Naapurit 2

vuoden 2016 elokuva
(Ohjattu sivulta Naapurit 2 (elokuva))

Naapurit 2 (Neighbors 2: Sorority Rising) on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Nicholas Stoller.

Naapurit 2
Neighbors 2: Sorority Rising
Ohjaaja Nicholas Stoller
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Universal Pictures
Säveltäjä Michael Andrews
Kuvaaja Brandon Trost
Leikkaaja Zene Baker
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Studios
Levittäjä Universal Studios
UIP-Dunafilm
Ensi-ilta
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli Englanti
Edeltäjä Naapurit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Mac ja Kelly odottavat toista lastaan ja luulee jo päässeensä eroon bilettävistä nuorista, kun naapuriin muuttaakin ennätyksellinen villi Kappa Nu -sisaruskunta. Sisaruskunnan tytöt ovat kyllästyneet kampuksen ankeaan ilmapiiriin ja hankkineet talon, jotta voisivat järjestää eeppisiä bileitä. Mac ja Kelly käyvät taistoon tukenaan parhaat ystävänsä Jimmy ja Paula. Epätoivoissaan nuoripari värvää entisen vihollisensa Teddyn salaiseksi aseekseen. Uudet naapurit eivät aio luovuttaa ilman taistelua.

Näyttelijät muokkaa

 Seth Rogen    Mac Radner, Kellyn mies  
 Rose Byrne    Kelly Radner, Macin vaimo.  
 Zac Efron    Teddy Sanders, entinen Delta Psin johtaja.  
 Chloë Grace Moretz    Shelby, Kappa Kappa Nun perustaja ja johtaja.  
 Ike Barinholtz    Jimmy Blevins, Macin työkaveri ja paras ystävä.  
 Carla Gallo    Paula Faldt, Jimmyn vaimo.  
 Dave Franco    Pete Regazolli, Delta Psin entinen jäsen ja Teddyn paras kaveri.  
 Kiersey Clemons    Beth, Kappa Kappa Nun jäsen ja toinen perustajista.  
 Beanie Feldstein    Nora, Kappa Kappa Nun jäsen ja kolmas perustajista.  
 Selena Gomez    Madison, Phi Lambda Phin johtaja.  
 Lisa Kudrow    Dean Carol Gladstone, yliopisto  
 Hannibal Buress    Officer Watkins, paikallinen poliisi  
 Liz Cackowski    Wendy the Realtor, kiinteistövälittäjä  
 Brian Huskey    Bill Wazowkowski, Macin pomo  
 Christopher Mintz-Plasse    Scoonie, entinen Delta Psin jäsen.  
 Jerrod Carmichael    Garf, entinen Delta Psin jäsen  
 Clara Mamet    Kappa Kappa Nun jäsen  
 Nora Lum    Kappa Kappa Nun jäsen  
 LL Cool J    Bethin isä  
 Abbi Jacobson   Cameron Dallas  
 Billy Eichner   Sam Richardson  
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.