Nikolai Karklin

Nikolai Karklin (17. joulukuuta 1911 Tamsalu21. elokuuta 1999 Montréal, Kanada) oli Viroa edustanut painija, joka saavutti kreikkalais-roomalaisen painin raskaassa keskisarjassa hopeaa vuonna 1938 ja vuonna 1934 Viron mestaruuden vapaapainin raskaassa sarjassa.[1]

Nikolai Karklin
Henkilötiedot
Syntynyt17. joulukuuta 1911
Tamsalu
Kuollut21. elokuuta 1999 (87 vuotta)
Montréal, Quebeck, Kanada
Kansalaisuus Viro
Neuvostoliitto
Kanada
Uran tiedot
Laji Paini
Seura SK Tallinna Sport (1929-1940)
Kilpauran kesto 1933-1940
Mitalit
Maa:  Viro
Miesten kreikkalais-roomalainen paini
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Tallinna 1938 alle 87 kg

Painiuran alkuMuokkaa

Nikolai Karklinin isä oli taustaltaan latvialainen ja äiti virolainen. Nikolai kävi kansakoulun synnyinseudullaan ja sen jälkeen asevelvollisuuden. Vuonna 1932 hän siirtyi Tallinnaan. Siellä Nikolai aloitti tehdastyön ja samalla liittyi Tallinnan Sportin painitoimintaan. Hänen kokonsa ja painonsa oli siinä mielessä hankala, että hänen normaalipainonsa oli noin 95 kg, joka oli raskassarjalaiseksi hieman liian vähäinen ja raskaaseen keskisarjaan liian korkea, sillä siihen paino sai olla enintään 87 kg. Lisäksi raskaaseen sarjaan nousi Virossa samoihin aikoihin vahva nimi Christian Trossman eli paremmin tunnettu myöhemmin Kristjan Palusaluna. Raskaassa keskisarjassa taas vahva nimi oli August Neo. Näin Nikolai Karklinista tuli 1930-luvun Viron painissa hyvä raskaan sarjan kakkonen Palusalun jälkeen. Karklin voitti ainoan kerran Viron mestaruuden vapaapainin raskaassa sarjassa vuonna 1934 kukistamalla silloin vielä nimellä Trossman painineen Palusalun. Se olikin viimeinen voitto Palusalusta.[2]

Taistelu raskaassa sarjassa - vastassa Palusalu ja KotkasMuokkaa

Yhden Viron mestaruuden lisäksi Nikolai Karklin saavutti kreikkalais-roomalaisen painin raskaassa sarjassa Viron mestaruuskisojen hopeaa vuosina 1934, 1935, 1936 ja 1939 sekä pronssia 1938. Vapaapainissa hän saavutti hopeaa 1933, 1935, 1937 ja 1938. Mestarina näissä kisoissa oli Palusalun lisäksi kreikkalais-roomalaisessa vuonna 1939 Johannes Kotkas ja vapaassa 1937 ja 1938 myös Johannes Kotkas. Voikin sanoa, että Karklinin pahimmat vastustajat uran huippuvaiheessa olivat maailmanluokan virolaispainijat Palusalu ja Kotkas. Vuonna 1934 Karklin edusti Viroa maaottelussa Suomea ja Unkaria vastaan raskaassa keskisarjassa, mutta hävisi Suomen Väinö Kokkiselle selätyksellä. Unkari-ottelun hän voitti kukistamalla heidän edustajansa Tarányin pistein. Vuoden 1936 Berliinin olympialaisten jälkeen Tallinnassa järjestettiin turnaus, jossa raskaassa sarjassa oli mukana mm. olympiavoittaja Palusalu ja Saksan Kurt Hornfischer. Karklin kukisti olympiapronssimitalisti Hornfischerin, mutta hävisi Palusalulle, joten loppujärjestys oli Palusalu, Karklin ja Hornfischer.[3] Vuonna 1937 näytti siltä, että Johannes Kotkas oli Palusalun ohella Viron raskaansarjan ykköspainijoita. Niinpä vuoden 1938 EM-kisoihin Tallinnaan Karklin laihdutti itsensä poikkeuksellisesti raskaaseen keskisarjaan, koska sarjan vakio virolaisedustaja Ago Neo oli loukkaantunut. Ensimmäisen kierroksen vapaan jälkeen toisella kierroksella tuli vastaan Italian Umberto Silvestrin, jonka Karklin selätti. Sen jälkeen hän voitti Latvian Arnolds Kalniņšin ja voitto Saksan Werner Seelenbinderistä vei hänet loppuotteluun. Loppuottelussa hän koki niukan tappion Ruotsin Axel Cadierille.[4] [5]

