Oikeuslingvistiikka
Oikeuslingvistiikka on tieteenala, joka tutkii oikeuskielen kehitystä, ominaisuuksia ja käyttöä.[1] Se sijoittuu tieteenalojen jaottelussa oikeustieteen ja kielitieteen osa-alueen semantiikan välille. Oikeuslingvistiikassa on tärkeää sanojen merkitysten tutkimus eli leksikologia, joka seuraa siitä, että oikeuskieli poikkeaa yleiskielestä erityisesti ammattisanojen osalta. Leksikologiaa sovelletaan muun muassa oikeussanakirjojen laatimisessa.[2] Oikeustieteestä oikeuslingvistiikka eroaa siten, että kun oikeustieteessä mielenkiinto kohdistuu termien merkityssisältöihin, oikeuslingvistiikassa sen sijaan huomio kohdistetaan termeihin itsessään, mutta niitä tutkittaessa tarvitaan kuitenkin oikeustieteestä saatavaa tukea.[1]
Oikeuslingvistiikassa tutkitaan lauseopin eli syntaksin suhteen sellaisia oikeuskielen rakenteita kuten lauseiden pituutta, alisteisten sivulauseiden yleisyyttä ja tekstin luettavuutta. Vähäisemmälle huomiolle jää yleensä muoto-oppi eli morfologia ja äänneoppi eli fonologia, mutta muoto-oppiakin tarvitaan esimerkiksi oikeudellisten yhdyssanojen muodostamisessa, sillä oikeuskielelle ovat tyypillisiä monimutkaiset yhdyssanat. Myös kielihistoriallinen ja kielisosiologinen näkökulma on usein hyödyksi oikeuslingvistisessä tutkimuksessa. Niiden avulla saadaan selville esimerkiksi sanaston muutokset, sanastolainojen alkuperä ja sanojen ikä.[3]
Vertaileva oikeuslingvistiikka tutkii eri oikeuskielten kehitystä, rakennetta ja sanavarastoa. Tällaisen perustutkimuksen avulla saadaan selville eri oikeuskielten vaikutuksia toisiinsa. Tutkimuskohteena on esimerkiksi eri maissa käytettävät lakimieslatinat ja vierassanojen kulkeutuminen kielestä toiseen.[1]
Nimityksen oikeuslingvistiikka otti käyttöön ranskalainen oikeustieteilijä François Gény 1921 julkaistussa teoksessaan Science et technique en droit privé positif II, jossa on jakso nimeltään Observations générales, tendant à prépaper l'élaboration de la linguistique juridique eli yleisiä huomioita oikeuslingvistiikan kehittämiseksi.[4] Suomessa oikeuslingvistiikan ja oikeudellisen leksikografian uranuurtaja on ollut Lapin yliopiston oikeuslingvistiikan professori Heikki E. S. Mattila.[5]
Lähteet
muokkaa- Mattila, Heikki E. S.: Oikeuslingvistiikka. Teoksessa Niskanen, Maarit: Oikeusjärjestys. Osa I. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja sarja C 56. Bookwell, 2011. ISBN 978-952-484-408-6.
- Mattila, Heikki E. S.: Vertaileva oikeuslingvistiikka. Helsinki: Kauppakaari, Lakimiesliiton Kustannus, 2002. ISBN 952-14-0632-1
- Mattila, Heikki: Oikeuslingvistiikka. (Eripanos teoksessa Oikeusjärjestys 2000 julkaistusta artikkelista) Rovaniemi: Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta, 1999.