Mytäjäinen on Lahden alue, joka sijaitsee Valtatie 12:n eteläpuolella, Sopenkorven kaupunginosan itäosassa. Alueen keskellä sijaitsee Mytäjärven lampi. Alueelle omaleimainen puinen pientaloasutus syntyi varikkotoiminnan myötävaikutuksesta 1900-luvun vaihteessa.

Mytäjäisten varikon vesitorni.

1930-luvulle mennessä Mytäjärven rannan tuntumaan muodostui pieni vuokratonttialue, jolle asettui asumaan lähitehtaiden työläisiä sekä rautatieläisiä. Asuinalue on pienentynyt mm. ympäröivien teiden rakentamisen vuoksi. Alkuperäisestä alueesta on jäljellä ainoastaan Mytäjärven länsipuolella oleva osa.

Talot ovat lahtelaisten rakennusmestareiden käsialaa. Alueen talot ovat hirsirakenteisia, ja niissä on käytetty yleisesti 1900-luvun alun koristeaiheita. Osassa rakennuksista nähtävissä piirteitä myös jugendtyylistä. Puuaidoin rajatut pihapiirit vanhoine talousrakennuksineen huokuvat menneen ajan tunnelmaa.

Varikkoalue

muokkaa

Mytäjäisten historiassa keskeinen rooli on Riihimäen–Pietarin-radan varteen rakennetulla Lahden varikkoalueella. Varikkoalueen vanhin rakennus on 1860-luvun lopulla rakennettu veturitalli. Myös 1950-luvulla valmistunut Jarl Ungernin suunnittelema tiilinen vesitorni on vanhan veturivarikon maamerkkejä.

Alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalle. Senaatti-kiinteistöjen omistusaikana alue kärsi ilkivallasta. Sen osti vuonna 2015 Ari Tuhkanen, joka suunnittelee alueelle rivi- ja paritaloja, ja historiallisiinkin rakennuksiin tulisi asuntoja tai ravintolatoimintaa. Olemassa oleviin rakennuksiin tulee asukkaita ja yritystoimintaa kesällä 2015.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. Kirsti Pohjaväre: Mytäjäisten suojeltu veturivarikkoalue saa uudet asukkaat jo kesällä Uutiset. 13.5.2015. Yle. Viitattu 13.5.2015.