138. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkiprikaati

138. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkiprikaati (ven. 138-я отдельная гвардейская мотострелковая бригада, 138-ja otdelnaja gvardeiskaja motostrelkovaja brigada), lyh. 138. moottoroitu jalkaväkiprikaati (ven. 138-я омсбр, 138. omsbr) on Karjalankannaksella Uudenkirkon Kaukjärvellä (ven. Каменка, Kamenka; nyk. Leningradin alueen Viipurin piirissä) toimiva Venäjän Läntisen sotilaspiirin 6. armeijan alainen sotatoimiyhtymä. Sen Venäjän asevoimien osastonumero on № 02511 (в/ч 02511).[2]

138. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkiprikaati
138th Guards Motorized Rifle Brigade's exercise (02-03-2021) 12.jpg
Toiminnassa 1934–1942 70. jalkaväkidivisioona
1942–1965 45. kaartin jalkaväkidivisioona
1965–1997 45. kaartin moottoroitu jalkaväkidivisioona
1997– 138. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkiprikaati
Valtio Venäjä
Puolustushaarat Venäjän maavoimat
Rooli Korkean valmiuden yhtymä
Osa joukkoa Läntisen sotilaspiirin 6. armeija
Koko noin 4 000[1]
Tukikohta Kaukjärven varuskunta
Ansiomerkit Leninin kunniamerkki
Punalipun kunniamerkki
Komentajat
Nykyinen komentaja eversti Sergei Viktorovitš Maksimov

HistoriaMuokkaa

70. jalkaväkidivisioonaMuokkaa

138. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkiprikaati on perustettu 1. toukokuuta 1934 Neuvostoliiton Samaran kaupungissa 70. jalkaväkidivisioonana.[2] Vuonna 1936 divisioona siirrettiin inkeriläiseen Sierattalan kylään aivan Suomen rajan viereen.[2][3]

Divisioona osallistui talvisotaan aluksi Neuvostoliiton XIX armeijakunnassa edeten Mannerheim-linjalle Kuolemajärvellä, jossa se luovutti 21. joulukuuta 1939 rintamavastuun 100. jalkaväkidivisioonalle. Divisioona liitettiin 26. tammikuuta 1940 X armeijakuntaan, ja takaisin rintamalle 11. helmikuuta 1940, jolloin se osallistui Neuvostoliiton suurhyökkäykseen Mannerheim-linjan murtamiseksi. Linjan murruttua se siirrettiin XXVIII armeijakuntaan (poislukien 68. jalkaväkirykmentti, joka jäi osaksi X armeijakuntaa), lopulta edeten Viipurinlahdelle ylittäen sen jäätä pitkin luoden sillanpääaseman Viipurin länsipuolella sodan lopussa. Divisioona palkittiin 21. maaliskuuta 1940 Viipurinlahden ylittämisestä Leninin kunniamerkillä[2] ja divisioonan 252. jalkaväkirykmentti ja 227. haupitsirykmentti Punalipun kunniamerkillä 11. huhtikuuta 1940.

Operaatio Barbarossan alkaessa 70. jalkaväkidivisioona oli Leningradissa, josta se siirrettiin 9. heinäkuuta 1941 torjumaan Peipsijärven ja Ilmajärven välistä eteneviä Saksan joukkoja. 9. syyskuuta–10. lokakuuta 1942 divisioona osallistui Leningradin rintaman joukoissa Vahriselän offensiiviin[2] ja 16. lokakuuta 1942 nimitettiin 45. kaartin jalkaväkidivisioonaksi.

45. kaartin jalkaväkidivisioonaMuokkaa

45. kaartin jalkaväkidivisioona puolusti 1942–1943 Leningradia, jossa se osallistui useaan yritykseen murtaa saartorengas Leningradin eteläpuolella. 12. tammikuuta 1944 aloitettu operaatio, jonka ensimmäinen hyökkäys alkoi 14. tammikuuta, tuotti lopulta tulosta. Divisioona osallistui sen jälkeen Narvan taisteluun. Divisioona palkittiin 23. maaliskuuta Punalipun kunniamerkillä.

