Newfoundland ja Labrador

Kanadan kronologisesti kymmenes provinssi

Newfoundland ja Labrador (engl. Newfoundland and Labrador, ransk. Terre-Neuve-et-Labrador) on Kanadan kronologisesti kymmenes provinssi. Tämän aseman se saavutti vuonna 1949, jolloin nimeksi tuli Atlantin valtamerellä sijaitsevan saaren mukaan Newfoundland. Se lähisaarineen muodostaakin provinssin toisen osan. Toinen osa puolestaan on valtaosin Labradorin niemimaan koillisosassa sijaitseva Labradorin alue, joka liitettiinkin provinssin nimen loppuosaksi vuonna 2001.

Newfoundland and Labrador
Terre-Neuve-et-Labrador
lippu vaakuna
Motto: Quaerite Primum Regnum Dei (Etsi ensin Jumalan valtakunta)

Viralliset kielet englanti

Pääkaupunki St. John’s

Suurin kaupunki St. John’s

Varakuvernööri Judy Foote

Pääministeri Andrew Furey (LP)

Edustus parlamentissa
– alahuone 7
– senaatti 6

Pinta-ala sijalla 10
– yhteensä 405 212 km²
– maapinta-ala 373 872 km²
– vesipinta-ala 31 340 km² (7,7 %)

Väkiluku sijalla 9
– yhteensä (2016) 519 716
– väestötiheys 1,39 /km²

Osaksi liittovaltiota
– päivämäärä 31. maaliskuuta 1949
– järjestyksessä 12.

Aikavyöhyke UTC−3.30

Lyhenteet
– postitunnus NL
aluetunnus CA-NL
– postiosoitteen etuliite A

www.gov.nl.ca

Maantiede

muokkaa
 
Gros Mornen kansallispuisto.

Newfoundlandin ja Labradorin välissä on Belle Islen salmi. Ranskalle kuuluva Saint-Pierre ja Miquelonin saariryhmä kalasatamineen sijaitsee aivan Newfoundlandin saaren eteläpuolella.

Alueella vaikuttaa kylmä merivirta, ja elinolosuhteet ovat ankarat. Kalastus on tärkein elinkeino. Aiemmin harjoitettiin huomattavassa määrin myös valaanpyyntiä. Metsätaloudella on niin ikään suuri taloudellinen merkitys.

Ankarien elinolosuhteiden vuoksi maasta on joskus käytetty nimitystä Kainin maa (engl. "The Land God Gave to Cain").[1]

Historia

muokkaa

Newfoundlandin saarella sijaitsi viikinkiajalla L’Anse aux Meadows, joka on ainoa tunnettu eurooppalaisperäinen asutuskohde Amerikan mantereella ajalta ennen vuotta 1492.[2]

Sekä englantilaiset että ranskalaiset yrittivät 1600-luvulla perustaa siirtokuntia Newfoundlandin saarelle, merkittävimpänä John Guyn johdolla vuonna 1610 perustettu Cupids. Siirtokuntia oli kuitenkin vaikea saada tuottamaan voittoa, sillä alueella ei ollut arvometalleja, maanviljely oli vaikeaa, ilmasto oli epäsuotuisa ja merirosvot haittasivat kalastusta. Kalastuksella saattoi kuitenkin tuottaa voittoa, mutta ainoastaan käyttämällä Englantia sen tukikohtana.[3] Pitemmän aikaa Newfoundland toimikin lähinnä kalastuksen tukiasemana.[3]

1700-luvulla brittiläinen siirtomaavalta vahvistui Newfoundlandissa, kun Espanjan perimyssodan vuoksi ranskalaiset hylkäsivät siirtokuntansa Plaisancessa (nyk. Placentia).[4] Vuodesta 1749 lähtien Newfoundlandin siirtomaasta on saatavilla sen työntekijöiden arkistomateriaalia.[4]

Pysyvän asutuksen muodostaminen Newfoundlandiin sallittiin 1820-luvulla. Vuonna 1832 Newfoundland sai vaaleilla valittavan hallituksen, ja vuonna 1855 siirtokunnan hallitus sai kaiken vastuun siirtokunnan hallitsemisesta.[4]

Newfoundland lähetti vuonna 1864 delegaation Quebecin konferenssiin, jossa nämä allekirjoittivat Kanadan dominion perustamisasiakirjat. Newfoundlandin asukkaat äänestivät vuonna 1869 Kanadan dominioon liittymistä vastaan. Ehdotus Kanadaan liittymisestä nousi esille uudelleen vuonna 1895, mutta tuolloinkaan neuvottelut eivät tuottaneet tulosta.[5]

Vuonna 1934 Newfoundlandin dominio luopui vapaaehtoisesti oman hallituksensa vastuusta ja siirtyi Yhdistyneen kuningaskunnan hallittavaksi. Dominiota hallitsi tästä lähtien kuusihenkinen komissio, jonka johtaja oli brittiläinen kuvernööri. Toisen maailmansodan jälkeen Kanadassa alettiin nähdä Newfoundlandin Kanadaan liittämisen edut, samoin kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kansanäänestys Newfoundlandin dominion tulevaisuudesta järjestettiin 3. kesäkuuta ja 22. heinäkuuta 1948, ja jälkimmäisellä kierroksella Kanadaan liittyminen sai 52,3 prosentin kannatuksen.[5][6][7]

