Niilo Heino
Niilo Olavi Heino (23. lokakuuta 1927 Helsinki – 30. toukokuuta 2005) oli suomalainen elokuvaaja, elokuvaohjaaja ja elokuvien leikkaaja, joka tunnetaan erityisesti lyhytelokuvistaan ja tekemistään monista uutiskatsauksista.[1]
Henkilöhistoria
muokkaaNiilo Heinon vanhemmat olivat Kustaa Adolf Heino ja Aleksandra Tähtinen, ja puoliso vuodesta 1951 Hilkka Liisa Salminen. Heino oli Finlandia-Kuva Oy:n kuvausharjoittelija ja kamera-assistentti 1944–1946 ja Suomi-Filmi-yhtiön kamera-assistentti, operatööri, elokuvaaja, leikkaaja, lyhytkuvaohjaaja 1946–1966 ja lyhytkuvaosaston päällikkö 1966–1978. Yhteensä hän ohjasi, kuvasi ja leikkasi yli 300 lyhytelokuvaa ja uutiskatsausta. Heino sai Parhaan lyhytelokuvan Jussin lisäksi useita muita kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja teoksistaan. Heinon elokuviin kuului myös merkittäviä kansatieteellisiä dokumenttielokuvia ja hän osallistui elokuvaajana useisiin presidentti Urho Kekkosen tekemiin valtiovierailuihin. Taiteilijaeläke Heinolle myönnettiin 1978.[1][2]
Heinon lyhytelokuvia
muokkaa
|
|
Palkintoja
muokkaa- Hopeamitali, Rooma, 1962 (Yhteistyötä ja saavutuksia)
- Kunniakirja, Cannes, 1963 (Tuntemattoman lahja)
- Kultamitali, Madrid, 1963 (Veitsiluoto)
- Jussi-patsas, 1963 (Veitsiluoto)
- Kirkon elokuvapalkinto, 1964 (Savesta - raudasta)
- Kultamitali, Marseilles, 1965 (Sydän: Suomen kasvot)
- Valtion elokuvataiteilijapalkinto 1967 (Valtiovierailu Tunisiaan)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Tykkyläinen, Lauri: Niilo Heino Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.7.2013. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 31.3.2024.
- ↑ Sahtia ja Naisen kuvioita. Helsingin Sanomat, 6.10.1971, nro 270, s. 9. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.03.2024. (ei-vapaa)
Aiheesta muualla
muokkaa- Niilo Heino Biografiasampo.