Omnitrix

Wikimedia-luetteloartikkeli

Omnitrix on Ben 10 -animaatiosarjassa keskeisessä osassa oleva ranneke, joka edustaa maapallon ulkopuolista teknologiaa antaen käyttäjälleen kyvyn muuttaa muotoaan useiksi erilaisiksi avaruusolennoiksi.

Omnitrix.

Rannekelloa muistuttava muukalaislaite saapui maahan meteoriitin mukana. Pian sen jälkeen sarjan päähenkilö, kymmenvuotias poika nimeltä Ben Tennyson, löysi rannekkeen metsästä. Benin kurkottaessa sitä kohti Omnitrix tarttui yhtäkkiä hänen ranteeseensa. Ranneke antaa Benille kyvyn muuntautua useiksi eri avaruusolennoiksi. Hän käyttää Omnitrixiä taistellessaan vihollisia vastaan ja joskus muuten vain tehdäkseen piloja muille ihmisille.

Omnitrixin kerrotaan toimivan siten, että olion DNA sitoutuu Benin DNA-rakenteeseen muuttaen hänet valitsemakseen olennoksi. Vaikutus kestää noin kymmenen minuuttia, minkä jälkeen Ben muuttuu takaisin ihmiseksi.[1] Aikaraja on samalla myös turvajärjestelmä, joka estää muukalaisen DNA:ta valtaamasta rannekkeen käyttäjää. Omnitrixiä on erittäin vaikea poistaa käyttäjänsä ranteesta. Ranneke lähettää energiapurkauksen, jos joku ulkopuolinen yrittää irrottaa sitä.

Omnitrix ei kuitenkaan toimi aina Benin tahdon mukaisesti, joskus se saattaa esimerkiksi muuntaa Benin eri olennoksi kuin oli tarkoitus. Lisäksi se voi lakata toimimasta hankalissa tilanteissa tai sammua ennen aikojaan. Ongelmat johtuvat muun muassa Benin kokemattomuudesta laitteen käyttäjänä. Täydellisesti hallittuna Omnitrix on erittäin voimakas laite, jonka avulla on mahdollista muuntautua olennosta toiseksi hetkessä.

Ben 10: Secret of the Omnitrix -elokuvassa Omnitrixin alkuperä saa tarkemman selityksen. Laitteen kehittänyt Azmuth kertoo rakentaneensa sen, jotta maailmankaikkeuden erilaiset olennot ymmärtäisivät toisiaan paremmin kyetessään muuntautumaan toistensa kaltaisiksi. Azmuth kehitti laitteeseen itsetuhomekanismin siltä varalta, että se joutuisi sitä vääriin tarkoitusperiin käyttävän henkilön käsiin.

Omnitrixin avaruusolennot muokkaa

Alla on luettelo olennoista, joiksi Omnitrix-rannekkeen avulla on mahdollista muuntautua.

