Nukuoro
Nukuoro on Pohnpein osavaltioon kuuluva atolli Mikronesian liittovaltiossa.
Nukuoro | |
---|---|
Nukuoro kuvattuna avaruudesta |
|
Maantiede | |
Muut nimet | Monteverde islands |
Sijainti | |
Merialue | Tyyni valtameri |
Saaria yht. | 44 |
Suurin saari | Nukuoro |
Pinta-ala | 1,67 km² |
Valtio | |
Valtio | Mikronesia |
Osavaltio | Pohnpei |
Väestö | |
Väkiluku | 210 (vuonna 2010)[1] |
Tärkein kieli | nukuoro |
Historia muokkaa
Arkeologisten kaivausten perusteella Nukuoro on asutettu viimeistään 700-luvulla. Suullisen perimätiedon mukaan saaren asutti ensin Samoan saaristosta lähtenyt kahden kanootin ryhmä, jota johti päällikkö Wawe. Eurooppalaiset löysivät saaret 18. helmikuuta 1806, kun Juan Bautista Monteverde oli matkalla Manilasta Limaan. 1830-luvulta alkaen saarilla tehtiin kauppaa eurooppalaisten kanssa. Vuodesta 1850 lähtien lähetyssaarnaajat vierailivat saarilla säännöllisesti. Kristinuskon tulon myötä saarten alkuperäinen kulttuuri ja uskonto pääosin hävisivät; esimerkiksi saarilla aiemmin sijainneet temppeli ja pyhä maa oli korvattu kirkolla vuosina 1902–1905.[2]
Väestö muokkaa
Nukuorossa oli vuonna 2010 yhteensä 210 asukasta.[1] Puhutuin kieli on polynesialaisiin kieliryhmiin kuuluva nukuoron kieli, joka on läheistä sukua kapingamarangille.[3]
Elinkeinot muokkaa
Saaren pääelinkeinot koostuvat kalastuksesta ja maanviljelystä.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Office of Statistics, Budget and Economic Management (pdf) sboc.fm. Arkistoitu 22.3.2012. Viitattu 5.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Khan academy, Wooden sculptures from Nukuoro khanacademy.org. Viitattu 6.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Ethnologue, Languages of the World. Nukuoro ethnologue.com. Viitattu 6.4.2016. (englanniksi)