Musta teologia on Etelä-Afrikassa 1970-luvulla syntynyt teologinen suuntaus. Se syntyi vastauksena maan apartheid-järjestelmään ja sai vaikutteita Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologiasta. Musta teologia on ennen kaikkea sorron vastaisen taistelun ja siitä vapautumisen teologiaa.[1]

Ensimmäiset mustat teologit nousivat Etelä-Afrikan valkoisen väestön keskuudesta. Sen ensimmäisiä ilmenemismuotoja olivat anglikaanisen kirkon pastorin Trevor Huddleston vuoden 1955 apartheidin vastainen vetoomus Naught for your Comfort[1] ja afrikaaneri Beyers Naudé, joka jätti oman valkoisen seurakuntansa 1970-luvun lopulla ja liittyi mustien seurakuntaan. Naudé perusti myös Christian Insitute -nimisen järjestön edistämään rotujen välistä yhteisymmärrystä.[2]

Steve Bikon johtaman musta tietoisuus -liikkeen innoittamana 1970-luvulla monet eteläafrikkalaiset eri kristillisiin liikkeisiin kuuluneet henkilöt ryhtyivät kehittämään oikeudenmukaisuuden ja vapauden teologioita. Merkittävimpiä näistä olivat luterilainen piispa Manas Buthelezi, Etelä-Afrikan anglikaanisen kirkon arkkipiispa Desmond Tutu sekä reformoituun kirkkoon kuulunut teologi Alan Boesak, joka osaltaan vaikutti siihen, että Maailman reformoitujen kirkkojen liitto tuomitsi apartheidin ja erotti Etelä-Afrikan reformoidut kirkot.[1]

Vuonna 1985 joukko ekumeenisessa Institute for Contextual Theologyssa vaikuttaneita teologeja kirjoittivat niin sanotun Kairos-asiakirjan, joka tuomitsi Etelä-Afrikan reformoitujen kirkkojen "valtioteologian", jossa apartheidia perusteltiin Raamatun avulla kuten myös maan englanninkielisen väestön "kirkkoteologian", jossa korostettiin sovintoa, oikeudenmukaisuutta ja väkivallattomuutta ilman, että ymmärrettiin, että sovinto vaatii katumusta. Asiakirjassa vaihtoehtona esitettiin "profetiallista teologiaa", joka taisteli oikeudenmukaisuuden puolesta vääryyttä vastaan.[1]

Etelä-Afrikan kirkkojen neuvostolla oli keskeinen osuus vapautuksen teologian leviämisessä ja sen johdossa toimi lukuisia tämän suuntauksen edustajia kuten Desmond Tutu vuosina 1978−1985 ja Beyers Naudé 1985−1988.[1]

Lähteet muokkaa