Toukokuussa 1944 divisioona siirrettiin vaivihkaa Inkerinmaalta Kaarostasta Terijoen eteläpuolelle Revonnenään. Se osallistui 10. kesäkuuta Neuvostoliiton suurhyökkäykseen Kannaksella[2], jolloin se hyökkäsi Kuokkalan-Mainilan suunnassa 21. armeijassa. Puna-armeijan murrettua Suomen pääaseman ja VT-linjan siirrettiin divisioona 15. kesäkuuta reserviin. Se osallistui Talin-Ihantalan taisteluun Leitimojärven ja Kärstilänjärven välissä, minkä jälkeen divisioona siirrettiin pois Kannakselta ja palautettiin Narvan rintamalle.

Narvan taistelusta divisioona jatkoi Tallinnaan[2]. Se siirrettiin 1. lokakuuta reserviin, minkä jälkeen Kuurinmaan mottia purkamaan sodan loppuun.[2] Sodan päätyttyä divisioona palasi 8. heinäkuuta 1945 Leningradiin, mistä se siirrettiin kesän 1945 aikana Kannakselle Kaukjärven varuskuntaan. Divisioonasta muodostettiin 1957 moottoroitu jalkaväkidivisioona, joka nimettiin 1965 uudelleen 45. kaartin moottoroiduksi jalkaväkidivisioonaksi.

45. kaartin moottoroitu jalkaväkidivisioonaMuokkaa

Divisioonan joukot osallistuivat Neuvostoliiton Afganistanin-sotaan.[2]

Vuonna 1992 divisioona alkoi toimia rauhanturvatehtävissä Transnistriassa, Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa Moldovan ja Georgian alueilla.[2] Prikaatin kokemusta saanut henkilökunta toimi myös Jugoslavian hajoamissodissa ja Tadžikistanissa.[2]

1994–1995 divisioonan sotilaita osallistui ensimmäiseen Tšetšenian sotaan.[2] Divisioonan joukoista 129. kaartin moottoroitu jalkaväkirykmentti ja 133. erillinen kaartin panssaripataljoona osallistuivat mm. [[Groznyin taistelu|Groznyin] ja Han-Galan taisteluun.

Divisioona supistettiin 1. joulukuuta 1997 138. erilliseksi kaartin moottoroiduksi jalkaväkiprikaatiksi.

138. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkiprikaatiMuokkaa

Prikaati kuului aluksi Leningradin sotilaspiiriin, jonka lakkauttamisen jälkeen 2010 se siirrettiin osaksi Läntistä sotilaspiiriä ja sen 6. armeijaa.

Prikaati on tunnettu kovasta simputuksesta ja varusmiesten itsemurhista ja kuolemista epämääräisissä olosuhteissa. [4] Vuosien 2001 ja 2013 välillä Sotilaiden äidit -järjestö on tuonut julkisuuteen ainakin kahdeksan varusmiehen kuoleman epämääräisissä olosuhteissa ja neljän varusmiehen katoamisen, joita ei ollut vielä vuoteen 2013 mennessä saatu selville.[5] Varusmiehiä on myös pakotettu allekirjoittamaan palvelussitoumuksia ja liittymään sopimussotilaiksi.[6]

Helsingin Sanomat uutisoi 9. maaliskuuta 2022, että prikaatin sotilaita oli lähetetty Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Lehden tietojen mukaan Ukrainaan olisi lähetetty kaksi taisteluosastoa, joissa kummassakin noin 800 miestä ja kalustosta muun muassa T72-B3-panssarivaunuja ja MT-LB-miehistönkuljetusvaunuja, tykistöä ja raketinheittimiä. Sosiaalisen median tietojen perusteella prikaati olisi Helsingin Sanomien mukaan taistellut Harkovan rintamalla. Helsingin Sanomat ei pystynyt varmistamaan tietoja miehistötappioista, mutta uutisoi huhuista, joiden mukaan 270 prikaatin sotilasta olisi haavoittuneena sairaalassa ja 80 olisi vielä tulossa hoidettavaksi.[7]

