Ojamon rautakaivos

entinen rautakaivos Lohjalla

Ojamon rautakaivos oli Lohjan Ojamolla toiminut Suomen ensimmäinen rautakaivos. Erik Fleming perusti kaivoksen virallisesti vuonna 1542, ja sen toiminta jatkui aina vuoteen 1863. Kaivoksen malmi oli laadultaan hyvää, mutta malmin vähäinen määrä ja kaivokseen tihkunut vesi aiheutti ongelmia sen toiminnalle. Ojamon kaivoksen perustaminen johti Mustion, Antskogin ja Billnäsin ruukkien perustamiseen. Kaivoksen toiminta johti epäsuorasti myös Fagervikin ja Fiskarsin ruukin perustamiseen.[1]

Ojamon rautakaivos etualalla, taka-alalla Ojamon kartano. Kuva huhtikuulta 1870, ottanut Reinhold Hausen.

Kaivoksen historia voidaan jakaa kolmeen osaan: kaivoksen perustaminen 1500-luvulla, vuokrakausi 1600-luvulla ja myyntikausi 1800-luvulla.[1] Geologian tutkimuskeskuksen mukaan kaivoksesta louhittiin yhteensä 11 780 tonnia rautamalmia, jonka keskimääräinen rautapitoisuus oli 45 %.[2]

Kaivoksen perustaminenMuokkaa

Kaivos perustettiin virallisesti 15. syyskuuta 1542 päivätyllä kirjeellä, jolla kuningas Kustaa Vaasa antoi Etelä-Suomen laamanni Erik Flemingille oikeuden hyödyntää Raaseporin läänistä, Lohjan pitäjän Ojamon kylästä löytämäänsä malmivuorta. Oikeus koski myös Flemingin jälkeläisiä, ja ehtona oli että joka kahdestoista kippunta toimitettaisiin kruunulle. Kirjeessä Flemingiä kehotettiin turvaamaan louhintaan tarvittavan puun saanti sopimalla puuntoimituksista paikallisten metsänomistajien kanssa. Nimismiehiä ja vouteja kiellettiin estämästä millään tavoin Flemingin kaivostoimintaa.[1]

Flemingin oletetaan kuitenkin suunnitelleen kaivostoimintaa jo 1530-luvulla ja käyttäneen esiintymää jonkin aikaa hyväkseen ennen kuninkaan lupaa. Vuoden 1542 privilegiokirjeestä selviää, että hän suoritti alueella koelouhintoja 1530-luvun lopulla. Samaan aikaan Fleming liitti perintönä saamaansa Suitian kartanoon ostamansa Kvarnbyn ja Nybyn, saaden näin vesivoimaa käyttöönsä. Vesivoima oli välttämätöntä malmin käsittelyssä.[1]

Kaivosmiehet Fleming hankki Saksasta, koska vuorityö oli siellä Ruotsia kehittyneempää. Aluksi louhittu malmi kuljetettiin talviaikaan maanteitse Nybyn Tupalassa sijainneeseen Suitian ruukkiin, Suomen ensimmäiseen rautaruukkiin. Suitian ruukki toimi vain lyhyen ajan, ja myöhemmin malmi vietiin Mustion ruukkiin.[3]

Malmi oli kuljetettava talviaikaan, jolloin maaperä oli jäässä ja tiet kestivät kuljetuksen. Malminsulatukseen käytetyt hytit muistuttivat todennäköisesti talonpoikien järvimalmin sulatukseen käyttämiä paljeuuneja. Hyttien ja uunien oletetaan olleen pieniä, suurimmillaan muutaman metrin korkuisia ja alle metrin levyisiä.[1]

Fleming palkkasi myös kaksi hopeankaivamiseen erikoistunutta vuorimiestä Saksasta toiveenaan hopean löytäminen Ojamolta. Toive ei kuitenkaan toteutunut, sillä malmin hopeapitoisuuden uskotaan olleen olematon. Toiveet hopean löytämisestä heräsivät uudelleen 1600-luvulla, ja kansanperinteen mukaan Ojamolta olisi tuolloin louhittu hopeaa. Varmoja todisteita tästä ei kuitenkaan ole.[1]

Yleisesti ottaen tiedot Ojamon rautakaivoksen alkutaipaleesta ovat vähäisiä ja hataria, eikä varmoja tietoja esimerkiksi toiminnan laajudesta ole.[1] Toiminnan aloitusvuodeksi on eri lähteissä ilmoitettu useita eri vuosia, muun muassa 1528[4], 1533[5][2] ja 1538[6][7].

Kruunun aikaMuokkaa

Erik Flemingin kuolema vuonna 1548 taannutti kaivoksen toiminnan joksikin aikaa. Kruunun näkökulmasta raudan merkitys oli kuitenkin jatkuvasti korostunut, ja strategisesta näkökulmasta oli tärkeää, että Suomessa voitiin tuottaa itärajan linnoituksien varustamiseksi rautaa. Vaikka Kustaa Vaasa olikin antanut Flemingille ja tämän jälkeläisille privilegio-oikeuden malminlouhintaan, oli kruunu pidättänyt itsellään niin sanotun vuoriregaalioikeuden.[1]

Kun Kustaa Vaasa ja hänen poikansa Juhana vierailivat Lohjalla Suomen-matkallaan vuonna 1555, alkoivat he suunnitella kaivoksen hyväksikäyttöä kruunun ohjauksella. Flemingin perikunnan malmioikeudet vaadittiin takaisin valtiolle, ja myös Kvarnby otettiin kruunun haltuun.[8]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Gunilla Lindholm: ”Ojamon kaivos”, Kruuhu 1990 – Kotiseudun vuosikirja 2, s. 21–23. Lohja: Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät ja Lohjan museo, 1990. ISBN 951-9188-07-X.
  2. a b Rautakaivokset Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 3.8.2008.
  3. Anne Uotila: Siuntion metsästä löytyi teollisuushistorian aarre. Länsi-Uusimaa, 15. lokakuuta 2008, s. 3–4.
  4. Arno Forsius: Työsuojelun kehitystä Suomessa ennen 1900-luvun alkua saunalahti.fi. helmikuu 2003. Viitattu 3.8.2008.
  5. Jari Nenonen: Kansannäytetoiminta ennen ja nyt. Geologi-lehti, 5. syyskuuta 2006, nro 4/2006, s. 128–130. Suomen Geologinen Seura. ISSN 0046-5720. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 3.8.2008.
  6. Barbro Kullvik, Antti Siltavuori (toim.): ”Suomen vuoriteollisuus pääsi alkuun 1500-luvulla”, Fiskars 1649 – 350 vuotta Suomen teollisuuden historiaa, s. 8. Pohja: Fiskars Oyj Abp, 1999. ISBN 951-98234-0-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.8.2008).
  7. Torsti Salonen: Ojamon kartanon vaiheita. Kirkhakkinen, maaliskuu 1999, 10. vsk, nro 1, s. 4. Lohja: Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät. ISSN 0787-538X.
  8. Gunilla Lindholm: ”Ojamon kaivos”, Kruuhu 1990 – Kotiseudun vuosikirja 2, s. 24. Lohja: Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät ja Lohjan museo, 1990. ISBN 951-9188-07-X.