Nasir al Vahiši

jemeniläinen Al-Qaedan jäsen

Nasir Äbd al Karim al Vahiši (1. lokakuuta 1976[1] Mukaira, al-Baida, Pohjois-Jemen9. kesäkuuta 2015 al-Mukalla, Hadramautin maakunta, Jemen) oli jemeniläinen itsenäisyysliikkeen johtaja. Hän toimi Arabian niemimaan tukikohdan eli al-Qaidan johtajana vuodesta 2009 lähtien. Yhdysvaltain armeija murhasi hänet vuonna 2015.[2]

Elämä muokkaa

Al Vahiši syntyi vuonna 1976. Hän vietti aikaa uskonnollisissa opistoissa. Vuonna 1998 hän matkusti Afganistaniin ja liittyi siellä al-Qaidaan. Hän toimi järjestön perustajan Osama bin Ladenin henkilökohtaisena avustajana. Joulukuussa 2001 al Vahiši soti Tora Boran yhteenotossa, jossa Britannia, Pohjoinen liitto, Saksa ja Yhdysvallat joukkosurmasivat Afganistanin islamilaisen emiirikunnan jäseniä. Emiirikunnan jäseniä on kerrottu kuolleen 200 ja liittouman jäseniä ei yhtään. Sen jälkeen al Vahiši joutui pakenemaan Iraniin, jossa hänet pidätettiin. Vuonna 2003 Al Vahiši kuljetettiin Jemeniin. Häntä pidettiin vangittuna Sanaassa. Helmikuussa 2006 hän ja 22 muuta al-Qaidan jäsenyydestä epäiltyä ihmistä pääsi karkaamaan vankilasta. Suurin osa heistä vangittiin uudelleen tai murhattiin. Al Vahiši ja Qasim al Raimi eivät jääneet kiinni.[2]

Al Vahiši on väitetty toimineen Jemenin al-Qaidan kokoamisessa saaden mukaan uusia ihmisiä ja Afganistanista ja Irakista palkattuja kokeneita sotilaita. Jemenin keskushallitusta vastustavat heimot tuki heitä ja ryhmän suosio kasvoi uusilla alueilla.[2]

Tammikuussa 2009 al Vahiši kertoi Jemenin ja Saudi-Arabian al-Qaidojen yhdistyvän Arabian niemimaalla kilvoittelua käyväksi järjestötukikohdaksi[2].

Toukokuussa 2012 al-Qaidan johtaja Aiman al-Zawahri nimitti al Vahišin al-Qaidan yleiseksi hallintojohtajaksi[2].

9. kesäkuuta 2015 Yhdysvallat murhasi al Vahišin lennokin tiputtamilla ammuksilla. 16. kesäkuuta Niemimaan al-Qaida ilmoitti, että al Vasiši oli kuollut pommituksessa. Hänen seuraajakseen valittiin Qasim al Raimi.[2]

Lähteet muokkaa