Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet
Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet on Jukka Asikaisen, Arto Mellerin ja Heikki Vuennon kirjoittama, Arto af Hällströmin ohjaamana vuonna 1978 kantaesityksensä saanut suomalainen näytelmä. Musiikista vastasi Toni Edelmann ja Antti Hytti. Pete Q:sta tuli oman aikansa kultti-ilmiö ja se joutui myös kiivaan polemiikin kohteeksi.[1][2]
Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet | |
---|---|
Markku Toikka ja Ari Piispa |
|
Kirjoittaja | Jukka Asikainen, Arto Melleri ja Heikki Vuento |
Alkuperäiskieli | suomi |
Tapahtumapaikka ja -aika | Ajassa jota emme enää tunne, meren rannalla sijaitsevassa kylässä |
Kantaesitys | 1978 |
Kantaesityspaikka | Suomen Kansan Teatteri (Koiton sali, Helsinki). |
Pete Q:n vaikutus Suomen teatterielämään
muokkaaNäytelmä oli 1970-luvun lopun nuorelle suomalaiselle teatteripolvelle 1960-luvun Lapualaisoopperaa vastaava merkkipaalu. Pete Q:ssa uusi teatterisukupolvi teki pesäeron 1970-luvun alun teatterin valtavirtoihin: brechtiläiseen teatteriin ja marxilaisiin sosialistisen realismin ihanteisiin. Vaikka joukossa oli monia taistolaisliikkeessäkin mukana olleita nuoria teatterilaisia, Pete Q itsessään oli vailla ideologisia painolasteja. Sen kritiikin kohteena oli totalitarismi ilmansuunnista riippumatta. Myös kerronnan tapa poikkesi monessa suhteessa 1970-luvun alun ihanteista.[2][3]
Suomen Kansan Teatteri
muokkaaVain tätä produktiota varten perustetun Suomen Kansan Teatterin esiintyjäkaarti oli etupäässä joukko nuoria teatterikoululaisia, joista moni sittemmin nousi teatterin, elokuvan ja televisioviihteen tähdiksi. Heitä olivat muun muassa Eija Ahvo, Kari Väänänen, Kari Heiskanen, Erkki Saarela, Markku Toikka, Vesa Vierikko ja Pirkka-Pekka Petelius.[2] Merkittävää on myös että Pete Q:n tiimoilla toisensa kohtasivat useat niistä nuorista teatterintekijöistä jotka olivat seuraavalla vuosikymmenellä mukana luomassa Ryhmäteatterista yhden Suomen merkityksekkäimmistä näyttämöistä.[3]
Nuorallatanssija
muokkaaEsityksen nimessä mainitulla Nuorallatanssijalla tarkoitetaan taiteilija en:Karl Wallendaa, jonka taltioitu putoaminen vuodelta 1978 näytettiin Pete Q:n esityksessä.
Eija Ahvo – Esmeralda
Kari Heiskanen – Pete Q
Harri Hyttinen – Santarmipäällikkö
Raila Leppäkoski – Phyllis Kissanainen
Saara Markkanen – Rosalia
Hannele Nieminen – Teresia
Anna-Maija Ollikainen – Evangelina
Jukka-Pekka Palo – Primo di Capo
Kari Paukkunen – Egon Vernissa
Pirkka-Pekka Petelius – Pukama
Ari Piispa – Willehart Watussi
Helena Ryti
Erkki Saarela – Eversti
Markku Toikka – Secondo
Kari Väänänen – Ernest Haudankaivaja
Vesa Vierikko – Levi Lion
Heikki Vuento – Äkämä
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Sinikka Koskinen: Viikon kirjailija: Arto Melleri Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika. helsinki.fi. Viitattu 6.7.2010.
- ↑ a b c Jukka Lindfors: Pete Q - nuorallatanssijan kuolema 20.02.2009. YLE Areena: YLEISRADIO OY. Viitattu 6.7.2010.
- ↑ a b Rolf Bamberg: Pete Q:n liito vei sittenkin pitkälle demari.fi. 19.02.2009. Uutispäivä Demari. Viitattu 11.7.2010.
Aiheesta muualla
muokkaaKirjallisuutta
muokkaa- Asikainen, Jukka. Pete Q : Jälkeenjääneet paperit. Otava, 1979.