Nimi Suomenkielinen nimi Ensiesiintyminen Ääninäyttelijä Tiivistelmä
Heatblast Inferno And Then There Were 10 #1 (joulukuu 2005) Steve Blum Heatblast on kotoisin auringon lähellä sijaitsevalta planeetalta nimeltä Pyros. Hän kykenee tuottamaan tulipalloja, joita käyttää aseinaan. Hän kykenee myös imemään itseensä liekin ja kuumuuden, mikä mahdollistaa esimerkiksi tulipalojen sammuttamisen.
Wildmutt Villipiski And Then There Were 10 #1 (joulukuu 2005) Dee Bradley Baker Wildmutt on petomainen olio, jolla on yli-inhimillinen ketteryys, haju-, kuulo- ja makuaisti. Hän kykenee suojautumaan selässään olevien piikkien avulla.
Diamondhead Kidepää And Then There Were 10 #1 (joulukuu 2005) Jim Ward Diamondhead on kristallimainen olento, jonka keho on timanttia kovempi. Sen ansiosta hän on suurimmaksi osaksi haavoittumaton. Diamondhead kykenee myös halkaisemaan minkä tahansa esineen sen rakenteesta riippumatta. Ulkomuotonsa myötä se kykenee heijastamaan pois itseensä kohdistuneita vaarallisia säteitä.
XLR8 XLR8 And Then There Were 10 #1 (joulukuu 2005) Jim Ward XLR8 on dinosaurusmainen olento, joka kykenee liikkumaan salamannopeasti ja jolla on myös nopeat refleksit. Sen huippunopeus on lähes 500 kilometriä tunnissa. XLR8 kykenee liikkumaan nopeasti mitä erilaisimmilla pinnoilla, kuten seinillä, jäällä, mudassa ja veden päällä.
Grey Matter Älli Washington B.C. #2 (tammikuu 2006) Richard Horvitz Grey Matter on Omnitrixin pienin olento ollen vain 13 senttimetriä pitkä. Se kuuluu muukalaisrotuun jotka kykenevät korjaamaan sisältä käsin monimutkaisia koneita. Grey Matter on erittäin älykäs, jonka ansiosta Benin älykkyys on hetkellisesti huipussaan.
Four Arms Nelikäpälä Washington B.C. #2 (tammikuu 2006) Richard McGonagle Four Arms on nelikätinen punainen olio, joka on 366 senttimetriä pitkä. Se on kotoisin Khoros-planeetalta ja se kykenee tuhoamaan lähes mitä vain ja on lisäksi haavoittumaton, kuten Diamondhead.
Stinkfly Haisukoi Washington B.C. #2 (tammikuu 2006) Dee Bradley Baker Stinkfly on siivekäs hyönteisolio, jolla on kyky lentää erittäin akrobaattisesti. Se käyttää aseinaan pinsettiotettaan ja terävää häntäänsä. Stinkfly voi myös ampua tahmeaa limaa silmävarsistaan ja suustaan. Nimensä mukaisesti sillä on erittäin vahva ominaishaju.
Ripjaws Leikkuuleuka The Krakken #3 (tammikuu 2006) Fred Tatasciore Ripjaws on merellinen olio, joka on erikoinen uimari, sillä se kykenee hengittämään veden alla ja muuttamaan jalkansa suureksi eväiseksi hännäksi. Ripjaws on erittäin notkea ja nopea veden alla, se käyttää kynsiään aseinaan. Sen ainut heikkous on liikkua maaperällä sillä se tarvitsee vettä selvitäkseen hengissä. Ripjaws on Benin yksi harvemmista käytetyistä muodoista.
Ghostfreak Oikkuaave Permanent Retirement #4 (tammikuu 2006) Steve Blum Ghostfreak on varjoinen olento, jolla on aavemaisia kykyjä, kuten liikkua läpi seinien ja muuntautua näkymättömäksi. Sen aavemainen olomuoto auttaa myös saamaan pelkoa rikollisiin.
Upgrade Nano Permanent Retirement #4 (tammikuu 2006) Tara Strong Upgrade on elävä kone, jolla on nestemäinen metalli-iho. Se on erityinen olio, joka kykenee yhdistymään minkä tahansa mekaanisen laitteen kanssa ja päivittämään sen huipputeknisemmäksi.
Cannonbolt Kanuunankuula The Big Tick #15 (toukokuu 2006) Fred Tatasciore Cannonbolt on leveäkokoinen valkoinen olio, joka on erittäin kömpelö olio. Sillä on kuitenkin erittäin paksu suojakuori selässään ja käpertyessään palloksi eli ns. tykinkuulaksi, se kykenee aiheuttamaan suurta tuhoa kierimällä.
Wildvine Villiviini Camp Fear #20 (kesäkuu 2006) Jim Ward Wildvine on vihreä kasvimainen olio, joka on Benin rannekkeen yksi oudoimmista olioista. Se kykenee juurtamaan itsensä maaperään ja venyttämään köynnöksensä muun muassa napatakseen rikollisia tai heittämään räjähteitä. Diamondheadin tavoin Wildvine on lähes haavoittumaton. Wildvinen heikkous on erinäiset myrkyt ja se tarvitsee energiakseen auringonvaloa.
Spitter Sylkypää Ben 10,000 #27 (marraskuu 2006) Dee Bradley Baker

Spitter on suuri pallokalaa muistuttava olio. Sillä on suuri kita täynnä hampaita,piikikäs pää, pienet jalat ja erittäin venyvä maha. Sillä on kyky sylkeä voimakasta ja tarttuvaa limaa, sekä happoa suustaan. Lima on myös hyvin sähköä johtavaa. Tämä oli yksi Ben 10000 hahmoista.