138. kaartin moottoroidun jalkaväkiprikaatin komentajatMuokkaa

  1. kenraalimajuri Mihail Jurjevitš Malofejev (21.11.1997–15.7.1999)[2]
  2. kenraalimajuri Igor Nikolajevitš Turtšenjuk (5.8.1999–07.7.2000)[2]
  3. eversti Bagir Jusuf-ogli Fatulajev (tilapäisesti 8.07.2000–21.09.2000)[2]
  4. kenraalimajuri Anatoli Anatoljevitš Elkin (22.9.2000–22.02.2002)[2]
  5. kenraalimajuri Andrei Nikolajevitš Serdjukov (tilapäisesti virkaan 10.03.2002, virallisesti nimitetty 11.7.2002–9.6.2004)[2]
  6. kenraalimajuri Vladimir Genrihovitš Tšilko (22.6.2004–14.6.2005)[2]
  7. eversti Aleksandr Vasiljevitš Romanenko (14.6.2005–24.4.2008)[2]
  8. eversti Vladimir Petrovitš Frolov (tilapäisesti 25.4.2008–19.6.2008)[2]
  9. eversti Alibek Navruzbekovitš Aslanbek (20.6.2008[2]–10/2009)
  10. eversti Dimitri Aleksandrovitš Jašin (2009–26.10.2010)[4][8]
  11. kenraalimajuri Aleksandr Ivanovitš Novkin (19.4.2011–10.9.2014)
  12. kenraalimajuri Arkadi Vasiljevitš Marzojev (11.11.2014[6]–7/2016)
  13. eversti Valeri Vladimirovitš Plohotnjuk (7/2016–9/2017)
  14. eversti Aleksei Nikolajevitš Kolesnikov (9/2017–9/2019)
  15. eversti Vasili Ivanovitš Koltšin (9/2019–2021)
  16. eversti Sergei Viktorovitš Maksimov (2021–)

OrganisaatioMuokkaa

 
Venäläisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin esimerkkiorganisaatio.

[1][2]

Esikunta
Esikuntakomppania
Soittokunta
Koulutusjoukkue
Simulaattorijoukkue
Harjoitusaluejoukkue
Televisio- ja radioasema
Jalkaväkielementti
667. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkipataljoona (в/ч 67616)
697. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkipataljoona (в/ч 67636)
708. erillinen kaartin moottoroitu jalkaväkipataljoona (в/ч 67661)
133. erillinen kaartin panssarivaunupataljoona (в/ч 52800)
Tarkka-ampujakomppania
Tykistöelementti
Esikunta- ja tulenjohtopatteri
486. erillinen kaartin panssarihaupitsipatteristo (в/ч 67752)
721. erillinen panssarihaupitsipatteristo (в/ч 84647)
383. erillinen raketinheitinpatteristo (в/ч 82265)
1525. erillinen panssarintorjuntatykkipatteristo (в/ч 96459)
Ilmatorjuntaelementti
Esikunta- ja tutkapatteri
247. erillinen kaartin ilmatorjuntaohjuspatteristo (в/ч 07727)
253. erillinen ilmatorjuntatykki- ja ohjuspatteristo (в/ч 84639)
Pioneerielementti
49. erillinen kaartin pioneeripataljoona (в/ч 18427)
Suojelukomppania
Viestielementti
Viestipataljoona
511. erillinen ELSO-komppania (в/ч 63704)
197. lähettiasema (в/ч 48768)
Tiedusteluelementti
Tiedustelun komentojoukkue
Tiedustelukomppania
Signaalitiedustelukomppania
Lennokkitiedustelukomppania
Huoltoelementti
Kunnossapitopataljoona
Huoltopataljoona
Lääkintäkomppania

KalustoMuokkaa

[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Западный военный округ (ЗВО) milkavkaz.com. 6.6.2017. Viitattu 23.11.2019. (venäjäksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v отдельные мотострелковые бригады СССР, до "Нового облика" ryadovoy.ru. Arkistoitu 28.7.2011. Viitattu 23.11.2019. (venäjäksi)
  3. История Sierattalan kaupunki. Viitattu 23.11.2019. (venäjäksi)
  4. a b Командир части в Каменке продержался на должности лишь год Komsomolskaja pravda. 26.10.2010. Viitattu 23.11.2019. (venäjäksi)
  5. Nina Petljanova: «Ты думаешь, мне тебя жалко? Ты ошибаешься» Novaja gazeta. 5.12.2014. Viitattu 23.11.2019. (venäjäksi)
  6. a b Elsa Biktšurina: СМИ: российских солдат-срочников могут направить на восток Украины investcafe.ru. 23.1.2015. Viitattu 23.11.2019. (venäjäksi)
  7. HS vieraili Viipurin lähellä sotilas­taajamassa, jonne satelee nyt suru­viestejä Ukrainasta: ”He luulivat lähtevänsä harjoituksiin” 9.3.2022. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.3.2022.
  8. Кадровые изменения в Вооружённых Силах 26.10.2010. Venäjän hallitus. Viitattu 24.11.2019. (venäjäksi)