Avaa päävalikko
Annalisa Ericson ja Nils Poppe vuonna 1942.

Nils Einar Poppe (vuoteen 1966 Jönsson; 31. toukokuuta 1908 Malmö28. kesäkuuta 2000 Helsingborg) oli ruotsalainen näyttelijä.

Poppe syntyi isättömänä ja nimettömänä. Kaksivuotiaana hän sai kasvatti-isän ja tältä sukunimekseen Jönsson. Hän työskenteli nuorena sementtitehtaassa, josta Malmön työväenyhdistys lähetti hänet kansankorkeakouluun opiskelemaan valtio-oppia. Hänet havaittiin lahjakkaaksi näyttelijäksi ja hän pääsi Oscar Wingen johtamaan ja omistamaan Malmön Hippodrom-teatteriin. Winge keksi hänelle taiteilijanimen Nils Poppe, josta tuli myöhemmin hänen virallinen nimensä.

Nils Poppe esiintyi ensi kerran näyttämöllä vuonna 1930. Hän työskenteli neljä vuotta Malmössä teatterin kuorossa ja baletissa. Tuolloin hän päätti siirtyä koomikon uralle. Vuonna 1935 hän siirtyi Tukholman työväentalon teatterin revyypuolelle. Hän teki siellä ensimmäisen Chaplin-tulkintansa, ja sittemmin hän saikin lempinimekseen Ruotsin Chaplin. Hän esiintyi Södra-teatterissa ja teki lopullisen läpimurtonsa Oscarin teatterin operetissa Sinitakit vuonna 1942. Hän esiintyi Sinitakeissa yli 900 kertaa mutta Arthur Rosen ja Douglas Furberin Takapihan lordissa (Me and My Girl) vieläkin useammin, eri teattereissa kaikkiaan 1 041 kertaa.

Vuonna 1937 Poppe esiintyi sivuroolissa elokuvassa Vahva Adolf. Hän esiintyi 24 vuoden aikana 37 elokuvassa, ja uran huippuhetkiä olivat ilveilijän rooli Ingmar Bergmanin elokuvassa Seitsemäs sinetti ja kirkkoherran rooli saman ohjaajan elokuvassa Paholaisen silmä. Hänen viimeinen elokuvansa oli Sten Stensson palaa takaisin, jossa hän esitti koomista Sten Stenssonia. Sotilasfarsseissa hän näytteli Fabian Pommi -nimistä koomista hahmoa.

Nils Poppe toimi vuoteen 1994 saakka Helsingborgin kunnallisen Fredriksdalin kesäteatterin johtajana. Teatterin nauhoitetut esitykset keräsivät myös runsaslukuisen televisioyleisön.

Nils Poppe julkaisi elämäkertakirjan Poppe i ljus och mörker.

LähteetMuokkaa

  • Hämäläinen, Timo: Ruotsin vakava Chaplin nauratti suurta yleisöä. Helsingin Sanomat, 30.6.2000, s. A 14. Artikkelin verkkoversio.