Articguana Arktiguana Ben 10,000 #27 (marraskuu 2006) Tom Kane

Arktiguana on haita ja iguaania muistuttava olento. Se sillä on vaalean sininen haimainen pää, pitkät käsivarret ja kyky ampua voimakkaita jäädyttäviä säteitä suustaan. Tämä oli yksi ben 10000 hahmoista.

Buzzshock Surisijashokki Ben 10,000 #27 (marraskuu 2006) Tara Strong

Buzzshock on itse asiassa Megawhatti niminen olento, joka oli aikaisemmin Benin vihollinen. Sillä ei ole juurikaan muuta eroa vanhaan kuin että sen sähkö on muuttunut vihreäksi. Tälläkin on kyky ampua voimakkaita sähköpurkauksia.

Benwolf Bensusi Benwolf #31 (helmikuu 2007) Tara Strong Ben sai tämän muodon, kun Omnitrix imi Werewolfin DNA:ta. Benwolf pystyy ampumaan äänivallikarjahduksia suustaan. Sillä on myös terävät kynnet ja voimakkaat lihakset.
Benmummy Benmuumio The Return #37 (huhtikuu 2007) Richard Green

Benmymmy on muumiota muistuttava olento, jonka Ben sai imettyään sen DNA:ta. Se pystyy venyttämään kehonsa papereita, ja käyttämään niitä aseina. Se on myös lähes tuhoutumaton. samoin kuin wildvine.

Benvicktor Be Afraid of the Dark #38 (huhtikuu 2007) Michael Dorn Ben sai tämän olion kun imi Vicktorin DNA'ta,Benvicktor pystyy ampumaan sähköshokkeja käsistään ja on erittäin voimakas.
Upchuck Yökkiläinen The Visitor #39 (huhtikuu 2007) Dave Wittenberg Upchuckilla on neljä venyvää mahalaukkua ja kokoonsa nähden iso suu. Se kykenee näpsäyttämään neljää eri kieltään, joilla Upchuck voi napata ja pureskella lähes mitä tahansa. Sen varsinainen kyky on sylkeä pureskelemansa esineen erittäin tarkasti tarkoitettuun kohteeseen.
Ditto Samis Divided We Stand #41 (heinäkuu 2007) Rob Paulsen Ditto on noin Benin pituinen olio, joka pystyy monistumaan venyttämällä itseään. Diton ainoa heikkous on se, että kun yhteen sattuu, niin silloin sattuu myös toisiin kopioihin.
Eye Guy Silmä-äijä Ben 10 vs. the Negative 10 (Part 2) #48 (maaliskuu 2008) Dee Bradley Baker Eye Guy on puoliksi matelija ja lepakko, jolla on kehonsa ympärillä useita silmiä lukuun ottamatta päässään. Sen erikoisase on rintakehässään oleva suurisilmä, josta se kykenee ampumaan tuhoisan energiasäteen.
Way Big Jätti Ben 10: Secret of the Omnitrix (elokuu 2007) Fred Tatasciore Way Big on Benin omistamassa Omnitrixissa suurin olento, joka on peräti 3048 senttimetriä pitkä. Pituudensa ja vahvuutensa ansiosta se kykenee päihittämään kokonaisen armeijan. Lisäksi se voi ampua käsistään voimakkaita energia säteitä.
Eon Eon Ben 10: Race Against Time (marraskuu 2007) Christien Anholt Vain hetkellisesti Omnitrixissä ollut olento, jonka itse Eon alun perin asensi rannekkeeseen saadakseen itselleen enemmän voimaa ja otti samalla Benin kehon valtaansa.

Alien Force avaruusoliot muokkaa

Alla on luettelo Omnitrix -rannekkeeseen varastoituneista olioista, jotka esiintyvät Ben 10: Alien Force animaatiosarjassa.

