Mutkattomat -yhtye syntyi vuonna 1975. Perustajina olivat kaverukset Pekka Melander (harmonikka), Hannu Tuominen (rummut) ja Erkki Jantunen (basso /laulu). Sen vakio-ohjelmistoon sijoitetut omat kappaleet, kuten Jätkän humppa alkoivat kiinnostaa sen ajan humppakansaa. Yleisradio ryhtyi soittamaan vuonna 1976 levytettyä Jätkän humppaa ahkerasti. Varsinkin Metsäradion toivottujen listalla kappale oli mukana vuosikausia.

Mutkattomat
Tiedot
Toiminnassa 1975
Tyylilaji tanssi-ja iskelmämusiikki
Laulukieli Suomi
Jäsenet

Eki Jantunensolisti, kitara
Jani Böhmharmonikka, laulu
Jani Varpujärvikoskettimet/basso, laulu
Jari Makkonen, rummut

Entiset jäsenet

Hannu Tuominenrummut, laulu
Pekka Melanderharmonikka, laulu

Levy-yhtiö

Mutkamusic, 2009-
VL-Musiikki, 2006–2009
Finnlevy, 1989-
Polarvox, 1983–1987
PSO1975–1983

Aiheesta muualla
Kotisivut

Mutkattomat-leirissä ollaan ylpeitä, että Jätkän humppa oli omaa tuotantoa, sillä sen kirjoittajina ovat hovisäveltäjäksi leimautuneetlähde? Paavo Melander ja Tupa-Uuno (= Uuno Tupasela)[1]. Tuottaja Timo Lindströmistä tuli Mutkattomien vakiotuottaja. Vuonna 1977 julkaistun ensimmäisen LP-levyn jälkeen Mutkattomat -tuottajina toimivat Lindströmin johdolla muiden muassa Jori Sivonen ja Kaj Westerlund. Peruskokoonpanolla levytettiin kaikkiaan kuusi albumillista mutkatonta musiikkia.

Yhtyeenä 'original' Mutkattomat-trio on ollut mukana muun muassa radio-ohjelmissa Lavalauantai ja Sävelsilta (Radio Suomi, tuottaja Veijo Miettinen) sekä TV-sarjan Rakas kallis auto vakiobändinä (MTV3, tuottaja Markku Veijalainen). Nykyisin alkuperäistrio Hanski-Eki-Peku esiintyy keskimäärin kerran vuodessa.

Eki Jantunen & Mutkattomat muokkaa

Eki Jantunen & Mutkattomat on esiintynyt vuodesta 1987 eri puolilla Suomen tanssitaloilla, -lavoilla ja laivoilla. Vierailuja on tehty yhtyeenä tai solistina vuosien varrella myös ulkomaille muun muassa Ruotsiin, Neuvostoliittoon, Marokkoon, Turkkiin, Espanjaan, Kreikkaan ja Viroon. Ensilevytys Jätkän humppa on kulkenut yhtyeen käyntikorttina, ja se on ollut maamme soitetuimpien kappaleiden kärkiviisikossa (Teosto). Yhtye on palkittu valtakunnallisella Kullervo Linna -palkinnolla (1993).

Mutkattomien solisti Jantunen laajensi alaansa juontotehtäviin radiossa ja televisiossa. Televisiossa niitä ovat olleet Toivotaan – toivotaan 1986–1990 (MTV3, tuottajana Irja-Liisa Ailio), Tanssit Stadissa 1994–1996 (TV1, tuottajana Heikki Kahila), Kultainen ja Hopeinen Harmonikka, Valkea Ruusu (tuottajana Matti Ristimäki) ja Resiinaralli (MTV3). Radiossa (Radio Suomi) juonto-ohjelmia ovat 1980–1992 olleet Puhelinlangat, Toivekonsertit, Radioiltamat, Tanssiorkestereiden Suomenmestaruuskilpailut (SMORK, tuottajana Veijo Miettinen) sekä Juhlanpaikka-radiosarja (Suomen Sävelradio 2001–2002). Pitkäaikaisia juontokohteita ovat olleet Ylläs Soikoon ja SMORK (1990–2002) sekä Olavi Virta -laulukilpailu eri vuosina 1990, 2000- ja 2010-luvuilla.

Popista humppaan muokkaa

Ensimmäinen Eki Jantusen ja Hanski Tuomisen perustama yhtye oli nimeltään The Spellingers. Myöhemmin muun muassa kokoonpanolla Arto ja Ari Näveri, Jorma Haakana, Hannu Tuominen ja Erkki Jantunen esiinnyttiin yhtyenimillä The Face, The Free ja The Freeband. Poppia soitettiin eri kokoonpanoilla kymmenisen vuotta teinikonvissa, klubeissa ja erilaisissa tapahtumissa. Pop-yhtyeenä saavutettiin pronssia popyhtyeiden SM-kisoissa 1968.

Mutkattomasti 45 vuotta muokkaa

Eki Jantunen & Mutkattomat on julkaissut yhteensä 21 albumia, joista viimeisimmät ovat nimeltään suoraan tansseista taltioitu kokonaisuus Tanssilavakeikka (Radio Suomi / Lavalauantai -taltiointi, Orimattilan Kehräämö 2005).lähde? Uutuusalbumi Rakkaus ravistaa - Eki Jantunen & Mutkattomat 45 vuotta ilmestyi ilmestyä juhlavuonna 2020[2]. Juhlavuonna 2020 Eki Jantunen & Mutkattomat esiintyy kokoonpanolla Eki Jantunen (solisti/kitara), Jani Böhm (harmonikka), Jani Varpujärvi (koskettimet/basso), Jari Makkonen (rummut).

Solisti on palkittu muun muassa Vuoden kaupunkilaisena (Orimattila 2003) ja Vuoden taiteilijana (Lahden Piirin Karjalaiset 2004). Levytettyjä lauluja on noin 300. Eki Jantusen kynänjälki musiikin säveltäjänä, sanoittajana tai sovittajana on yli sadassa levytetyssä laulussa.

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

  • Ilo irti (1977)
  • Mutkattomat tanssit (1978)
  • Mutkattoman suoraa (1979)
  • Tanssiaistunnelmia (1980)
  • Maalta lähtis en (1981)
  • Mutkatonta menoa (1983)
  • Energiaexpertiltä onnistuu (1985)
  • Ja hevosella pääsee (1987)
  • Ruusuja sinulta (1989)
  • Ylläskaltio (1990)
  • Rytmimme tää (1992)
  • Riijuureissu (1994)
  • Kesä kaunein (1996)
  • Nauravat suut (1999)
  • Juhlanpaikka (2001)
  • Jätkän humpasta - tunteiden tulvaan (2004)
  • Karjalaisil kesäjuhlil (2005)
  • Suomalainen metsä (2006)
  • Kultaiset kymmenet (2009)
  • Tanssilavakeikka (2013)
  • Huntin humppa (2017)

Kokoelmat muokkaa

  • Mutkattomat 20 suosikkia 1977-1981 (1997)
  • Mutkattomat Tähtisarja 30 suosikkia 1975-2010 (2011)

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Järkän humppa, Fono.fi viitattu 14.4.2021 (lähde tekijöille)
  2. Rakkaus ravistaa, Finna.fi

Aiheesta muualla muokkaa