Offa

Mercian kuningas
Tämä artikkeli käsittelee Mercian kuningasta. Essexin kuningas Offasta on eri artikkeli. Britannian Kuninkaallisen laivaston aluksesta kerrotaan sivulla HMS Offa (G29).

Offa oli Mercian kuningas vuodesta 757 kuolemaansa asti vuonna 796. Hän tuli valtaan Ethelbaldin salamurhaa seuranneen sisällissodan jälkeen. Hän onnistui suostuttelemaan paavi Hadrianus I:n jakamaan Canterburyn hiippakunnan kahtia, jolloin luotiin toinen arkkihiippakunta Lichfieldiin. Valtakautensa lopussa koko Humberin eteläpuolinen Englanti kuului hänen valtakuntaansa. Hän rakennutti Walesin rajalle ”Offa’s Dyke” -nimellä tunnetun suojavallin, joka ulottui ”merestä mereen”.[1] Offa kuoli vuonna 796, jonka jälkeen hänen poikansa Ecgfrith hallitsi noin viiden kuukauden ajan ennen kuin Coenwulfista tuli kuningas.

Offa kuvattuna 1200-luvun kronikassa

Täytyy ottaa huomioon, ettei Offa ollut Englannin ensimmäinen kuningas. 500-luvulta lähtien Mercia oli yksi Englannin kuningaskuntaa edeltäneistä anglosaksien kuningaskunnista. Mercian naapureita olivat Northumbria, Powys, eteläisen Walesin kuningaskunnat, Wessex, Essex ja Itä-Anglia, joilla Mercian tavoin oli useasti omat hallitsijansa. 800-luvulla Wessexin kuningas Egbert yhdisti suurimman osan Englannin silloisista eri kuningaskunnista. Koska on kuitenkin epäselvää, käyttikö hän arvonimeä ”Englannin kuningas”, Englannin monarkian voidaan katsoa alkavan aikaisintaan Alfred Suuren tai seuraavan kuninkaan Edvard Vanhemman jälkeen.

SukulaissuhteetMuokkaa

 
Offan lähimmät sukulaiset

Offan vaimo oli Cynethryth, ja heillä oli yksi poika Ecgfrith ja neljä tytärtä, jotka olivat Ælfflæd, Eadburh, Æthelburh ja Æthelswith.

Suhde kirkkoonMuokkaa

Offalla tiedetään olleen erimielisyyksiä Canterburyn arkkipiispan Jænberhtin kanssa, koska hän oli sekaantunut Kentin kuningaskunnan asioihin ja Jænberht oli Kentin kuninkaan Egbert II:n kannattajia.

LähteetMuokkaa

  1. Offa (r. 757-796) (By the end of his reign, Offa was master of all England south of the Humber. He had a frontier barrier (Offa's Dyke) built; this continuous ditch and bank ran 149 miles along the boundary between the Mercian and Welsh kingdoms 'from sea to sea'.) The British Monarchy. Viitattu 8.7.2011. (englanniksi)
  Edeltäjä:
Ethelbald/Beornred
Mercian kuningas
 
Seuraaja:
Ecgfrith