Olga Sedakova
Olga Aleksandrovna Sedakova (ven. Ольга Александровна Седакова; s. 26. joulukuuta 1949 Moskova) on venäläinen runoilija ja kääntäjä.
Suku ja koulutus muokkaa
Sedakova syntyi Moskovassa sotilasinsinöörin perheeseen. Lapsena hän matkusti isänsä kanssa ulkomaille, jolloin hän sai toisenlaisen kuvan maailmasta. Hän valmistui Moskovan valtionyliopiston filologisen tiedekunnan slaavilaiselta osastolta vuonna 1973. Vuonna 1983 hän suoritti jatko-opinnot Neuvostoliiton tiedeakatemian Slaavi- ja Balkanin tutkimuksen instituutissa. Vuonna 1985 hän suoritti tieteiden kandidaatin tutkinnon filologiassa ja puolusti väitöskirjaansa "Rituaaliterminologia ja rituaalitekstin rakenne itä- ja eteläslaavien hautajaisriiteissä".[1]
Hän on kielitieteilijä Irina Aleksandrovna Sedakovan (s. 1955) sisar.[2]
Hän ystävystyi Venedikt Jerofejevin kanssa ja säilytti hänen vuoteen 1989 asti kiellettyä pseudoautobiografista Moskva-Petuškin-runoproosateostaan (ven. Москва - Петушки) käsikirjoitusta talossaan.[3]
Kirjallinen ura muokkaa
Syvästi uskonnollisena henkilönä, Sedakova aloitti runouden kirjoittamisen vuonna 1960. Hänen kristilliset teemansa tekivät hänen uusklassisista teoksistaan julkaisemattomia Neuvostoliitossa vuoteen 1989 asti. Vuodesta 2014 lähtien hän on kirjoittanut seitsemän runokirjaa. Hänen runojaan on käännetty englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja italiaksi.[4]
Sedakova osallistui ekumeeniseen liikkeeseen mentorinsa Sergei Averintsevin kautta. Hänen tiedetään vaihtaneen runokokoelmia paavi Johannes Paavali II:n kanssa, joka luovutti hänelle Vladimir Solovjov -palkinnon vuonna 1998.[5] Sedakova on kritisoinut Venäjän ortodoksista kirkkoa suvaitsemattomasta asenteesta muihin kristinuskon suuntauksiin nähden.[5] Maaliskuussa 2014 hän ilmaisi useiden muiden tieteen ja kulttuurin edustajien kanssa erimielisyyden Venäjän hallituksen Krimin politiikkaan.[6]
Sedakova on saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, mukaan lukien Andrei Belyi -palkinto (1980), Pariisin palkinto venäläisille runoilijoille (1991), Euroopan runollisuuspalkinto (1995), Vladimir Solovjov -palkinto kulttuurin edistämisestä (1998)[5], ja Solženitsyn-palkinto (2001).[7]
Olga Sedakova on yksi arvostetuimmista nykyrunoilijoista Venäjällä. Hän kuuluu Moskovan underground-runouden metarealistiseen koulukuntaan, jota on nimitetty myös uusbarokiksi. Hänen runoudessaan näkyy Osip Mandelštamin, Anna Ahmatovan ja Velimir Hlebnikovin runouden vaikutus. Monissa hänen runoissaan kaikuvat raamatulliset arkkityypit. Perestroikan ja glasnostin kaudella Sedakovan runoja alettiin julkaista arvostetuimmissa kirjallisuuslehdissä. Hän on myös kirjallisuudentutkija ja on kirjoittanut esseitä Puškinista Viktor Krivuliniin. Hän on kääntänyt venäjäksi muun muassa T. S. Eliotin, Ezra Poundin, Rainer Maria Rilken, Petrarcan ja Danten teoksia. [8]
Lähteet muokkaa
- ↑ Sandler, Stephanie & Khotimsky, Maria & Krimmel, Margarita & Novikov, Oleg: The Poetry and Poetics of Olga Sedakova: Origins, Philosophies, Points of Contention., s. 194. Madison: University of Wisconsin Press, 2017. ISBN 978-0-299-32010-2.
- ↑ Седакова Ирина Александрвна inslav.ru.
- ↑ Школа Злословия - Ольга Седакова (4)". YouTube. Retrieved 9 January 2015. youtube.com.
- ↑ Ольга Александровна Седакова Журнальный зал в РЖ, "Русский журнал".
- ↑ a b c Седакова, Ольга; Sedakova, Olga Aleksandrovna. Käännös: Kelly, Catriona & Naydan, Michael M. & Wachtel, Andrew & Yastremski, Slava I.: Poems and Elegies. Esipuhe Emily Grosholz. Becknell University Press; Associated University Press, London, 2003. ISBN 9780838755587.
- ↑ Tiedustelukongressin aloiteryhmän vetoomus "Sotaa vastaan, Venäjän eristäytymistä vastaan, totalitarismin palauttamista vastaan" ja kulttuurihenkilöiden kirje Vladimir Putinin Ukrainan ja Krimin kannan tueksi. Обращение инициативной группы по проведению Конгресса интеллигенции «Против войны, против самоизоляции России, против реставрации тоталитаризма» и письмо деятелей культуры в поддержку позиции Владимира Путина по Украине и Крыму. Новая газета. Novaja Gazeta. 13. maaliskuuta 2014. Arkistoitu 30.3.2022. Viitattu 5.3.2023.
- ↑ Ольга Седакова. Новая литературная карта России. litkarta.ru.
- ↑ Rytkönen, Marja. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 8. Perestroikan aika. Kokeellinen kirjallisuus: postmodernismi ja underground-runous”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 626. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.