Myrkkypitohui
Myrkkypitohui (Pitohui dichrous) eli aiemmalta nimeltään lepattajaviheltäjä[2] on Uudessa-Guineassa tavattava kuhankeittäjiin kuuluva varpuslintu. Lajilla on linnuille erikoinen ominaisuus; se ja muutamat sen lähisukulaiset ovat myrkyllisiä.
| Myrkkypitohui | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Kuhankeittäjät Oriolidae |
| Suku: | Pitohuit Pitohui |
| Laji: | dichrous |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Pitohui dichrous |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Kooltaan myrkkypitohui on 15–20 cm. Myrkkypitohuin pää, siivet ja selkä ovat mustat ja muodostavat voimakkaan kontrastin punaoranssin selän ja vatsan kanssa. Sukupuolet muistuttavat toisiaan ulkonäöltään.[3][4]
Myrkyllisyys muokkaa
Myrkkypitohuin myrkyllisyys selvisi vuonna 1989, kun Uudessa-Guineassa ollut tutkija sai oireita käsiteltyään lintua. Myöhemmin selvisi, että lepattajaviheltäjän höyhenet, iho ja lihakset sisälsivät erittäin myrkyllistä alkaloidia, homobatrakotoksiinia. Etelä-Amerikassa elävät nuolimyrkkysammakot erittävät samaa yhdistettä.[3][4] Lepattajaviheltäjän höyhenet sisältävät homobatrakotoksiinia jopa 20 μg. Eräät muutkin lähisukulaislajit, kuten parvipitohui (Pitohui kirhocephalus), isoviheltäjä (Pseudorectes ferrugineus) ja mustaisoviheltäjä (Melanorectes nigrescens) ovat myrkyllisiä, mutta myrkkypitoisuudet ovat myrkkypitohuita pienempiä. Lajien myrkyllisyyden syytä ei täysin vielä tunneta.[5] Yhdeksi lähteeksi on arveltu ravintoa. Lepattajaviheltäjä syö monenlaisia hyönteisiä ja on mahdollista, että myrkky on peräisin eräistä kovakuoriaislajeista, joita lintu syö.[3]
Elinympäristö ja pesiminen muokkaa
Myrkkypitohuin elinympäristöä ovat Uuden-Guinean trooppiset metsät.[1]
Pesä on kuppimainen ja rakennettu köynnösmäisten kasvien kärhistä. Pesä sijaitsee puussa ja tuetaan oksiin. Poikaset kuoriutuvat heinäkuussa ja kehittävät nopeasti aikuismaisen höyhenpuvun. Linnut ruokkivat poikasiaan selkärangattomilla eläimillä ja punaisilla marjoilla. Poikasten vanhempien lisäksi pesää puolustaa myös muutama muu lepattajaviheltäjäyksilö.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Pitohui dichrous IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.2.2014. (englanniksi)
- ↑ Maailman lintujen suomenkieliset nimet BirdLife Suomi. Viitattu 24.11.2023.
- ↑ a b c Ross Piper: Extraordinary Animals: An Encyclopedia of Curious and Unusual Animals, s. 49. Greenwood Publishing Group, 2007. ISBN 978-0-313-33922-6. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.2.2010). (englanniksi)
- ↑ a b Robert Alan Lewis: Lewis' dictionary of toxicology, s. 825. CRC Press, 1998. ISBN 978-1566702232. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.2.2010). (englanniksi)
- ↑ S. William Pelletier: Alkaloids: Chemical and Biological Perspectives, s. 9. Elsevier, 1999. ISBN 978-0-08-043403-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 5.2.2010). (englanniksi)
- ↑ Sarah Legge & Robert Heinsohn: Cooperitative breeding in Hooded Pitohuis Pitohui dichrous. EMU, 1996, 96. vsk, s. 139-140. Csiro Publishing. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.2.2010. (englanniksi)