Essexin kuningaskunta
Essexin kuningaskunta oli varhaiskeskiaikainen anglosaksien kuningaskunta Englannin itärannikolla. Sen nimi viittaa itäisiin sakseihin. Essexin tärkein kaupunki oli Lontoo. Vallassa oli joskus useampi kuin yksi kuningas kerrallaan. Vuodesta 664 kuningaskuntaa hallitsivat Mercian kuninkaat. Vuonna 825 Wessexin kuningaskunta otti sen alakuningaskunnakseen, jota Wessexin prinssit hallitsivat, ja vuonna 860 Wessex liitti sen itseensä.[1]
Essexin ensimmäisenä hallitsijana pidetään noin vuonna 527 valtaistuimelle noussutta Erchenwinea. Hänen jälkeensä kuninkaaksi tuli Sledda. Sleddan poika Saberht nousi valtaan vuonna 604. Hän oli Essexin ensimmäinen kristitty kuningas, sillä hän antoi Lontoon piispan Mellituksen kastaa itsensä kristinuskoon. Saberhtia seurasivat valtaistuimella hänen kolme poikaansa, jotka hylkäsivät kristinuskon. He ehtivät kuitenkin hallita vain lyhyen ajan, sillä kaikki kolme kuolivat taistelussa Wessexin armeijaa vastaan.[2][3]
Vasta vuonna 653 kuninkaaksi tullut Sigebert II Hyvä vakiinnutti kristinuskon aseman. Sigebertin jälkeen kuninkaaksi nousi Swithelm, jonka aikana Essex joutui useiden muiden anglosaksien kuningaskuntien tavoin alistumaan Mercian kuninkaan Wulfheren alaiseksi. Runsaan sadan seuraavan vuoden ajan Essexin hallitsijat säilyttivät Mercian alla osittaisen itsenäisyyden. Kuningaskunnan pääkaupunki siirrettiin 700-luvun puolivälissä Colchesteriin.[4]
Tällä välin Wessexin kuningaskunta oli vahvistunut, ja vuonna 823 Essexin kuningas Sigered tunnusti Wessexin kuninkaan Egbertin ylivallan. Tämän jälkeen Essex oli wessexiläisten prinssien hallitsema erillinen alue vuoteen 860 saakka, jonka jälkeen se liitettiin osaksi Wessexiä. Vuonna 878 Itä-Anglian tanskalainen kuningas Guthrum valloitti Essexin, mutta Essex palautui pian takaisin Wessexille.[4]
Essexin kuninkaat
muokkaaLähteet
muokkaa- Kari, Risto: Historian ABC – Kaikkien aikojen valtiot. Osa 1. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2000. ISBN 951-31-1093-1.