Oopiumisodat
Oopiumisodat käytiin 1800-luvulla pääasiassa Britannian ja Kiinan välillä, mutta toisessa oopiumisodassa myös Ranska oli aktiivisesti mukana Britannian puolella. Sotien syynä oli Englannin Itä-Intian kauppakomppanian 1800-luvulla harjoittama oopiumin salakuljetus Kiinan markkinoille.
Oopiumi oli brittiläisen Intian tärkein tulonlähde ja ajatus globaalin kaupan rajoittamisesta oli liikaa Englannille, joka teollistuvana valtiona hyötyi tuotteidensa maailmanlaajuisesta leviämisestä. Oopiumisodissa kyse ei ollut yksin oopiumin saamisesta Kiinan markkinoille vaan myös siitä, että Kiina pakotettiin pitämään rajansa avoimina brittiläisille tuotteille yleensäkin. Kiina halusi suojella markkinoitaan ja rajoittaa ulkomaalaisten kauppiaitten osuutta niillä, ja oopiumi vain tarjosi syyn tähän, koska se oli tärkein brittiläinen tuontituote. Kun Kiina vuonna 1885 sai oopiumikaupan neuvotelluksi uusiksi niin, että maan hallitus sai kasvatetuksi osuuttaan tuotosta, sillä ei enää ollut vaikeuksia hyväksyä kansainvälistä huumekauppaa.[1]
Britannia oli ensimmäisenä teollistunut valtio, joka tuotti massatuotteita liukuhihnalla muualle kaupattavaksi, ja toisaalta sillä oli uudenaikaiset asevoimat. Kiina sen sijaan oli Qing-dynastian vastaisten kapinoiden ja sisäisten erimielisyyksien heikentämä.
Oopiumisodissa oopiumi ja siitä käytävän kaupan salliminen Kiinassa oli osasyy sotiin eikä suinkaan ainoa tekijä. Britannia hallitsi tuolloin Intiaa, jossa oopiumia tuotettiin, ja sen oli havaittu käyvän hyvin kaupaksi Kiinassa. Britannia kaipasi lisätuloja Kiinasta, sillä kauppa oli alijäämäistä ennen ensimmäistä oopiumisotaa eikä toivotulla tasolla oopiumisotien välissä.
Britannia sai Kiinalta huomattavia myönnytyksiä oopiumisotien seurauksena. Kenties merkittävimmäksi jäi ensimmäisessä oopiumisodassa saatu Hongkong. Toinen oopiumisota taas toi kaikille ulkomaille merkittävästi valtaa Kiinassa.
Intialaisen oopiumin vienti Kiinaan loppui vasta ensimmäisen maailmansodan edellä, kun maat vuonna 1906 sopivat kaupan asteittaisesta vähentämisestä.[2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria, s. 91–92. Otava, 2013. ISBN 978-951-1-27259-5.
- ↑ Jaakko Hämeen-Anttila: Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria, s. 93. Otava, 2013. ISBN 978-951-1-27259-5.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oopiumisodat Wikimedia Commonsissa
