Musikinstrumenten-Museum

museo Saksassa

Musikinstrumenten-Museum on Berliinin Kulturforumilla toimiva museo, joka esittelee historiallisia soittimia.

Museon sisätiloja.

Museon perusti Preussin valtio vuonna 1888, ja se toimi pitkään Berliinin rakennusakatemian tiloissa. Kulturforumilla Berliinin filharmonian vieressä sijaitseva nykyinen museorakennus on avattu vuonna 1984. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Edgar Wisniewski edesmenneen Hans Scharounin laatimien luonnosten pohjalta. Museossa myös harjoitetaan aktiivisesti musiikin ja soitinten tutkimusta sekä järjestetään musiikkiesityksiä ja konsertteja.[1]

Musikinstrumenten-Museumin kokoelmat käsitävät 3 500 esinettä. Näyttelyssä on esillä 800 soitinta 1500-luvulta nykypäivään.[2] Joukossa on muun muassa Fredrik Suuren soittamia poikkihuiluja, aito Stradivarius-viulu vuodelta 1703, kuningatar Sofia Charlottalle lahjoitettu kokoontaitettava cembalo, säveltäjä Carl Maria von Weberille kuulunut fortepiano sekä nimellä The Mighty Wurlitzer tunnetut Euroopan suurimmat teatteriurut.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Edelgard Abenstein & Jeannine Fiedler: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 168. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
  2. Musikinstrumenten-Museum (englanniksi) Berlin.de. Viitattu 25.9.2014.

Aiheesta muualla muokkaa