Muhammad Akbar Khan
Muhammad Akbar Khan (k. 1847)[1] oli Afganistanin emiiri Dust Muhammadin poika. Hän tuli tunnetuksi Sikhivaltiota vastaan käydystä Jamrudin taistelusta ja erityisesti ensimmäisestä afgaanisodasta, jossa hän johti brittien Elphinstonen kolonnan hävittäneitä heimosotureita. Jälkimmäinen toi hänelle sankarimaineen Afganistanissa brittien karkottajana ja loi osaltaan Afganistanille mainetta valloittamattomana maana.
| Muhammad Akbar Khan | |
|---|---|
 Akbar Khan Vincent Eyen teoksessa vuodelta 1842 |
|
| Henkilötiedot | |
| Kuollut | 1847 |
| Vanhemmat | Dust Muhammad |
Afgaanisodan jälkeen Akbar Khan riitautui isänsä kanssa, koska tämä oli hallitsijana lähentynyt brittien kanssa. Hän kuoli yllättäen koleraan vuonna 1847.
Elämäkerta muokkaa
Varhaiset vaiheet muokkaa
Muhammad Akbar Khan oli Afganistanin emiirin Dust Muhammadin poika ja Dorrani-heimon jäsen. Hänen isänsä oli Barakzain hallitsijasuvun jäsen ja nousi hallitsijaksi Dorrani-valtakauden lopulla, eikä hän käyttänyt enää vanhaa arvonimeä šah eli kuningas. Valtakunta oli pienentynyt esimerkiksi Sikhivaltion laajentumisen takia.[2]
Muhammad Akbar Khan niitti mainetta vuonna 1837 sikhejä vastaan käydyn Jamrudin taistelun afgaanikomentajana. Hän tuli tunnetuksi ”Jamrudin sankarina” afgaanien voitettua Hari Singhin johtaman sikhiarmeijan.[3] Sikhien jälkeen Afganistania uhkasi Intian niemimaata suurelta osin hallinnut Brittiläinen imperiumi. Britit halusivat korvata Akbar Khanin isän Dust Muhammadin toisella hallitsijalla hillitäkseen Venäjän mahdollista vaikutusvaltaa. Afgaanien sodat sikhejä vastaan eivät sopineet brittien suunnitelmiin, joten nämä tunkeutuivat Afganistaniin vuonna 1839 aloittaen ensimmäisen afgaanisodan.[2]
Ensimmäinen afgaanisota muokkaa
Britit menestyivät aluksi ja asettivat Kabulin hallitsijaksi Šudža Šahin. Akbar Khan pakeni isänsä kanssa Transoksaniaan pohjoisessa mutta päätti myöhemmin palata Kabuliin sukulaistensa luo. Matkalla hän kokosi hajanaisista brittejä vastustaneista ryhmittymistä armeijan, jonka johti kenraaliluutnantti William Elphinstonen komentamaa 16 500 miehen vahvuista Kabulin varuskuntaa vastaan.[2] Šudža Šahia vastustaneet afgaanit julistivat hallitsijaksi oman suosikkinsa Nawab Muhammad Zaman Khanin. Lisäksi osa ylimyksistä kannatti Akbar Khanin isää emiiriksi. Loppuvuodesta 1841 brittien asema kävi kasvavan poliittisen ja yhteiskunnallisen tyytymättömyyden takia tukalaksi, ja marraskuussa Elphinstonen varuskunta jäi piirityksiin. Lisäksi jo ennestään jahkaileva ja kihdistä kärsinyt Elphinstone loukkaantui kaaduttuaan ratsailla. Hänen päätöksentekokykynsä heikkeni entisestään ja hänen lähin alaisensa, itsevaltainen ja äkkipikainen prikaatinkenraali John Shelton, otti sotilaat komentoonsa. Britit kärsivät raskaita tappioita Sheltonin johtamissa sotilaallisissa väliintuloissa. [4][2]
Brittien pääneuvottelijana toimi William Macnaghten, jonka hajota ja hallitse -taktiikkaa pyrki kiihottamaan eripuraisia perimyssotaa käyviä ryhmittymiä ja heimojohtajia sotaan toisiaan vastaan. Aiemmin Intiassa hän oli käyttänyt samoja keinoja menestyksellä, mutta afgaanijohtajat olivat taitavia juonittelijoita ja näkivät Macnaghtenin alkeellisten manipulointi- ja lahjontayritysten läpi.[4] Akbar Khan saapui Kabuliin 6000 miehen vahvuisen ratsuväkiarmeijan johdossa. Sotilaallisen ylivoimansa turvin hän otti neuvottelut haltuunsa syrjäyttäen Nawab Zaman Khanin lähettiläät. Hän kantoi isänsä puolesta kaunaa briteille ja oli päättänyt kostaa näille isänsä kärsimän nöyryytyksen. Hän vaati brittejä antautumaan ehdoitta ja poistumaan Kabulista sekä jättämään omaisuutensa ja varusteensa, palauttamaan isänsä valtaan ja luovuttamaan osan brittiupseereista panttivangeiksi Dust Muhammadin paluuseen saakka. Macnaghten ei suostunut ja vastasi ratkaisevansa tilanteen mieluummin taistelukentällä, mutta aika oli Akbar Khanin puolella.[4]
Macnaghten jatkoi yrityksiään lahjoa muita kapinallisjohtajia Šudža Šahin ja brittien puolelle tässä kuitenkaan onnistumatta. 10. joulukuuta saapui viesti, että Kabulissa olevien brittien oli turha odottaa apujoukkoja. Macnaghten kutsui koolle Akbar Khanin, Nawab Zaman Khanin ja ghelzaiden edustajiston ja esitti vastatarjouksen, joka vastasi melkein täysin Akbar Khanin aiempaa vaatimusta, mutta sisälsi joukon ehtoja, jotka edesauttaisivat Šudža Šahin pysymistä vallassa. Todennäköisesti isänsä kokema nöyryytys mielessään Akbar Khan vaati ehdotonta antautumista, mutta muut ylimykset harkitsivat ehtojen hyväksymistä. Sopimus saatiin solmittua, mutta seuranneina päivinä Macnaghten jatkoi juonittelua Akbar Khanin päänmenoksi pyrkien liittoutumaan muun muassa ghelzaiden kanssa. Brittien, Šudža Šahille uskollisten rojalistien ja ghelzaiden oli tarkoitus hyökätä yhdessä Akbar Khania vastaan, joka sai kuitenkin vihiä petollisesta suunnitelmasta. Akbar Khan tarjosi puolestaan sopimusta, jossa hänen joukkonsa liittoutuisivat brittien kanssa toista Kabuliin saapunutta ylimystä, Amin Allah Khan Logaria vastaan. Kabulista myöhemmin lähtevien brittien tueksi hän tarjosi ruokaa ja saattuetta. Macnaghten hyväksyi sopimuksen, jolloin Akbar Khan pystyi paljastamaan Macnaghtenin juonittelujen koko laajuuden kaikille afgaanipäälliköille ja ylimyksille. Erityisesti Amin Allah Khan oli raivoissaan, sillä hän oli tehnyt vastaavanlaisen sopimuksen Akbar Khania vastaan. Tämä ei aikonut pitää sopimuksesta kiinni, ja paljastuksen myötä britit menettivät lähes kaiken tukensa alueella. Akbar Khan kutsui Macnaghtenin leiriinsä seuraavana päivänä ja ampui hänet pidätyksen yhteydessä tältä lahjaksi saamallaan revolverilla.[4]
Niin sanottu Elphinstonen kolonna lähti liikkeelle 6. tammikuuta 1842. Siihen kuului 4500 brittisotilasta sekä noin 11 500 brittiläistä ja intialaista siviiliä. Kolonna joutui turvatakuista huolimatta heimosoturien hyökkäysten kohteeksi, minkä lisäksi sen jäseniä menehtyi kylmyyteen. Legendan mukaan 150 kilometrin matkan Jalalabadiin selviytyi vain muutama sepoy ja yksi britti.[2] Tosiasiassa kolonnasta palasi 63 eurooppalaista, mukaan lukien Elphinstone vaimoineen ja Macnaghtenin leski. Akbar Khan oli ottanut vangiksi (”suojelukseensa”) useita kolonnan mukana kulkeneita naisia ja lapsia. Monet kolonnaan kuuluneista muslimeista vapautettiin. Pidätetyt siviilit ja sotavangit myytiin orjiksi, ja naisväki päätyi paikallisten heimopäälliköiden talouksiin.[4]