Newfoundland liittyi Kanadaan 31. maaliskuuta 1949. Liittymistä voimakkaasti ajanut poliitikko ja mediapersoona Joseph Smallwood valittiin uuden provinssin ensimmäiseksi pääministeriksi. Hän säilytti paikkansa seuraavat 22 vuotta.[5][6]

1950-luvulla kalastus alkoi nopeasti menettää merkitystään Newfoundlandin talouden kannalta, mutta sen tilalle nousi muita aloja. Provinssi alkoi myös sähköistyä nopeasti, kun hallitus otti sähköistämisessä aloitteen yksityisten yritysten sijasta.[8]

L’Anse aux Meadowsin viikinkiasutus löydettiin uudelleen 1960-luvulla, ja 1970-luvulta alkaen se on ollut säännöllisesti arkeologisten kaivausten kohteena.[2]

Liikenne

muokkaa
 
Stephenvillen lentoasema vuonna 1963

Newfoundland Railway -rautatieyhtiö perustettiin vuonna 1926 aiemman Reid Newfoundland Companyn rakennuttaman 1 067 millimetrin levyisen kapearaiderataverkon pohjalle.[9] Viimeinen saaren rannalta toiselle kulkeva juna ajettiin 2. heinäkuuta 1969[10], ja rautatieliikenne Newfoundlandin saarella loppui kokonaan 30. syyskuuta 1988.[11]

Newfoundlandin osuus Trans-Kanadan valtatiestä valmistui vuonna 1965.[12]

1930-luvun lopulla Yhdistyneen kuningaskunnan ja Newfoundlandin hallitukset rakennuttivat lentoaseman Ganderiin.[13]

Hallinnollinen jako

muokkaa

Provinssin alueella on inuittien itsehallintoalue Nunatsiavut.[14] Newfoundland ja Labrador jakautui ennen piirikuntiin. Piirikuntia tuli ajan myötä lisää ja niiden merkitys muuttui. Nykyisin piirikunnat ovat muuttuneet vaalipiireiksi, joita käytetään vaaleissa ja väestönlaskennassa.[15] Provinssi ei jakaudu pienempiin hallintoalueisiin, mutta jokainen väestökeskus muodostaa oman kuntansa. Paikallishallinto ei täten kata koko provinssia. Kuntia Newfoundland ja Labradorissa on yhteensä 280.[16]

Väestö

muokkaa

Provinssin asukasluku on 519 716 (vuonna 2016)[17], josta noin 90 prosenttia Newfoundlandin saarella. Siellä on myös vajaan 100 000 asukkaan pääkaupunki St. John’s. Saarella on omat englannin ja ranskan murteensa. Puhutaan lisäksi newfoundlandiniirin murteesta, joka on kelttiläisen iirin kielen murre, ja jonka ovat säilyttäneet alueelle runsain mitoin muuttaneet irlantilaiset. Erityisesti Labradorin puolella käytetään eskimokieliä kuten inuktitutia.

Lähteet

muokkaa
  • Hiller, James & Neary, Peter F. (toim.): Twentieth-century Newfoundland: Explorations. Breakwater Books, 1994. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Special section – the railway in Newfoundland. Decks Awash, 1981, 10. vsk, nro 4. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. Land God Gave to Cain Canadian Encyclopedia. Viitattu 7.7.2015. (englanniksi)
  2. a b Ledger, Paul M.; Girdland-Flink, Linus; Forbes, Véronique: New horizons at L’Anse aux Meadows pnas.org. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  3. a b Hiller, J.K.: Sponsored Settlement: The Colonization of Newfoundland Newfoundland Heritage Web Site. 1997. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  4. a b c Mitchell, Harvey: Archives of Newfoundland. The American Archivist, tammikuu 1958, 21. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  5. a b c Hiller, J.K.: Newfoundland and Canada: 1864-1949 Newfoundland Heritage Web Site. 1997. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  6. a b How Joey Smallwood convinced Newfoundlanders to join Confederation CBC. 12.5.2017. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  7. Hiller & Neary (toim.), s. 7
  8. Hiller & Neary (toim.), s. 8
  9. Decks Awash, s. 11
  10. Decks Awash, s. 18
  11. Thirty years after the railway The Telegram. 28.9.2018. Viitattu 29.9.2020. (englanniksi)
  12. Decks Awash, s. 16
  13. Hiller & Neary (toim.), s. 180
  14. Nunatsiavut Government nunatsiavut.com. Viitattu 11.7.2014. (englanniksi)
  15. Districts of Newfoundland and Labrador Newfoundland's Grand Banks. Viitattu 11.7.2014. (englanniksi)
  16. Municipal Directory Municipal and Intergovernmental Affairs. Viitattu 11.7.2014. (englanniksi)
  17. Population and dwelling counts, for Canada, provinces and territories, 2016 and 2011 censuses Statistics Canada. 8.2.2017. Viitattu 26.7.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa