Avaa päävalikko

Munuaistiehyt eli munuaistubulus (lat. tubulus renalis) on nefronin toinen pääosa munuaiskeräsen ohella. Sen tehtävä on säädellä virtsan muodostumista. Lisäksi se osallistuu happo-emäs-tasapainon, vesitasapainon ja elektrolyyttitasapainon säätelyyn.

Munuaistiehyen rakenneMuokkaa

Munuaistiehyt muodostuu proksimaalisesta kiemuratiehyestä (lat. tubulus contortus proximalis), Henlen lingosta (lat. ansa nefroni) ja distaalisesta kiemuratiehyestä (lat. tubulus contorstus distalis). Henlen lingon paksua alkuosaa (lat. tubulus rectus proximalis) ja proksimaalista kiemuratiehyttä kutsutaan myös yhteisnimellä proksimaalinen munuaistiehyt. Distaaliseksi munuaistiehyeksi kutsutaan Henlen lingon paksua loppuosaa (lat. tubulus rectus distalis) ja distaalista kiemuratiehyttä. Proksimaalisen ja distaalisen munuaistiehyen epiteelisolut ovat yksinkertaista kuutioepiteeliä ja niissä on paljon mitokondrioita, tiivisliitosvyöhykkeitä, mikrovilluksia sekä muita aktiivisen aineenvaihdunnan merkkejä. Proksimaalisen ja distaalisen munuaistiehyen väliin jää Henlen lingon ohutseinäinen osa (lat. tubulus attenuatus), joka on muodostunut yksinkertaisesta levyepiteelistä ja siitä puuttuu aktiivisen aineenvaihdunnan tunnusmerkit.

Munuaistiehyen toimintaMuokkaa

Munuaistiehyissä alkuvirtsasta palaa takaisin verenkiertoon kaikki aineet, joita elimistö vielä tarvitsee. Lisäksi munuaistiehyen epiteelisolut erittävät aktiivisesti vereen jääneitä kuona-aineita ja ylimääräisiä mineraaleja verestä alkuvirtsaan. Takaisinimeytyminen perustuu suurelta osin passiiviseen kuljetukseen proksimaalisessa kiemuratiehyessä, jossa suurin osa vedestä, glukoosista, aminohapoista ja suoloista siirtyy takaisin verenkiertoon. Tämä takaisinimeytyminen ei ole selektiivistä eikä se riipu elimistön tarpeesta. Distaalisessa kiemuratiehyessä ja kokoojaputkessa takaisinimeytyminen puolestaan on hormonien säätelemää ja tällä säätelyllä on suuri merkitys elimistön homeostaasin saavuttamisessa.

LähteetMuokkaa