Nanjingin posliinitorni

keskiaikainen padoga Kiinassa

Nanjingin posliinitorni (myös Bao’enin temppeli) oli buddhalainen pagodi, joka pystytettiin 1400-luvun alussa Itä-Kiinassa sijaitsevaan Nanjingin kaupunkiin, Jangtsejoen etelärannalle. Sen rakennutti Ming-dynastiaan kuulunut keisari Yongle äitinsä kunniaksi. Kerrotaan, että rakentaminen kesti lähes kaksikymmentä vuotta ja siihen osallistui satatuhatta työmiestä. Keskiajalla tornia pidettiin yhtenä maailman seitsemästä ihmeestä. Se tuhoutui täydellisesti vuonna 1856, Qing-dynastiaa vastaan käydyn Taiping-kapinan aikana.[1]

Nanjingin posliinitorni (Wenzel Hollar).

Historiankirjoitusten perusteella pagodissa oli yhdeksän kerrosta ja sen huippu kohosi 78 metrin korkeuteen. Rakennus oli tyvestään 29 metriä leveä ja läpileikkaukseltaan kahdeksankulmion muotoinen. Se oli päällystetty kirkkaanvalkoisilla posliinitiilillä, joiden lomaan oli muurattu värikkäitä tiiliä ja kiviä.[1]

Tornissa säilytettiin Siddhartha Gautaman kallonpalaa eli sariraa, jonka munkki Danapala oli tuonut Intiasta Kiinaan jo Pohjoisen Song-dynastian aikana (960–1127). Sarira löydettiin myöhemmin tornin alapuolisesta kammiosta ja sitä säilytetään nykyään Qixian temppelissä Nanjingin koillispuolella.[1] Kaupunki alkoi rakentaa vuonna 2010 alkuperäiselle paikalle pagodin rekonstruktiota, joka oli alun perin määrä avata yleisölle vuonna 2014.[1][2]

Keväällä 2015 posliinitornin uudelleenrakennustyöt olivat jo pitkällä, mutta yhä meneillään. Seinäpintoja oli jo maalattu ja rakennuksen tulevia yksityiskohtia julkaistiin yleisölle posliinitornille omistetussa museossa.[3][4]

Nanjingin posliinitornia on pidetty joissain listauksissa yhteenä keskiajan maailman seitsemästä ihmeestä.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Rebuilt tower in Nanjing to enshrine sacred bone Shanghai Daily. 16.8.2010. Shanghai Daily Publishing House. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)
  2. Wanda chairman makes largest donation in China’s history People’s Daily Online. 10.11.2010. Viitattu 25.11.2011. (englanniksi)
  3. AkzoNobel helps regain the glory of Nanjing Porcelain Tower in China 10.4.2015. chinadaily.com.cn. Viitattu 10.6.2015. (englanniksi)
  4. Exhibition design of Museum for Porcelain Tower of Nanjing revealed 2.3.2015. jschina.com.cn. Arkistoitu 11.6.2015. Viitattu 10.6.2015. (englanniksi)
  5. Porcelain Tower of Nanjing famouswonders.com. Viitattu 10.6.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa