OTC-puutosta epäillään, voidaan potilaalle suorittaa allopurinolikoe.[2] OTC-puutoksen diagnostiikka perustuu maksan koepalan osoittamaan vähäiseen tai olemattomaan entsyymiaktiivisuuteen. Jos sairastuneella on aivovaurio, voidaan plasmasta mitata yli 200 mikromoolin ammoniumionipitoisuus litraa kohden. OTC-puutoksessa plasmassa on myös kohonnut glutamiinitaso sekä matalat sitrulliini- ja arginiinitasot. Lisäksi koholla oleva oroottihappoarvo voidaan todeta virtsanäytteestä. Erotusdiagnostiikassa huomioitavia tiloja ovat muut ureakiertotaudit: sitrullinemia, arginaasin puutos, ASAuria ja CPS-puutos, joilla kuitenkin on peittyvä autosomaalinen periytymistapa.[1]
Akuutissa hyperammonemiassa hoitona voidaan käyttää ammoniakkia sitovaa lääkitystä ja hemodialyysihoitoa. Näin plasman ammoniakkipitoisuutta saadaan alennettua. Katabolian kääntämiseksi anaboliaksi saatetaan sairastuneelle antaa glukoosia ja rasva-aineita. Vaikeahoitoisissa, toistuvissa hyperammonemiatiloissa myös maksansiirto on mahdollinen hoitomuoto. OTC-puutoksen pitkäaikaisessa hallinnassa ennaltaehkäistään akuutteja hyperammonemiatiloja oireineen. Tämä toteutetaan rajoittamalla proteiinin saantia ja käyttämällä lääkitystä ammoniakin sitomiseen. OTC-puutoksesta kärsivän lapsen kasvua voidaan tukea tarpeellisilla aminohappolisillä.[1]
OTC-puutoksen ennuste vaihtelee sairauden yksilöllisen vaikeusasteen mukaan.[1]