Muulon silta
Muulon silta eli Bastvikinsilta (ruots. Bastvikbron)[2] on Espoonlahden yli johtava silta Espoon ja Kirkkonummen rajalla. Silta valmistui vuonna 1937 osana Helsingistä länteen johtanutta Jorvaksentietä, joka oli osa kantatietä 51. Silta on 133 metriä pitkä, ja se on Suomen pisin maailmansotien välisenä aikana valmistunut teräslevypalkkisilta.[3]
Muulon silta | |
---|---|
Ajokaistoja | 2 |
Ylittää | Espoonlahti |
Sijainti | Kivenlahti, Espoo - Sarvvik, Kirkkonummi |
Siltatyyppi | teräksinen nivelpalkkilevysilta[1] |
Pituus | 133 m |
Leveys | 6 m |
Avattu liikenteelle | 1937 |
Koordinaatit | |
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Muulon silta on Tiehallinnon sillasta käyttämä nimi[4], joka johtuu läheisen Muulon kylän nimestä. Espoossa sillasta käytetään myös nimeä Bastvikinsilta.[2].
Vuosina 1944–1956 Espoonlahti oli Neuvostoliiton hallinnassa olleen Porkkalan vuokra-alueen itärajana, ja tällöin Muulon silta toimi tiukasti vartioituna rajanylityspaikkana. Kun Porkkalan alue 26. tammikuuta 1956 palautettiin Suomelle, rajapuomi nostettiin klo 15, minkä jälkeen suomalaiset sotilaat marssivat sillan yli palautetulle alueelle. Tapahtumaa seuraamaan sillan Espoon-puoleiseen päähän oli kokoontunut parisataa lehtimiestä, radio- ja televisiotoimittajaa sekä suuri joukko yleisöä.[5] Silta esiintyykin lukuisissa Porkkalan vuokra-aikaa käsittelevissä filmeissä, valokuvissa ja dokumenttitaltioinneissa.[4]
Espoon alueella Jorvaksentie levennettiin 1960-luvulla moottoritieksi, joka rakennettiin osittain vanhan tien kohdalle, osittain hieman sen pohjoispuolelle. Vuonna 1969 moottoritie, Länsiväylä, oli valmis Espoonlahdelle saakka, ja sen länsipäähän, vanhan sillan pohjoispuolelle rakennettiin uusi silta. Vanha Muulon silta jäi tällöin vähäliikenteiseksi rinnakkaistien sillaksi, jolle johtavan tien nimi Espoon puolella on nykyisin Vanha Jorvaksentie.
Vuonna 2008 alettiin rakennustyöt moottoritien jatkamiseksi Kirkkonummelle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vanha Muulon silta olisi purettu ja tilalle rakennettu uusi paikallisliikenteen silta moottoritiesillan viereen. Museovirasto piti vanhaa siltaa kuitenkin historiallisesti arvokkaana, osittain rakennushistoriallisista mutta ennen kaikkea Porkkalan vuokra-alueen historiaan liittyvistä syistä[6], minkä vuoksi suunnitelmaa muutettiin. Länsiväylän Espoonlahdensilta[2] päätettiin siirtää hieman entistä pohjoisemmaksi, jolloin sen ja Muulon sillan väliin mahtuu vielä uusi paikallisliikenteen silta. Alkuperäinen Muulon silta on suojeltu.[7] Silta on nykyään käytössä kevyen liikenteen väylänä.
Lähteet
muokkaa- ↑ Espoon ja Kirkkonummen välisen Muulon sillan arvoluokitus valmistunut Mobilia. Viitattu 16.3.2011.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Viikon nimi 4/2006: Bastvikinsilta Espoon kaupunki. Arkistoitu 1.4.2017. Viitattu 30.3.2017.
- ↑ Kantatie 51, Länsiväylä, Jorvaksentie, Helsinki-Karjaa 75 km Matti Grönroos. Viitattu 16.3.2011.
- ↑ a b Porkkalan historiallista rajasiltaa uhkaa purku Kirkkonummen ympäristöyhdistys. Viitattu 13.8.2011.
- ↑ Porkkalan alueen vastaanotto vuonna 1956 ja Porkkalan varuskunnan syntyminen oktanet.fi. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 16.3.2011.
- ↑ Museoviraston lausuntoja -tiedote 38/2008 Museovirasto. Viitattu 16.3.2011.
- ↑ Kantatie 51: Kirkkonummi-Kivenlahti, tiedote 26.1.2011: Espoonlahdella siltatyöt edenneet päällysrakenteen asennukseen Tiehallinto. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 16.3.2011.