Nimi Ensiesiintyminen Ääninäyttelijä Tiivistelmä
Swampfire Ben 10 Returns: Part 1 #1 (huhtikuu 2008) Dee Bradley Baker Swampfire on kasvimainen olento, joka on sekoitus alkuperäisen sarjan Wildvinesta ja Heatblastistä. Sen kykyjä ovat kyky ampua liekkejä käsistään, uusia menetetyn raajansa, sekä hallita muita kasveja.
Echo Echo Ben 10 Returns: Part 1 #1 (huhtikuu 2008) Dee Bradley Baker Pienikokoinen olento, jolla on kyky moninkertaistaa itsensä ja lisäksi huutaa todella järisyttäviä ääniaaltoja, joilla voi tuhota lähes minkä tahansa rakennuksen.
Humongousaur Ben 10 Returns: Part 2 #2 (huhtikuu 2008) Dee Bradley Baker Suurikokoinen olento, joka on erittäin vahva ja tulee vain vahvemmaksi kasvattamalla kokoaan.
Jetray Everybody Talks About the Weather #3 (huhtikuu 2008) Dee Bradley Baker Jetray muistuttaa paholaisrauskua, jolla on kyky lentää lähes äänen nopeudella ja ampua neuroottisia laser ammuksia silmistään ja hännästään.
Big Chill Kevin's Big Score #4 (toukokuu 2008) Dee Bradley Baker Big Chill on lentävä perhosolio, joka on kotoisin Kylmyys-planeetalta. Se pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja henkäisemään jäähengitystä suustaan.
Chromastone All that Glitters #5 (toukokuu 2008) Dee Bradley Baker Chromastone on elävä kristalliolento, jolla on kyky imeä energiaa ja muuttaa se laser ammukseksi. Lisäksi sen iho on lähes haavoittumaton. Se muistuttaa vähän alkuperäisen sarjan Diamonhedia.
Brainstorm Pier Pressure #7 (toukokuu 2008) Dee Bradley Baker Brainstorm on uskomattoman älykäs rapumainen olio. Se voi ratkaista tekniset pulmat ja ohjata monimutkaisia laitteita. Lisäksi Brainstorm voi avata päänsä ja ampua aivoistaan salamoita.
Spidermonkey What Are Little Girls Made Of? #8 (kesäkuu 2008) Dee Bradley Baker Spidermonkey on nelikätinen ketterä alieni. Nimensä mukaisesti se näyttää hämähäkki-apinalta. Spidermonkey voi ampua seittiä hännästään ja kiivetä melkein sileitäkin pintoja.
Goop The Gauntlet #9 (kesäkuu 2008) Dee Bradley Baker Goop on tarkemmin katsottuna todella pieni avaruusaluksen näköinen olento, joka hallitsee vihreää mönjää. Useimmiten humanoidin näköinen mönjä kykenee muuttamaan muotoaan miksi hän vain haluaa eikä se vahingoitu mistään ellei sen yläpuolella olevaan Goop nimiseen olentoon satu mitään.
Alien X X = Ben + 2 #13 (elokuu 2008) Kevin Conroy
Vicki Lewis
Yuri Lowenthal
Alien X on hahmo, jota Ben käytti vain yhden kerran. Alien X pystyy hallitsemaan aikaa, mutta sinä oleminen on vaarallista. Jaksossa, jossa Ben muuttui Alien X:si, hän joutui siinä omaan mieleensä. Hän pääsi sieltä vaikeasti lopulta pois, mutta ei koskaan käytä enää Alien X:ää.
Lodestar Simple #31 (lokakuu 2009) Dee Bradley Baker Lodestar on magneettiolio, joka vetää puoleensa metalliesineitä käyttämällä magneettiaaltoja.
Rath Con of Rath #39 (tammikuu 2010) John DiMaggio Rath on tiikeriolento, joka on yksi vahvimmista Omnitrixin olioista. Se käyttää kynttään taistelemaan vahvojakin vihollisia vastaan.

Ultimatrixin avaruusoliot muokkaa

Alla on Ultimate Omnitrixin eli Ultimatrixin avaruusolioita, jotka esiintyvät Ben 10: Ultimate Alien-sarjassa.

