Nordhorn on kaupunki Ala-Saksin osavaltiossa, läntisessä Saksassa. Se on Grafschaft Bentheimin piirikunnan keskuskaupunki ja sijaitsee lähellä Alankomaiden kuningaskunnan ja Nordrhein-Westfalenin osavaltion rajaa Vechte-joen varrella. Lähin suurkaupunki on Alankomaiden Enschede, joka sijaitsee noin 25 kilometriä kaupungista lounaiseen. Saksan puolella Münster sijaitsee kaupungista 75 kilometriä kaakkoon ja Osnabrück noin 85 kilometriä itään.

Nordhorn
vaakuna
vaakuna

Nordhorn

Koordinaatit: 52°26′N, 7°4′E

Valtio Saksa
Osavaltio Ala-Saksi
Piirikunta Grafschaft Bentheim
Hallinto
 – Pormestari Thomas Berling
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 149,64 km²
Korkeus 23 m m
Väkiluku 53 156 (31,12,2006)
 – Väestötiheys 355 as./km²









Historia muokkaa

Varhaisin kirjallinen maininta asutuksesta Nordhornin alueella sijoittuu vuoden 900 tienoille. Tuolloin sen nimi esiintyi muodossa Northhornon. 1100-luvun lopulle mentäessä Nordhornista oli kehittynyt huomattava hiekkakivikaupan keskus fleemiläisen kauppareitin varrella. Vuonna 1379 Bentheimin kreivi Bernhard I myönsi sille kaupunginoikeudet.

Väestö muokkaa

Nordhornin asukasluku vuoden 2006 lopussa oli 53 156. Noin 29 prosenttia kaupungin asukkaista on roomalais-katolisia, 28 prosenttia evankelis-reformoituja ja 21 prosenttia evankelis-luterilaisia. Noin 22 prosenttia väestöstä tunnustaa jotakin muuta tai ei mitään uskontoa.[1].

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nordhorn.