Akbar Khanilla oli ollut huomattava vaikutus brittien kannalta katastrofaalisiin tapahtumiin.[3] Kolonnan kohtalo vaikutti Afganistanin maineeseen valloittamattomana maana, ja kunnian tästä otti Akbar Khan. Hänen maineensa kasvoi Afganistanissa suuremmaksi kuin kenenkään muun yksittäisen afgaanikomentajan.[2]
Sodan jälkeen muokkaa
Brittejä ei tapahtumista huolimatta oltu kukistettu. Afganistanin muissa kaupungeissa oli edelleen varuskuntia, ja Elphinstonen kolonnan tapahtumien jälkeen britit etenivät uusien armeijoiden kera Afganistaniin. Afgaanit kukistettiin nopeasti. Ratkaisematta oli kysymys, mitä Afganistanille pitäisi tehdä. Šudža Šah oli kuollut.[2] Akbar Khanin isä Dust Muhammad oli käyttänyt aikansa Intiassa hyvin ja solminut paremman suhteen britteihin.[4] Lopulta nämä päättivät antaa Dust Muhammadin palata Kabuliin tammikuussa 1843 toivoen tämän tuovan edes hieman vakautta.[2]
Dust Muhammad otti päätehtäväkseen valtansa vakauttamisen sodan repimässä maassa. Akbar Khan järjesti isänsä paluun kunniaksi suuren juhlan ja määräsi Kabulin valaistavaksi viikon ajaksi. Hän kutsui sekä uskonnolliset että poliittiset johtajat Kabuliin vannomaan uskollisuuttaan Dust Muhammadille. Vaikka hän ei ollut vanhin poika, hän oli saavuttanut valta-aseman, joka pakotti Dust Muhammadin nimittämään hänet sekä visiiriksi että kruununperilliseksi. Akbar huolehti myös siitä, että hänen rintaveljensä pääsivät korkeimpiin asemiin. Tämä ei miellyttänyt hänen vanhinta veljeään Muhammad Afzal Khania ja johti myöhemmin uuteen sisällissotaan.[4]
Akbar Khanin ja tämän veljien avulla Dust Muhammad uudisti sotavoimiaan nykyaikaisemmiksi. Tässä auttoivat briteiltä sotasaaliina saadut aseet ja muut varusteet. Uudistettu armeija menestyi alkuun huonosti taisteluissa Dust Muhammadia vastustavia ylimyksiä vastaan, mutta Akbar Khanin johdolla se saavutti myös menestystä. Syyskuussa 1847 Kabulissa puhkesi koleraepidemia, joka pakotti Dust Muhammadin hoveineen pakenemaan kaupungista Chahar Asiabin kylään. Varotoimista huolimatta Akbar Khan sairastui ja kuoli tautiin.[4]
Jälkimaine muokkaa
Etenkin Elphinstonen kolonnan tuho nähtiin brittien sankarillisena karkottamisena, ja Akbar Khan tunnettiin sodan sankarina.[2] Akbar Khanista on käytetty arvonimeä ghazi, jolla viitattiin vääräuskoisia vastaan taistelleihin muslimeihin. Hänen mukaansa on myöhemmin nimetty paikkoja Afganistanissa, kuten Wazir Akbar Khanin kaupunginosa pääkaupunki Kabulissa.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Encyclopaedia of Islam II ilmoittaa kuolinajaksi 1849-50.
- ↑ a b c d e f g h i Sergejeff, Andrei: Afganistanin historia – Silkkitietä kulttuurien risteykseen, s. 161–162, 164–170. Gaudeamus Helsinki University Press, 2011. ISBN 978-952-495-219-4.
- ↑ a b c Johnson, Thomas H. & Adamec, Ludwig W.: Historical Dictionary of Afghanistan, s. 54. 5. painos. Rowman & Littlefield, 2021. ISBN 9781538149294. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Lee, Jonathan L.: Afghanistan - A History from 1260 to the Present, s. 280–295. Reaction Books, 2018. ISBN 9781789140101.