Mutismi

Mutismi tarkoittaa puhumattomuutta. Puhumattomuus voi olla pysyvää tai valikoivaa (selektiivinen mutismi). Mutismista kärsivä ihminen kokee, ettei pysty tai kykene kommunikoimaan.

Valikoiva puhumattomuus

Valikoiva puhumattomuus eli selektiivinen mutismi eli tilannekohtainen puhumisen vaikeus on sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, jossa lapsi osoittaa normaalia kielellistä kyvykkyyttä joissakin tilanteissa mutta on johdonmukaisesti puhumatta toisissa tilanteissa. Lapsi voi esimerkiksi puhua kotioloissa mutta olla puhumaton tai lähes puhumaton koulussa. Diagnoosin edellytyksenä on lisäksi, että häiriö on kestänyt yli kuukauden, lapsi ei kärsi samanaikaisesti laaja-alaisesta kehityshäiriöstä eikä häiriö ole selitettävissä hiljattaisella elämänmuutoksella, kuten koulunaloituksella tai muuttamisella vieraskieliseen maahan.

Valikoivan puhumattomuuden esiintyminen on 0,47–0,76 %, ja sitä esiintyy tytöillä hiukan enemmän kuin pojilla. Häiriö ilmenee yleensä ensimmäisen kerran 3–4 vuoden iässä, mutta diagnosoidaan usein vasta 6–9 vuoden iässä. Keskimäärin valikoiva puhumattomuus kestää yli viisi vuotta.

Valikoivaan puhumattomuuteen liittyy usein normaalia useammin sosiaalista herkkyyttä tai ujoutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vetäytyneisyyttä sekä vastustavaa käytöstä. Siitä kärsivät lapset kärsivät suhteellisen usein myös kastelusta ja tuhrimisesta, eroahdistuksesta sekä pakko-oireisista häiriöistä.

Taustatekijät

Valikoivaa puhumattomuutta pidetään yhtenä ahdistushäiriön muotona eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriönä. Sen syitä ei tunneta kovin hyvin. Tutkijat ovat sitä mieltä, että mutismiin ei ole vain yhtä syytä, vaan siihen vaikuttaa moni tekijä. Vielä ei tiedetä kovin tarkasti, mistä tilannekohtainen puhumisen vaikeus johtuu, mutta sen uskotaan johtuvan jokaisen lapsen kohdella monesta eri tekijästä. Yhtenä syynä voi olla esimerkiksi perinnöllinen taipumus ahdistuneisuuteen tai ujouteen. Kaikilla näitä perintötekijöitä ei kuitenkaan ole.

Monikielisten lasten perheissä tilannekohtainen puhumisen vaikeus on tavallisempaa kuin yksikielisissä perheissä. Myös maahanmuuttajilla valikoiva puhumattomuus on yleisempää. Traumaattinen kokemus voi olla mahdollinen taustatekijä, mutta se on harvinainen valikoivan puhumattomuuden aiheuttaja. Valikoivan puhumattomuuden on arveltu olevan strategia, jossa lapsi vähentää emotionaalista aktivaatiotaan kokiessaan stressiä tai uhkaa. Sen on myös arveltu voivan johtua lapsen vaikeuksista puhua ja kuunnella samanaikaisesti. Joidenkin mukaan valikoiva puhumattomuus ei ole erillinen häiriö vaan sosiaalisten tilanteiden pelon äärimmäinen ilmentymä.

Valikoivaa puhumattomuutta esiintyy usein jollakin lapsen lähisukulaisella, ja perheissä esiintyy normaalia useammin ujoutta ja vähäpuheisuutta. Valikoivasti puhumattomien lasten vanhemmat voivat ulkopuolisen silmin vaikuttaa kontrolloivilta tai ylisuojelevilta, tämän on tutkimuksissa todettu liittyvän puhumistilanteiden lapsessa/vanhemmassa herättämään ahdistuneisuuteen.

Hoito

Selektiiviseen mutismiin ei ole vakiintunutta hoitokäytäntöä, mutta viime vuosina on kehitetty sekä kansainvälisesti että Suomessa erilaisia altistusmenetelmiä. Englantilaisen puheterapeutin, työnohjaajan ja kouluttaja Maggie Johnsonin menetelmiä käytetään yhtenä hoitomuotona tilannekohtaisen puhumisen vaikeuden hoidossa.

Monia erilaisia hoitomuotoja, kuten leikkiterapiaa, psykodynaamista psykoterapiaa, kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa, puheterapiaa ja ryhmäterapiaa, on käytetty. Yleisin mutistilasten hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan.

Kommunikointia voi mutistin kanssa harjoittaa muuten kuin puhumalla. Hyviä välineitä ovat sähköposti, tekstiviestit tai perinteinen kynä-paperi-yhdistelmä. Päivähoidossa tai koulussa on tärkeää antaa mutistille selkeä oma reviiri. Turvallisuuden tunteen luominen ja luottamuksen rakentaminen mutistin kanssa auttavat kommunikoinnin mahdollistamisessa. Kuntoutumisen näkökulmasta turvallisten sosiaalisten tilanteiden luominen on tärkeää.

Parhaiten mutistia auttaa suhtautumalla häneen kuin tavallisesti kommunikoivaan, puhuvaan ihmiseen. Mutistiin ei missään tapauksessa tulisi suhtautua asenteella "ei hän vastaa kuitenkaan"; tosin pakottaminen ja puhumaan ahdistelu saa mutistin sulkeutumaan enemmän kuoreensa.

Kirjallisuutta

• Johnson, M. & Wintgens, A.: The Selective Mutism Resource Manual. Speechmark Publishing Ltd., 2001. ISBN 978 0 86388 280 7.
• Alopaeus-Laurinsalo, N. & Ojanen, A.: Musiikkiterapia puhehäiriöisten lasten kuntoutuksessa - teoria ja käytäntö. Tekijät & Thalamus, 1998. ISBN 9789519794006.
• Cline, T. & Baldwin, S.: Selective mutism in children. Whurr Publishers Ltd, 1994. ISBN 1-870332-84-9.
• Ekebom, U-M. Helin, M. & Tulusto, R.: Satayksi kouluongelmaa - Opettajan käsikirja. Oy Edita Ab, 2000. ISBN 951-37-3060-3.
• Jahnukainen M. & Pynnönen P. (Toim.): Ammatillisen erityisopetuksen kentällä. Hämeen ammattikorkeakoulu, 2003. ISBN 951-784-180-9.
• Lebrun, Y.: Mutism. Whurr Publishers Ltd, 1990. ISBN 1-870332-55-5.
• Räsänen, E. Moilanen, I. Tamminen, T. & Almqvist, F.: Lasten- ja nuorisopsykiatria. Gummerus Kirjapaino Oy, 2000. ISBN 951-656-025-3.

Aiheesta muualla

• SelectiveMutism.org (englanniksi)
• Esitelmä valikoivasta puhumattomuudesta^{[vanhentunut linkki]} (pdf), Hannu Westerinen
• https://selektiivinenmutismi.wordpress.com/

• https://www.valikoivapuhumattomuus.info/

• http://www.puheeksi.fi - Tilannekohtainen puhumisen vaikeus -yhdistys Puheeksi ry