Nimi Ensiesiintyminen Ääninäyttelijä Tiivistelmä
Ultimate Swampfire Ben 10: Alien Force The Final Battle Part 2 #46 (maaliskuu 2010) Dee Bradley Baker Ultimate Swampfire on ensimmäinen Ultimate-hahmo, jota Ben käytti jo Alien Forcen viimeisessä jaksossa. Ultimate Swampfire ampuu sinisiä liekkejä käsistään ja pystyy tekemään siniliekkitornadoja. Oikeastaan Ultimate Swampfirella on muuten samat kyvyt kuin Swampfirellä.
Ultimate Humongousaur Too Hot To Handle #6 (toukokuu 2010) Dee Bradley Baker Ultimate Humongousauria Albedo käytti jo Alien Forcen viimeisen jakson ensimmäisessä osassa. Ultimate Humongousaur on Humongousauria vahvempi ja se pystyy ampumaan miniohjuksia käsistään sekä kasvattaa kokoaan entistä suuremmaksi. Ultimate Humongousaurin hännänpäässä on piikkipallo, jota heilauttamalla se pystyy tekemään enemmän vahinkoa.
Ultimate Spidermonkey Fame #1 (huhtikuu 2010) Dee Bradley Baker Ultimate Spidermonkey on huomattavasti entistä suurempi ja vahvempi ja sillä on myös Spidermonkeyn voimat, paitsi että se ei ole yhtä ketterä. Ultimate Spidermonkeylla on myös enemmän jalkoja kuin entisellä.
Water Hazard Too Hot To Handle #6 (toukokuu 2010) Dee Bradley Baker Water Hazard on simpukannäköinen olio, joka pystyy ampumaan käsistään vettä ja sitomaan vihollisen veteen hetken ajaksi. Se pystyy myös hengittämään veden alla.
Nanomech Computer Games #4 (toukokuu 2010) Dee Bradley Baker Nanomech on mikroskooppinen olento, joka oikeastaan kutisti itsensä. Nanomech pystyy myös lentämään.
Ultimate Echo Echo Dee Bradley Baker
Ultimate Big Chill Hit Em' Where They Live #3 (toukokuu 2010) Dee Bradley Baker Ultimate Big Chill on samanlainen kuin tavallinen, mutta sen jäähenkäisy on voimakkaampi ja se pystyy myös henkäisemään jääliekkejä. Lisäksi sen väritys on muuttunut punaisen oranssiksi.
Terraspin Dee Bradley Baker Terraspin on kilpikonnan näköinen olio, joka pystyy luomaan tuulihyökkäyksiä ja lentämään.
NRG Dee Bradley Baker NRG on suuri, sulatusuunilta näyttävä olento, jonka sisällä on radioaktiivista energiaa. NRG tarkoittaa sanaa "energy". Siksi NRG pystyy ampumaan ulos kaiken sisällään olevan energian. NRG pystyy myös vapauttamaan itsensä esim. köysistä kuumentamalla käsiään.
Ultimate Cannonbolt Too Hot To Handle #6 (toukokuu 2010) Dee Bradley Baker Ultimate Cannonboltilla on edeltäjänsä kykyjen lisäksi myös piikkihaarniska. Sen avulla Ultimate Cannonbolt tekee enemmän vahinkoa pyörimällä ja pystyy torjumaan voimakkaampia siihen kohdistuvia hyökkäyksiä.
Armodrillo Hero Time #9 (kesäkuu 2010) Dee Bradley Baker
Amfibian Fused #8 (kesäkuu 2010) Dee Bradley Baker

Amphibian on Meduusaa muistuttava olento, joka voi ampua lonkeroistaan vettä, sähköä tai energia säteitä. Se voi myös hengittää veden alla, samoin tavoin kuin Water hazard.

Fasttrack Basic Training (toukokuu 2011)

Fasttrack ei tiedetä paljon muuta, kuin että se muistuttaa haukka-asuista ihmistä, ja on yhtä nopea kuin Xlr8.

Chamalien Prisoner 755 is missing (toukokuu 2011) Dee Bradley Baker

Chamalien on Kameleonttia muistuttava olento, jolla on kyky muuttua täysin näkymättömäksi samoin Kuin kameleontti. Sen on myös erittäin vahva, nopea ja sillä on pistin hännässään.

Lähteet muokkaa

  1. Elokuva Ben 10: Race Against Time marraskuu 2007 Viitattu 20. tammikuuta 2008