Vuoden 1939 kreikkalais-roomalaisen hopean lisäksi Karklin kilpaili B-maaottelussa Suomea vastaan voittaen Suomen Pekka Mellavuon pistein. Tämä jäikin viimeiseksi Karklinin edustukseksi Viron tasavallan väreissä. Kaikkiaan hän edusti Viroa viisi kertaa. Neuvostoliiton miehitettyä talven 1939-1940 tukikohtakauden jälkeen Viron kesällä 1940 tehtiin siitä Neuvostoliittoon kuuluva Neuvosto-Viro. Karklin, Kotkas ja Neo valittiin syksyllä 1940 edustamaan kisoihin, joissa 14 kilpailijan kisassa ratkottiin yli painoluokkien Neuvostoliiton mestaruus, joka meni Johannes Kotkakselle. Hopeaa otti Aron Ganza ja pronssia Konstantin Koberidze. Karklin oli kuudes.[2]

Pako Virosta KanadaanMuokkaa

Kesällä 1941 Saksan aloitettua sodan Neuvostoliittoa vastaan ja edettyä nopeasti Balttiassa tilanne Neuvosto-Virossakin muuttui. Virolaiset nuoret miehet joutuivat tällöin puna-armeijaan. Näin kävi myös Karklinille. Saksan joukkojen lähestyessä Tallinnaa Karklin monien muiden joukossa evakuoitiin laivakuljetuksella kohti Leningradia. Karklin matkusti "Eestirand"-aluksessa, mutta laiva joutui Saksan ilmavoimien pommituksen kohteeksi. Laiva vaurioitui niin, että ajoi upotessaan Pranglin saaren tuntumaan. Näin Karklin pääsi palaamaan takaisin Viroon, jonka saksalaiset olivat miehittäneet. Sotavuosien aikana hän toimi paikallisessa poliisissa. Vuoden 1943 lopussa hän pakeni Suomeen ja sieltä edelleen Ruotsiin. Vaimo Maria jäi Viroon. Sodan jälkeen Nikolai Karklin muutti Ruotsista Englannin kautta Kanadaan, josta tuli hänen loppuelämänsä asuinpaikka.[2]

Kanadassa Karklinin asuinpaikka oli Quebeckin Montréal. Aluksi hän työskenteli Qaton's -tavaratalossa ja sitten Beauharnois-vesivoimalaitoksen rakentamisessa ja työuransa lopuksi Dominion Engineering -insinööritoimiston palveluksessa. Karklin kuoli elokuussa 1999 sairastettuaan pitkään. Sitä ennen hän kävi uudelleen itsenäistyneessä Virossa vuonna 1994, jolloin hän tapasi Viroon jääneen vaimonsa. Maria oli kätkenyt Nikolai Karklin saamia palkintoja, jotka nyt Nikolai pyysi siirtämään Viron urheilumuseoon Tartoon.[2]

Nikolai Karklin kuoli Montréalissa, mutta hänen tuhkansa siirrettiin myöhemmin Tallinnan Metsäkalmistuun.[2]

LähteetMuokkaa

  1. KARKLIN, NIKOLAI 31.12.2010. esbl.ee. Viitattu 25.10.2020. (viroksi)
  2. a b c d e Nikolai Karklin - In Memoriam. Vaba Eestlane, 21.10.1999, s. 17. Artikkelin verkkoversio Viitattu 26.10.2020. (viroksi)
  3. Palusalu oli paras raskaassa sarjassa Tallinnassa - Hornfischer jäi kolmanneksi. Helsingin Sanomat, 12.10.1936, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 25.10.2020.
  4. Selkävoittojen päivä Tallinnassa. Helsingin Sanomat, 27.4.1938, s. 12. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 25.10.2020.
  5. Eniten mestaruuksia Suomeen. Helsingin Sanomat, 28.4.1938, s. 12. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 25.10.2020.