Olga Vilhemiina Heinänen (s. 1901, Helsinki) oli suomalainen punakaartin päällikkö Suomen vuonna 1918 käydyssä sisällissodassa.[1]

Heinänen syntyi Helsingissä työläisperheeseen. Hän kasvoi Haminassa ja kävi kansakoulun ennen kuin meni hätäaputöihin. Hätäaputöiden loputtua 16-vuotias Heinänen pestautui punakaartiin, jossa naiselle maksettiin runsasta 10 markan päiväpalkkaa. Rahan lisäksi Heinästä motivoi vallankumousaate ja hän värväsikin aktiivisesti lisää jäseniä punakaartiin. Nuori nainen myös johti 5. maaliskuuta 1918 perustetun Haminan naiskaartin toista plutoonaa.[1]

Keväällä 1918 Heinänen ryösti Haminan Seurahuoneen. Hän oli Browning-aseen kanssa vaatinut vaihtamaan 500 markan setelin pienemmiksi rahoiksi, mutta seurahuoneen hoitajatar kieltäytyi. Heinänen oli laukaissut aseensa kattoa kohti ja uhannut ampua yläkerrassa nukkuneen Ruotsin konsulin, mikäli hän ei saisi haluamiaan rahoja. [1]

Toukokuussa 1918 valkoisten vallattua Haminan Heinänen pakeni. Hän pakeni hevosellaan kohti Kotkaa, mutta valkokaartilaiset saivat hänet piiritettyä. Heinänen ampui hevosensa, joka kaatui valkokaartilaisen päälle, ja Heinänen pääsi jatkamaan pakoaan. Hänet kuitenkin saatiikn lopulta kiinni ja kuljetettiin vankileirille Tammisaareen. Esitutkinapapereissa häntä kuvailtiin kiivaaksi ja huonomaineiseksi ja hänen kerrottiin kuuluneen Punakaartin naisosaston kuolemanpataljoonaan. Hän oli edesauttanut punaisten ottamien vankien teloittamista, vaikka ei ollut itse surmannut heitä.[1]

Heinänen siirrettiin Santahaminan vankileirille, jossa vankien olot olivat huonot. Vangit kärsivät nälästä ja kulkutaudeista ja joutuivat kohtaamaan myös seksuaalista väkivaltaa. 16. heinäkuuta 1918 Heinänen ja kaksi muuta vankia karkasivat Santahaminasta saksalaisten sotilaiden avustuksella, kun heitä oltiin lähettämässä Suomenlinnaan toiselle leirille. Heinänen oli pyytänyt sotilailta apua karkaamiseen ja sotilaat olivat hankkineet pakomatkaa varten karkulaisille soutuveneen ja Heinäselle saksalaisen merisotilaan asun. Heinänen puki vaatteet päälleen ja he soutivat Santahaminasta Laajasaloon. Heinänen ja hänen vankitoverinsa viettivät yön Laajasalossa, jonka jälkeen kävelivät Herttoniemeen ja lopulta Helsinkiin, josta Heinänen matkusti junalla Haminaan. Hän piileskeli ensin metsässä Haminassa, sillä arveli, että häntä etsittäisiin kotoa vanhempiensa luota. Kun hän lopulta kuitenkin meni kotiinsa, jäi hän kiinni saksalaisille sotilaille, jotka asuivat viereisessä asunnossa.[1][2]

Heinänen sai kolmen vuoden kuritushuonetuomion valtiopetoksesta.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Maria Petterson: Suomen historian jännät naiset, s. 277-287. Atena, 2022.
  2. Liski, Virva: Maitoa, verta ja merisotilaita - Naisten selviytyminen Santahaminan punavankileirissä kesällä 1918 helda.helsinki.fi. 2016. Viitattu 24.4.2023.